sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Portti metsään

Yllättäen viime viikonloppukin sujui aivan pihalla. Viime kesänä aloitettu siltaprojekti sai jatkoa: sillanpieleen istutettiin jo viime vuonna lisättyjen kuunliljojen lisäksi kolme tuijaa (kuvassa ne eivät oikein näy, sillä kaikki on niin vihreää ja kuvaaja niin köpö). Olen erityisen tyytyväinen keltavihreisiin keltatuijiin. Lisäksi istutusmaalle kärrättiin vähän kiviä, kuinkas muutenkaan. Nyt alue alkaa näyttää hyvällä tavalla harkitulta eikä vain siltä, että taivaalta on tipahtanut irtosilta keskelle luontoa.

Toisella puolen siltaa kasvaa tuijan ja kuunliljojen lisäksi myös valkeaa peippiä.
Tästä se pikkuhiljaa etenee tämän ja varmaan vielä seuraavankin kasvukauden aikana. Pitää vähän katsella ja odotella, kuinka isoja kuunliljoista lopulta tulee, eli paljonko ne vaativat kasvutilaa, lisätään kasveja ja kiviä sitten sen mukaan. Kuunliljat ovat Big Daddyjä ja niiden pitäisi kasvaa jopa metrin korkuisiksi ja levyisiksi kilviksi, mutta toistaiseksi ne ovat aika pikkuisia. Kuitenkin tämän vuoden lehdet ovat jo nyt suurempia kuin viime vuonna syksyn lehdet; vuosi sitten kuunliljapenkki perustettiin ihan juurakoista.

Idean sillanpielen havupuihin sain Sailan Oman pihan suunnittelu -kirjan tästä kuvasta. Innostava kirja, enkä sano tätä vain siksi, että sitten kirjan lukemisen olen tutustunut Sailaan ihan oikeassa elämässäkin. :)

Istutuskuoppien kaivamisen lisäksi ehdin myös ihastella kesän merkkejä. Kivikkomaalla kukkii! Sanotaan, ettei ruohosipulia kannata päästää kukkimaan, mutta minä en halua estää tällaista näkyä.

Keltatuijien lisäksi meillä on muutakin pientä, pyöreää, kaunista ja keltaista.
Eilisiin urotekoihini kuului myös kuolleen, tunnistamattomaksi jääneen, lehtipuun kaataminen. Kun kerran vauhtiin pääsin, sahasin rungosta myös muutaman halon. Annoin ne miehelle lahjaksi: olen tehnyt töitä sen eteen, ettei ensi talvena paleltaisi.

Mutta kuka nyt talvesta puhuisi? En edes muista, että sellainen on olemassa!

Terveisiä Naantalista

Kuvaterveiset Naantalista, Suomen ehkä sympaattisimmasta paikasta ja erinomaisesta minimatkakohteesta! Vietimme Naantalissa tällä viikolla muutaman päivän äitini, siskoni ja siskonpoikani kanssa. Kaikki ne perusnähtävyydet, jotka olivat auki jo ennen kesäkautta, käytiin katsomassa ja paljon tuli kuvattua. Ensin ajattelin, etten voi kuvata tavallisten ihmisten koteja lainkaan, mutta pakko oli, vanhat talot ja hyvin hoidetut pihamaat olivat niin kauniita. En kuitenkaan viitsi julkaista kuvia toisten kodeista, joten tässä yleisnäkymiä: eiköhän Naantalin kauneus tule niistäkin esille.

Heti ensimmäisenä päivänä kävimme vanhassa näköalatornissa aivan sataman kupeessa, kirkon edessä. Katselin enemmän tornia kuin maisemia.
Tämä istutusalue oli aivan vanhan Naantalin keskustassa. En muista, milloin olisin nähnyt yhtä huoliteltuja mutta silti sopivan rentoja pihoja. Naantalissa kauniita istutuksia oli kaikkialla, tämän "keskusaukion" lisäksi myös mm. kerrostalojenkin pihamailla. Miksei muualla ole tällaista? Useinhan esim. kerrostalojen pihoilla ei ole juuri mitään istutuksia tai jos on, se on jotain tylsää ja virallista, kuin julkisessa puistossa. Vaadin naantalimaista kodikkuutta muuallekin!

Kaikkialla kukki, oli varmasti vuoden kaunein aika.
Kirkkoa ei voinut olla huomaamatta, sillä se näkyi kaikkialle.
Vanhat hautausmaat ovat kauniita ja levollisia. Ja hauskoja - kävimme hautuumaakävelyllä ja hihittelimme (mös ihailimme monia!) vanhoille nimille sekä titteleille. Eräässä hautakivessä luki "Tässä lepää porvari" - saisikohan sellaisen tekstin enää hautakiveen? Hautakivien ohella ja erityisesti ihailin hautausmaan vanhaa kiviaitaa. Sellaisen kuin saisi jonnekin.

Kävimme myös pariin otteeseen Ukko-Pekan sillan luona ihailemassa uljaita kalliomaisemia sekä hienoja uusia omakotitaloja.
Vaikka kyllä vanhat talot olivat mielenkiintoisempia. Tämä talon kuvia uskaltaa julkaistakin. Kyseessä on Naantalin museo, kaunis vanha pihapiiri. Talon sisällä oli mielenkiintoinen näyttely 1800-luvun porvariston elämästä, mutta siellä ei saanut kuvata. Pihapiiristä räpsin kuvia sitten sitäkin enemmän. Tämä matka ei ainakaan parantanut mummonmökki-puuhuvilakuumettani.




Museon piha jakaantui kahteen osaan. Toisella puolella oli kaunis ruusu- ja yrttitarha, jonka avajaisissa vuonna 1992 oli ollut mukana itse Äiti Teresa.



Vielä kasvitarhaa upeampi oli kuitenkin museon sisäpihan valtava vanha tammi. Se oli niin hieno, että se oli mainittu matkaoppaassakin! Jos meidän pihalla oli tuollainen jättipuu, viettäisin koko kesän sen oksilla.



Emme halunneet majoittua tylsästi hotelliin, joten vuokrasimme asunnon vanhasta puutalosta. Tällaisia majoitusvaihtoehtoja on Naantalissa runsaasti ja vielä kohtuuhintaan; me yövyimme Hotelli Harrietissa.
Sillä oli kissanomistajalle mieleinen osoite
ja paljon tilaa telmiä!

Kivaa oli. Kotimaanmatkailu kunniaan!
P.S. Kiitos Saila vinkistä! Kävimme parikin kertaa naantalilaisessa Cafe Antoniuksessa, koska Saila oli kertonut, että siellä on kissoja. Kummallakin kerralla näimme kissan, koska ekalla kerralla kysyin omistajalta, onko heillä moukuloita ja hän katsoi 2-vuotiasta siskonpoikaani ja sanoi: "Niin, pikkuinen haluaisi tietysti nähdä kissan." Kyllä pikkuinen halusikin, mutta niin halusivat kaikki isommatkin. ;)

maanantai 24. toukokuuta 2010

Olkikana ja ukkoetana

Olkikana-risulintu teki pesän talon kulmalle. Tämä harvinainen lintu pitää vanhoista kukkaruukuista ja tekee pesänsä kuivasta heinästä. Sen munat muistuttavat kummasti Pentikin pääsiäiskoristeita...

Oikeitakin kummallisia eläinhavaintoja on tehty. Kompostikasassa möyri etanien etana, yli 10-senttinen jättiläinen. Kerroin havainnosta miehelle, joka huolestui, että meillä on nyt vaarallinen espanjansiruetana tontilla. Se pitäisi hävittää keittämällä, ja etanan esiintymispaikka pitäisi kalkita... Onneksi katsoin netistä ja opin, että jos etanalla on valkoinen raita vatsassa, kyseessä onkin suomalainen vaaraton ukkoetana. Huh, säikähdyksellä selvittiin, meillä asuukin vain ukko!

Sen verran inhottavalta espanjansiruetana kyllä kuulostaa, että kehotan vilkaisemaan Etelä-Savon ympäristökeskuksen etana-artikkelia.

Mustamaalausta

Olen saanut ystävältäni muitakin hyviä ideoita kuin korutaulun. Hän nimittäin kertoi taannoin ottaneensa miehensä kauhean kasaripirttikaluston hyötykäyttöön: maalaamalla pirttipenkeistä tulee hyvät parvekekalusteet.

Yllättäen minäkin olen saanut mieheni mukana samanlaisen kaluston. Kun se ei näyttänyt poistuvan varastostamme, päätin sutia penkit puutarhakelpoisiksi. Siis mustiksi. Minähän ideoin kotiin aina vain valkoista ja puutarhaan vain mustaa.

Hioin penkit ensin hiomakoneella, sitten sudin mustan pohjamaalin ja hioin hiomapaperilla. Varsinaisella maalilla maalasin kaksi kertaa; nyt kun penkit on koottu, saatan vielä paikkausmaalata epätasaisimmat paikat. Joka tapauksessa näin näistä on paljon enemmän hyötyä ja iloa kuin varastonnurkassa. Ja pirttityyliä voi häiventää vielä edelleen erilaisilla päällisillä.

Jokin muukin on mustunut. Uusi, hieno yrttilaatikko on saatu aikaan Minä vahaan, sinä kokoat -menetelmällä. Esittelen laatikkoa kuitenkin tarkemmin, jahka saan sen oikealle paikalleen ja viljelyskäyttöön. (Laatikon sävy on sitten muuten ihan musta, mutta kuvassa täynnä siitepölyä, miten sitä voikin olla niin paljon!)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Korunkaunis taulu

Kuten olen kertonut, ystäväni harrastaa korujen tekemistä. Kävin kylässä ja nappasin kuvan koruntekijän korvakorukokoelmasta.

Jos minulla olisi noin paljon koruja ja käyttäisin tuollaisia korvakoruja eikä meillä olisi kissoja, saattaisin hyvinkin apinoida ja ripustaa korunsäilytystaulun seinälle. Hyvä ja kaunis idea! Helmikaulakoruja samainen korutaitelija pitää pienessä seinänaulakossa. Toimiva juttu sekin - minulla korut ovat lasipurkeissa ja toisinaan saan yhden korun sijasta noukittua purkista kymmenen korun köntin...

perjantai 21. toukokuuta 2010

Viikon ihastelukatsaus

Olen viime viikonlopusta lähtien ollut aikeissa julkaista (jälleen) kevätpuutarhahekumointipostauksen, mutta en ole saanut aikaiseksi. Toisaalta en olisi varmaankaan keksinyt mitään sellaista ihastelunaihetta, jota ei olisi jo muissa puutarhablogeissa hehkutettu. Oi ihana toukokuu!

Hekumointipostauksen pääpaino olisi ollut siinä, että olen a) elämäni ensimmäistä kertaa hoitanut ruusuja, b) viettänyt kokonaisen päivän ruusupuskassa, c) tämän päähänpiston takia saanut runsaasti ruusunpiikinpistoja. Käsivarret olivat piikkien jäljiltä kirjavat kuin Michael Scofieldin tatuointi ja iltaisin olen saanut kaivaa neulatyynyn esille - en tehdäkseni käsitöitä, vaan kaivaakseni itsestäni tikkuja. Ja grrr, vaikka riuhdoin puskista kuusi (6) kottikärryllistä rikkaruohoja, meillä on yhä voikukkapenkki, jossa kasvaa myös ruusuja. Siksi näytän ruusupuskasta vain hyvin rajatun ja puskan keskellä olevaan pelargoniaruukkuun keskittyvän kuvan.
Pienempiä hekumoinnin aiheita olisivat olleet se, että kukkapenkin siistimiseksi rajasimme 10 metrin pätkän (kukkapenkin vierustan) betonikivillä. Naapurien kanssa on avattu keskustelu yhteisestä "kiviä talon sokkelin viereen" -projektista. Mies on hätyyttänyt autokatoksenkorjaajia, jotta saisimme rähjääntyneen katoksen sijasta autotallin. Mies on tarjoillut minulle kesäviiniä (roseeta) kesken puutarhaurakoinnin maalaisromanttisesti kaivonkannella. Maalaisromanttisen siemailuhetken sijasta mies on sen jälkeen nähnyt, kuinka harpon viinilasi kourassa ja saappaat jalassa pitkin pihaa ja selitän, millainen Verso-tyylinen varasto meille voisi tulla. Tässä olisi varasto ja tähän tulisi terassi ja täällä kasvaisi tomaatti ja tänne voisi siirtää mahonian.... Keväiselle suunnitteluinnolle ei voi mitään.
Suunnitteluintoa on havaittu myös muualla, sillä - tittiditiii - meillä on vihdoin VALMIS KEITTIÖSUUNNITELMA! Mitään ei ole kuitenkaan vielä tilattu, ja taikausko estää minua paljastamasta enempää. VIELÄ. Kauan se venkslaus kesti ja jatkui viime metreille, mutta nyt kaikki on päätetty ja pitää vain selvittää, mitä tilataan mistäkin. Remontti on ilmeisesti heinä- tai elokuussa, sen mukaan miten saamme materiaalit tilattua ja miten remppamiehelle sopii. Palaan asiaan toivoakseni aivan lähiaikoina.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Mineilyä pitkästä aikaa

Sitten nukkekodin valmistumisen ja joululahja-roomboxien en ollutkaan tehnyt mitään minikokoista, ja jos totta puhutaan, en ollut edes suunnitellut tekeväni. Jokin aika sitten kuitenkin löysin askartelijan aarreaitasta, Helsingin Kampin Hobby Point -kaupasta, hauskan puuvalmiin minipuuceen. Vein sen vanhempieni mökille tuliaisiksi muistuttamaan ajasta, jolloin siellä vielä elettiin alkukantaisesti: nk. uuden puolen mökille saatiin juuri sellainen mukavuus kuin vesivessa.

Vaan ennen oli toisin. Maalasin minivessan samalla harmaalla (summittaisesti mitattuna 1 osaa mustaa ja 7 osaa valkoista) akryylimaaliseoksella kuin monet nukkekodinkin kalusteet. Vessan sisäosa ei oikein onnistunut. Tässä ei näe, että sisältä "saaristonsininen" ovi on aika kirkuvansininen. Lisäksi takaseinän sydän on kuin 3-vuotiaan taiteilema. Aika ei kuitenkaan riittänyt korjausmaalaamiseen, mutta ehkä teen sen joskus mökkeillessäni. Sydämen voisi peittää vaikka minitaululla. Toisaalta idea oli, että kun kurkkaa vessanoven sydänaukosta, näkee toisen sydämen. Se toteutuu tuolla 3-vuotiaan sydämelläkin.
Vessan loppusijoituspaikka jäi auki, mutta alkajaisiki äiti nosti sen seinäkirjahyllyn päälle merikarhujen Ahdin ja Wellamon luokse (he tosin muuttavat kesäksi veneeseen).
Näpertely on kyllä kivaa. Toivottavasti saan taas joskus minipuuskaan... Kun yksi koti on jo väkerretty, seuraavaksi olisi kiva kokeilla vaikka ranskalaistyyppistä kahvilaa, vanhanaikaista kirjastoa, kasvihuonetta (aivan mahtava esimerkki on täällä) tai savipajaa. Toisaalta moderni loft-asuntokin tai japanilainen tatamihuone olisivat myös kiinnostavia projekteja...

Ehkä pitäisi siis lopettaa mineilytauko ja aloittaa joku minivessaa suurempi projekti.

Koukussa!

En minä mutta äiti.

Äiti oli mukana, kun kävin jokin aika sitten Helskyssä. Hän osti kaksi vyyhtiä matonkudetta (13 e/kg) ja tässä tulos: mökillä minulle esiteltiin uusi saunan pukuhuoneen penkinpehmuste. Hieno oli. Melkein tekisi itsekin mieli kokeilla virkkaamista, vaikka en edelleenkään hallitse kuin ketjusilmukat enkä kouluaikoina pitänyt virkkaamisesta juuri ollenkaan. Minua kyllä kannustaa tieto, etteivät kädet ja hartiat ole virkkaamisessa kaiketi yhtä kovilla kuin neuloessa, sillä en oikeastaan voi neuloa ollenkaan nivelvaivakäsilläni. Sekin kuulosti kannustavalta, että virkkaamiseen jää kuulemma heti koukkuun, ja tämäkin pieni matto syntyi hujauksessa. Ja matonkuteita oli vaikka missä väreissä! Hmmm...

Kuvasin maton mökkitontin rantakalliolla. Lapsuudessani samaisille kalliolle levitettiin kaikki räsymatot ja ne pestiin siinä, kätevästi suoraan meressä huuhtoen. Ei onnistuisi enää... Mutta muistan, kuinka hauskaa oli laskeutua mereen pitkulaista räsymattoa pitkin. Ilman mattoja emme päässeet uimaan kuin laiturista, joten matot olivat todella käteviä. Käytetäänköhän räsymattoja vieläkin jossain liukuesteinä?

maanantai 10. toukokuuta 2010

Hupia ja hyötyä

Meillä oli puuhakkaampi viikonloppu kuin aikoihin. Pihan ja kodin eteen työskentely on niin kivaa ja palkitsevaa, että päätimme, että joka viikonloppu pitää tehdä jotain hyödyllistä ja jotain hauskaa asumiseen liittyvää. Saa nähdä, montako viikonloppua hieno päätös pitää.

Tällä kertaa kaikki urakointi liittyi pihamaahan. Hupia oli istuttaa orvokkeja ja muratteja talon edustan kukkalaatikkoon.



Viimesyksyinen havu miettii, elpyäkö talven jäljiltä vai ei.

Kivikkomaalla kevät otti harppauksen ja sinne tuli kukkiva kasvi, jonka nimeä en enää muista. En tiedä, näkyykö se nettikuvassa, mutta kasvi houkutteli paikalle myös kärpäsen.

Huvin ja hyödyn rajamailla oli laittaa osa kesäkalusteista esille. Vihreät tuolit on nähty blogissa aiemminkin.

Hyötytoimenpiteitä oli kaltaistani laiskuria hämmästyttävä määrä: oksien leikkaamista ja sahaamista, tuntikausia kompostikasan siistimistä, terassin pesu painepesurilla, mitäs vielä? Mies mm. siivosi autokatoksen ja varaston. Olemme ehkä täydellisiä. Olisin myös maalannut eräät penkit, jos minulla olisi ollut sopiva sivellin ja vahakäsitellyt puisia yrttilaatikoita, jos olisin sellaisia kaupasta löytynyt. Ihan jo näen, millainen yrtti-laatikko-ruukkutarha meillä alkukesästä on.

Valmiina ollaan, kesä saa tulla!

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äitienpäivänä

Hyvää äitienpäivän iltaa!

Minun äitini sai lapsiltaan tänään taatusti kestäviä kukkia. Kevätihanuus on tilattu Sirkka Kannusmäeltä. Aiemminhan olen jo esitellyt häneltä hankkimani ystävänpäiväkukan.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Aarteita

Ja saaristokuvia piisaa jälleen... Saila esitteli juuri, miten kaunis vanha venevaja voi olla ulkoa. Minä taas kävin viime viikonloppuna etsimässä aarteita niin ikään hyvin vanhan venevajan sisällä. Mitään en kuitenkaan ottanut saaliiksi, paitsi valokuvia.

Vanhoja ikkunoita, lasitkin vielä tallella. Ja paljon köyttä, sitä merellä ja mökillä tarvitaan aina.
Lisää köyttä.
Ja tällainen kaunokainen (kannu, ei pullo).
Voi ihastus.

Etten kuulostaisi aivan hyveelliseltä, niin tunnustan, että aikojen saatossa vanhempieni mökiltä on kyllä siirtynyt kaikenlaista minunkin nurkkiini. Esimerkiksi tästä samaisesta vajasta löytyi vanhoja, osin jo ruostuneita öljylamppuja, jotka kiikutin kaupunkiin, puhdistin parhaani mukana ja pistin kunniapaikalle. Enää ne eivät ole yhtä hienosti esillä, sillä kissojen mielestä lampuissa ei ole mitään kunnioitettavaa. Ehkä pitäisi palauttaa aarteet takaisin kotiinsa?

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Yksityiskohtia

Elämyksiä saaristomökillä -sarjamme jatkuu... Vanhat rakennukset ovat niin sympaattisia! Tässä kuvia rantasaunalta.



Hauskoja yksityiskohtia löytyy myös muualta. Saunasillan alaparrut ovat ikiaikaiset.
Eikä tässä ole pidetty venettä aikoihin. Miksi muuten ruoste on aina niin kiehtovaa? En pidä ruskeasta, mutta kaikesta ruosteenvärisestä kyllä.
Uudemman mökin verannalla on meren tuoma tuliainen. Olisin saanut sen omaksi, mutta en voinut ottaa. Eikös tällaiset aarteet pidä löytää itse?