tiistai 12. tammikuuta 2010

Kasveja ja siemeniä netistä?

Vaikka se talvi onkin ihan kiva tai ainakin siedettävä, vielä kivempaa on, että kevät on yllättävän lähellä. Olen jo muutaman kerran saanut itseni kiinni kevätajatuksista. Ihan tunnen nenässäni sen tuoksun, kun pihaamme ympäröivät pellot sulavat... Ja maaliskuun aurinko, se on jo ihan erilainen kuin tämä alkuvuoden aurinko.

Nyt voikin siis jo vähitellen alkaa miettiä myös tulevaa puutarhakautta. Oletko tilannut kasveja ja/tai siemeniä netistä? Minä tilasin viime vuonna Viherpeukaloilta pihalle kuunliljan juurakoita ja kotiin oliivipuun taimen. Liljat eivät ainakaan vielä viime kesänä kasvaneet kovin isoiksi, ja oliivipuu vetelee viimeisiään, kiitos oksien harvennuksesta tehokkaasti huolehtivien kissapuutarhurien. Mutta sinänsä Viherpeukaloiden toimituksessa tai tuotteiden laadussa ei ollut mitään vikaa.

Nyt olen käynyt Hyötykasviyhdistyksen ja Isoäidin kasvien sivuilla; Isoäidin kasveilla onkin jo näköjään uusi siemenluettelo. Mitä muita ostospaikkoja olisi? Entä aiotko itse hankkia jotain uutta kotiin tai kotipihalle? Minä en vielä tiedä, mitä aion ostaa, mutta jotain varmasti. :) Ja ainakin kotona on jo odottamassa tarharaparperin siemeniä. Ne ostin viime syksynä Kumpulan puutarhasta, josta yllä oleva kuvakin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti