maanantai 18. toukokuuta 2009

Tuolien tuunausta

Kesässä melkein parasta on se, että saa huristella omalla hiomakoneella ja sitten sutia. Onko mitään hauskempaa, palkitsevampaa tai terapeuttisempaa kuin maalaaminen?

Koska tämän vuoden pensselöintiprojektit odottavat vielä toteutumistaan, tässä kuva viime kesältä. Teakpuiset, harmaaksi kauhtuneet ja muutenkin kulahtaneet puutarhatuolit saivat hieman retron ja ennen kaikkea hyvin pirteän ja iloisen vihreän ilmeen. Kas tässä:

Mitään pohjamaalia ei tarvittu, vaan tuunausmenetelmänä toimi yksinkertaisesti "hio kerran ja maalaa kahdesti". Maalikin saatiin Prismasta, taisi olla Tikkurilan perussävyjä (yleensä ne ovat mielestäni aina "sinne päin" - ihan ok, mutta jotain puuttuu - vaan on siellä hyviäkin värejä). Tässä tuolit ovat vielä somistamatta. Iloiseen tuolisommitelmaan nimittäin kuuluu, että toisen tuolin nojalle asetetaan värikäs pöytäliinakangas taiteltuna, ikään kuin se olisi unohtunut siihen. Toiselle tuolille taas unohdetaaan heleän sininen kukkaruukku, jossa kasvaa joka kesä pirteän punainen pelargonia. Näin kuului olla jo silloin, kun tuolit olivat vielä puun värisiä.

Joku voi nyt ihmetellä, että mitä tekee tuoleilla, joiden päätarkoitus on nököttää talon seinustella pöytäliinan ja kukkaruukun pidikkeenä. Ei mitään, eipä niillä juuri istuskella. Mutta onhan se hauskempi saapua omalle pihalle, kun heti näkee jotain, jonka on itse tuunannut ja josta pitää. Onneksi meillä on ihan istumiseen tarkoittettujakin ulkokalusteita. (Ne taas odottavat keväistä puuöljykäsittelyä, puuhaa piisaa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti