keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Jääkaappiostoksilla - myymälässä ja netissä

Integroitu vai erillislaite? Saako ulkomailta tilaamalla edullisemmin?


Kaikkea tällaista voi pohdiskella rauhassa silloin, kun uusi keittiö ja sen tyylikkäät kodikoneet ovat vain kaukainen haave. Kun jääkaappi hajoaa ex tempore jouluaaton aatonaattona, ei mielessä ole kylmälaitteiden integrointi - kokonaan uutta keittiötä kun ei valitettavasti tähän hätään saada - eikä edes ulkomailta tilaaminen, vaikka onneksi talvisaikaan ja kylmän varaston turvin hetki ilman jääkaappia pärjätäänkin. Mielessä on se, että heti kun vain ehtii kauppaan, menee sinne ja valitse suurin piirtein ensimmäisen hyvännäköisen jääkaapin. Ja toivoo, että sillä ei ole viikkojen toimitusaikaa.


Meille siis kävi näin. Yhden illan mittainen jääpakastikaapin etsintäkierros sai päätymään Boshcin kaappiin KVG36X27. Edellinenkin jääkaappi oli Boschin, ja se kesti ilmeisesti viitisentoista vuotta, joten toivottavasti teimme kestävän ostoksen. Lisäksi - mikä oli melkeinpä tärkeimpiä valintakriteerejä - Boschin kaappien huonekalumainen, eleetön tyyli viehättää enemmän kuin kaikkein tavallisimpien, pulleakylkisten ja isokahvaisten kylmäkalusteiden muotoilu. Uuden kaapin pitäisi saapua viimeistään ensi viikolla.







Yllä oleva lienee normaalia jääkaapinostoa. Sitten hieman purnausta kodinkoneiden hinnoista ja myyntitavoista! Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa taitaa todellakin päteä... Kun emme olleet valmiita ostamaan uutta kaappia viiden minuutin katselun perusteella, myyjä ystävällisesti esitti, että katsokaa vielä sen kuvaa ja tuotetietoja kotona nettisivuiltamme. Näin teimme - ja huomasimme, että tilaamalla saman laitteen kyseisen kodinkoneliikkeen sisarliikkeen nettikaupasta voimme säästää lähes 200 euroa! Tässä hinnassa on mukana jo kahden vanhan kylmälaitteen poisvieminenkin, joskin siitä joudutaan nyt maksamaan noin 15 euroa enemmän kuin jos olisimme ostaneet jääkaapin suoraan myymälästä.



Todella isot hintaerot siis myymälässä ja nettikaupoissa! Ihmettelen kuitenkin, kuka voi ostaa kylmäkalusteita nettikaupasta käymättä ensin tutustumassa niihin myymälässä. En nimittäin löytänyt ko. jääpakastinkaapista lainkaan kuvaa, jossa kaapin ovet olisivat kiinni. Suoraan netistä tilaamalla ei voi siis tietää, tuleeko eleetön peruskahva vai turbomuotoiltu vedin.



Mutta. Kaappi on siis tilattu ja uutta odotellaan. Odotellessa pääsemme purkamaan keittiöstä yhden yläkaapin. Ja uuden jääpakastinkaapin viereen jää sitten viehättävä pakastinkaapin kokoinen kolo. Nykyjääkaapit ovat vanhoja laitteita korkeampia, ja tässä on nyt hyvä tilaisuus luopua myös turhan suuresta, energiasyöpöstä vanhasta pakastimesta. Toivottavasti tämä on uuden keittiön alkua.



Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin halunnut ainakin tutustua Smegin kylmäkalusteisiin. Boschin mustakylkistä kaappia vähän katseltiin, mutta se oli niin kiiltävä, että lopputulos oli jotain tyylikkään ja junttimaisen välillä. Tämä Smegin mattamusta näyttää ainakin kuvassa hyvältä. Mutta ei nyt kannata ajatella sitä, kun uusi valkoinen kaappi on jo ainakin toivottavasti matkalla.





2 kommenttia:

  1. Olen lueskellut näitä blogejasi ja olisi kiva nähdä lähikuvia kirjahyllystä! Siellä oli jotain mielenkiintoisia esineitä ja tietenkin kirjaihmisenä ihmisten kirjat kiinnostavat ;)

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos kommentista! Olenkin ajatellut vähän vaihdella hyllyn esineitä lähiaikoina, ja laitan sitten juttua blogiinkin.

    VastaaPoista