perjantai 25. joulukuuta 2009

Tee se itse -lahjat, osa 2: Huovutusta

Kuten jo aiemmin blogissa varoittelin, aika moni sai minulta tänä vuonna jotain pehmeää ja pörröistä. En edes tiedä, kuinka monta joulukuusen koristetta olen neulahuovuttanut joulukuun iltoina. Aika monta kuitenkin! Olen myös ostanut Helsingin keskustan Akateemisesta kirjakaupasta varmasti ennätysmäärän lumihiutale-, helmi- ja tähtitarroja huopatähtien ja -sydämien koristeeksi.

Koristeet on tehty siis neulahuovuttamalla, apuna käytin piparimuotteja. Helppoa, hauskaa ja nopeaa! Kokeilin muitakin värivaihtoehtoja sekä monivärisiä koristeita, mutta niistä ei ole nyt kuvia.

Tein myös joitakin huopahahmoja. Olkaa armollisia, nämä olivat elämäni ensimmäiset neulahuovutustyöt. Sen näkee etenkin pingviinistä, joka on kovin höttöinen ja jonka pää on surullisesti vinossa. Ihan söpö se oli kuitenkin! Seuraavasta kokeilusta, sammakosta, tulikin jo napakampi. Se ei juuri muistuttanut sammakko-ohjeen sammakkoa, mutta oli kuitenkin selvästi lajinsa edustajaksi tunnistettaviksi. Pingviini, sammakko sekä piparimuottipossu lähtivät yhden siskoni iloksi, toinen sai enkelin, jolla on kyllä pääkin, vaikkei se tässä valokuvassa erotukaan...
Koska Toto-kissamme oli taannoin aika ilkeä mökillämme olevalle huovutetulle lampaalle, hänen nimissään lähti nk. lepytyslammas vanhempien mökkijoulun yllätykseksi.
Kun joulu on nyt huovutettu, mitäköhän sitten keksisi? Ystävänpäivähuopayllätyksiä kenties....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti