sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Suvi-illan salaatti ja yrttilihapullat

Blogi rönsyilee k niin kuin kokkaamiseen. Syötin pari iltaa sitten miehelle otsikon mukaista ruokaa ja hän ehdotti, että kotiblogiin voisi laittaa ruokajuttujakin. Jospa nettipäiväkirja pitäisi ne tallessa ja mielessä, kun kaikki aiemmat muistikirja- ja Excel-taulukkokokeilut (juu, mieheni on insinööri) ovat hyytyneet alkuunsa. Emme ole mitään intohimoisia ruoanlaiton harrastajia, intohimoisia syömäreitä kyllä...

Asiaan. Aurinkoisena kesäiltana omalla terassilla maistui erinomaiselta tämä yhdistelmä:

Suvi-illan salaatti

1 ruukkusalaatti
½ kesäkurpitsa
4-5 retiisiä
muutama tuore basilikanlehti revittynä
fetajuustoa paloina
pinjansiemeniä (tuoreina/paahdettuina)

Revi/pilko ainekset ja sekoita keskenään. Ripottele päälle yrttimaustesekoitusta (esim. valkosipulia, persiljaa, ruohosipulia), merisuolaa ja mustapippuria. Mausta sitruunamehulla, tummalla balsamicosiirapilla ja oliiviöljyllä.

Yrttilihapullat


1 pkt (n. 450 g) naudan paistijauhelihaa
2 kananmunaa
merisuolaa
mustapippuria
tuoreita ja/tai kuivattuja yrttejä: esim. minttua, valkosipulia, persiljaa

Sekoita ainekset keskenään ja muotoile lihapulliksi (tai lihapullamaisiksi möykyiksi). Paista 200 asteessa n. 15 min, anna olla sen jälkeen vielä muutama minuutti uunin jälkilämmössä.

Molempien em. ruokien kanssa maistuu

Valko-ruohosipuli-craime fraiche

1 prk (laktoositonta) kevyt-craime fraichea
n. 1 tkl sitruunamehua
ripaus merisuolaa
maun mukaan mustapippuria
tuoretta ruohosipulia
tuoretta valkosipulia tai valkosipulirouhetta
loraus tummaa balsamicosiirappia

Tarkkoja määriä esim. mausteista emme voi antaa, sillä meidän keittiössä ollaan suurpiirteisiä. Tämä ateria kuitenkin maistui raikkaalta ja kesäiseltä, suosittelemme. Jottei menisi liian terveelliseksi, voi mukana olla myös hieman maissilastuja; ruokajuomana maistuivat vesi ja (gluteeniton) olut.

P.S. Kuten suluissa olevista huomautuksista voi päätellä, meidän talossa syödään laktoosittomasti ja gluteenittomasti – käytännössä lähes täysin viljattomasti.

1 kommentti:

  1. Wοnderful article! We аre linking to this gгeat аrtіcle on our website.
    Keep up thе gοoԁ writing.

    Also visit my web site xenos wedding photographer
    My web site: mejor fotografo de bodas

    VastaaPoista