sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Käärmekoru

Kävin Ateneumin kaupassa ja hankin hauskan vieterirannekorun. Se oli niin kesäisen pirteän värinen, etten voinut vastustaa kiusausta (en edes yrittänyt). Noin iso koru on hankala takinhihan kanssa, mutta pianhan on jo helle, kun lumikin sulaa tätä vauhtia... Ja löytyi korulle jo yksi erinomainen käyttö tähänkin vuodenaikaan. Koruhankinnan jälkeen lounastin Kiasman ravintolassa (museosta toiseen, ja muutamassa muussakin olen viime päivinä käynyt) siskon ja pienen siskonpojan kanssa. Poika ei olisi kenties malttanut istua ruokailun ajan paikoillaan, jos en olisi antanut hänelle leikkikaluksi tätä korua eli hurjaa käärmettä. Hauskan käärmeen takia korunlainaaja häiritsi muita ruokailijoita vain ilon eikä kiukun kiljahduksilla. Tulipa samalla testattua, että koru kestää myös aikamoista paiskomista ja venytystä. Hyvä koru.

Koruista olisi kiva kirjoittaa enemmänkin, sillä minulla on monia kauniita käsintehtyjä koruja. En vain saa niistä ikinä kunnollisia kuvia, ja ilman kuvia niistä on turha puhua. En ollut aiemmin ollenkaan koruihminen, mutta sitten ystävä alkoi harrastaa (helmi)korujen tekemistä ja nyt minulla on hänen tilinumeronsa valmiiksi nettipankkiin tallennettuna... Koskaan ei tiedä, milloin pitää tilata seuraava koru tai peräti korusetti. Se, ettei ole koruihminen, voikin siis vain johtua vain siitä, ettei ole vain törmännyt oikeanlaisiin koruihin.

Korut, lähinnä helmet ja helmirannekorut, ovat kauniita myös sisustuksellisesti. Valitettavasti kaunein, mihin itse pystyn niiden säilyttämisessä, on Rakennusapteekista ostettujen vanhojen lasipurkkien täyttäminen koruilla. Olin juuri hankkimassa hienoa korupuuta, kun meille tulikin suuri korujen ystävä eli utelias kissa, joten se siitä koruripustuksesta. Mutta mieluummin korunkaunis kissa kuin maailman hienoin korupuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti