sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kevätpakahtumista ja Oman pihan suunnittelua

Kyllä aurinko on ihana keksintö! Tänä viikonloppuna on ollut energiaa mm. huonekasvien keväthuoltoon ja ompelukoneella ompeluun sekä kirjahyllyn järkkäämiseen (teaser: kaikista tulossa juttua viikon mittaan. ;)). Yksi keittiösuunnittelija kävi kotikäynnillä ja ehdin hankkia itselleni suurensuuren, pakahduttavan kevätikävän.



Sain nimittäin perjantaina postissa Saila Roution juuri ilmestyneen teoksen Oman pihan suunnittelu (Tietoverkosto Eksakti, 2010). Aivan ihana kirja, jonka jopa minun kaltaiseni ei niin kovin vihreäpeukaloinen tyyppi halusi heti selata moneen kertaan läpi ja sitten lukea ihan sana sanalta.



Vaikka talvi tuntuikin tämän kirjan ääressä entistä vaikeammalta kestää, niin lukukokemus oli silti nautinnollinen ja inspiroiva, opettavainenkin.



Kirjassa oli ensinnäkin houkuttelevia kuvia, enimmäkseen juuri sellaisista luonnonläheisistä ja runsaista puutarhoista, joista pidän ja haaveilen.






Kun minulla joskus on se unelmieni kesämökki, värikammoni saa väistyä ja koko maailma hehkuu, tähän tapaan:




Fiilistelyn lisäksi kirjassa oli paljon hyviä neuvoja ja havainnollistavia piirroksia. Esimerkiksi sinisävyistä perennapenkkiä tai varsinkin ojanpenkkakukkamaata voisin hyvin harkita meillekin, sillä pihamme rajautuu yhdeltä sivulta pieneen ojaan.




Kaikkein eniten ilahduin kuitenkin eräästä kirjan otsikosta:


Tuon yritän muistaa, kun ensi kesänä taistelen savitonttiamme vastaan. Kyllä savimaakin kelpaa monelle kasveille - kunhan vain savimaan omistajalla on voimia kaivaa kuoppia pihalleen... Kaiken kaikkiaan kirja oli tarpeeksi helppo, huoleton ja maanläheinen, niin että se sai puutarhanhoidon kuulostamaan vain hauskalta ja rentouttavalta, eikä vaikealta ja tieteelliseltä, kuten jotkut muut kirjat tekevät. Tällaista iloista asennetta kaipaisin muihinkin puutarhakirjoihin ja -lehtiin: "Yhtä matkaa luonnon kanssa - Puutarhaa ei välttämättä tarvitse perustaa kaivamalla koko maata ylös, laittamalla kukkapenkkien alle suodatinkangasta ja tuomalla uutta multaa. Lähtökohtana voi pitää tontilla valmiina olevaa maata ja siellä luonnostaan kasvavia kasveja. Joistakin rikkaruohoista saattaa silloin tulla jopa ystäviä." (s. 77)


Kaikkein eniten kaipaan nyt kuitenkin lumien sulamista. Kiitos Sailan, tiedän nyt, mitä oman siltamme pieleen tulee ensi kesänä kuunliljojen ohella.

4 kommenttia:

  1. No voeihan miten hieno kirja-arvostelu! Olen ihan punastuksissani ja täpinöissäni yhtä aikaa. Kiitos Jenni kauniista sanoista!
    Ja lähetähän sitten kuva siitä sillanpielestä... joskus...

    VastaaPoista
  2. Se on hieno kirja. :)

    Iik, nyt tuli kyllä paineita, mutta lupaan kertoa, jos sillanpieli joskus paljastuu vielä lumen alta ja sinne tulee jotain uutta...

    VastaaPoista
  3. No siksi lisäsinkin sen joskuksen perään ettei se ole vaatimus...
    Aikomus on puoli pihaa, ja se, että tietää itse miten ihana siitä tulee, on jo voitto. Silloin sen jo näkee omin silmin. Hiljaa hyvää tulee, eikä muiden paineita tarvitse sietää, ne ovat muiden!

    VastaaPoista
  4. En sitä vaatimuksena ottanutkaan, korkeintaan haasteena ja kannustimena. :)

    Aikomusten suhteen meidän piha on jo valmis, niin paljon on ehditty kaikkea aikoa muutaman asumisvuoden aikana. ;) Oikeasti piha ei ole kyllä ihan helppo, koska savimaan lisäksi pohdintaa aiheuttaa se, että pihassa ei ole "luonnollisia muotoja" (on lähinnä tasainen nurmikenttä), naapurin ja meidän välillä ei ole aitaa ja lisäksi alueen kaavoitus ei ole valmis. Saattaa olla, että lähitienoo muuttuu niin paljon, että se vaikuttaa meidän tonttiinkin.

    Ja muutenkaan minusta ei kannata heti muuttaessa välttämättä muuttaa ja myllätä kaikkea. Silloin ei osaa ottaa kaikkea huomioon, vaan suunnittelee vain sellaisen oman perusmakunsa mukaan. Esim. keittiöhaaveeni olisivat muuttovaiheessa olleet ihan erilaiset kuin nyt, kun tunnen talon.

    Seli seli. Mikään ei ole siis ikinä laiskottelua eikä hidastelua, vaan harkittua pohdiskelua. ;)

    VastaaPoista