torstai 28. toukokuuta 2009

Tauluista ja niiden kehystämisestä

Meillä oli äsken taidetuokio koratherra C:n kanssa. Eläimellinen taidetuokio: kehystimme mäyristaulun seuraksi peura- ja kissataulut. Tämä oli taas yksi niitä projekteja, jotka ovat olleet "ihan kohta" -tilassa ties miten kauan. Nyt on kuitenkin uusia tauluja valmiina ripustamista odottamassa - se jääköön miehen tehtäväksi, kun me huolehdimme C:n kanssa muusta. Kuvat eivät ole huippulaatua tälläkään kertaa, mutta kai niistä selvän saa. Kuvausstudiona toimi työ-vierashuoneemme eli taulujen tulevan kotipaikan sänky, kuvausjärjestelijänä karvakuraattori. Mäyristaulu on saatu pari vuotta sitten lahjaksi. Tiedän, että se on Boknäsista, koska esitin mäyrislahjatoiveen itse. (Ennen kuin minulla oli kissa, luulin aina, että jos minulle tulee joskus kotieläin, se on karkeakarvainen mäyräkoira - se olikin silkkiturkkinen kissa.)

Osmo Rauhala on suosikkitaiteilijoitani - jos olisin rikas, ostaisin heti erään hänen teoksensa, se maksoi muutama vuosi sitten 17 000 euroa - ja peura suosikkieläimiäni, siksi peurapostikortti on nyt kehystetty. Pihallamme näkyy peuroja kesäaikaan lähes päivittäin, ja ne ovat ihmeellisen kauniita. (Jostain syystä "kauris" ei sovi sanavarastooni, joten kutsun kauriitakin "peuroiksi". Kauris on jotain disneymäisen bambimaista, ei aitoa ja luonnonkaunista.)


Kissa ei sitten selityksiä tarvitsekaan. Kuva on skannattu Yrjö Kokon kirjoittamasta ja A. Lindbergin kuvittamasta Pessistä ja Illuusiasta. Ihastuin alkuvuodesta teokseen ja sen kuvitukseen, mutta muut kuvat olivat hienoudestaan huolimatta liian värikkäitä ja lapsellisia, jotta laittaisiin niitä kotiseinälle. Mustavalkoinen kissataulu sopii mustavalkoiseen työhuoneeseemme, ja taulun tekstikin on viisas ja viehättävä, vaikkei se kissoista kerrokaan:


Tällä kertaa perhosprinssin rakastuminen oli vakavaa laatua. Se meni naimisiin ruiskaunokin kanssa. Ruiskaunokista tuli prinsessa ja se sai uuden hienon aatelisnimen Centaurea.

- Se oli kaunis satu, sanoi Illuusia, kun Pessi lopetti kertomuksensa. - Se teki sinutkin jälleen kauniin hymyileväksi, hän jatkoi katsellen Pessiä.

- Äiti sanoi, että ajattelemalla kaunista tulemme itsekin kauniiksi.

- Sinulla oli hyvä ja viisas äiti, virkkoi Illuusia hartaasti.

- Minä luulen, että hän uskoi itsekin nokkosperhossadun, sillä kerran hän sanoi minulle, että jokaisessa pojassa on osaksi prinssiä, virkkoi Pessi.

Mutta tuskin Pessi huomasi, että hän oli alkanut oppia tuntea itseään vasta sitten, kun oli nähnyt kuvansa synkän ja syvän suvannon pinnassa.


Kehystämisestä

Peura- ja kissataulujen kehykset hankittiin Stockmannilta. Ne ovat Nielsenin mustia alumiinikehyksiä, suojalasi on oikeaa lasia. Paspispahvin ostin Akateemisesta, sillä ajattelin, että voin hyvin leikata paspikset itsekin.

Kyllä ne leikkasinkin, mutta jälki ei ole kovinkaan katseen kestävää. Näyttää kuin viisivuotias olisi puhkonut pahviin saksilla kissakuvan kokoisen aukon... Postikortin ja tavallisen kopiopaperin kehystyttäminen tuntui hieman liioittelulta, mutta nyt en yhtään ihmettelisi, jos ne vielä joskus lähtisivätkin kehystämöön. Ainakin voisin tilata kuville suorat ja siistit paspikset. Huomasin nimittäin taas, että a) jos ei saa mitään aikaiseksi, ei todellakaan säästä aikaa tekemällä itse "sitten joskus", b) jos luonne ei ole huolellinen, ei voi olettaa saavansa siistiä jälkeä aikaiseksi. Kun en löytänyt heti etsimääni viivotinta ja mattoveistä, päätin sitten pärjätä hennolla kirurginveitsellä ja suht koht suoralla pahvinpalalla. Onneksi minä huithapeli en ole töissä kehystämössä. Onneksi jotkut tarkat ammattilaiset ovat.

Huithapeli on kuitenkin onnellinen, että edes yksi kodin projekti on tehty. Toivottavasti huithapelin mies on nopea ja tarkka, että taulut saadaan pian ja kunnolla seinälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti