perjantai 10. heinäkuuta 2009

Viralliset ideat

Työpöydälläni näyttää olevan hallitsematon kaaos, mutta oikeasti asiat ovat järjestelmällisemmin kun aikoihin.

Mainitsin blogittamisen alkutaipaleella, että minulla lojuu ideavihkoja, sisustuslehtiä, piirroksia ja muistiinpanoja kaikkialla. Olen myös maininnut, että meillä suunnitellaan kovasti mutta ei toteuteta juuri mitään... Paitsi nyt: olen toteuttamassa Kodin Suurta ja Virallista Ideakirjaa!

Olen jo jonkin aikaan kerännyt kodin eri tilojen kohennusideoita sähköisesti samaan tiedostoon. Eilen ostin Akateemisesta kirjakaupasta innostavan A3-kokoisen muistikirjan ja ryhdyin kokoamaan keskeisimmistä kodin muutosideoista perinteistä leikekirjaa. Tässä alkua:


Zoomausta olkkarin aukeamaan. 
Makuuhuoneen ideapapereja. 
Leikkaa-liimaa-askartelu on hauskaa! Lisäksi sitten kun kaikki on kansissa, ei enää voi käydä niin, ettei muka muista omaa ideaa tai ymmärrä toisen ideaa.

Tästä se lähtee. Olen varma, että tekeillä on muutosten kirja

2 kommenttia:

  1. Loistava idea, tämä pitää itsekin toteuttaa! Jää myös hauska muisto, jollei muuta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Ei kovin erikoinen idea, mutta hyvin suositeltava. Sähköistä ja etenkin paperista kirjaa on hauska koota, ja ehkä systemaattinen ideointi johtaa yleistä spekulointia konkreettisempaan lopputulokseen. Johtaa se, olen varma!

    Ja tosiaan, ainakin tuo on hauska muisto. Tein aikoinaan upouuden kaksion valmistumista odottaessani samanlaisen kansion, ja se on nimenomaan hauska muisto niiltä ideointiajoilta.

    VastaaPoista