sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Pala historiaa

Äitini on edistyksellinen bloginlukija: Eri blogieni jutuista hän oli päätellyt, että minulla on sekä yrttilaatikko terassilla että pupuja pihalla, eli ongelma. Niinpä mökiltä saapui jotain historiallista: saaristotalomme vanhoja ikkunoita istutusten suojaksi. Ikkunat ovat arviolta 80-vuotiaita. Pokat ovat ränsistyneet ja osa laseista puuttuu, mutta kyllä niistä jonkinlaisen kasvihuone-pupusuojan sai viriteltyä, jopa ilman saranoita tai tukirakenteita; kehittelen niitä ehkä myöhemmin. Ikkunat ovat samoja, joita olin ihaillut venevajassa - ja luulin, ettei niitä saa toivoa omaksi, ne kuuluvat mökille.
Kaikki kaupat olivat kiinni lähes koko juhannuksen, ja se koitui pihan parhaaksi. Mitään uutta ei voitu hankkia (paitsi tänään vihdoin pari kesäkukkaa ja basilikan taimea Prisman puutarhamyymälästä), joten päivät kuluivat olemassa olevia istutuksia siistien, eli rikkaruohoja kitkien, ruohosilppua haravoiden jne. Kyllä tuli siistiä, vähän kuin kotona imuroinnin jälkeen. Esim. terassin läpi ei tursota enää muuta kuin saniaisia ja mahonian oksia, ja ne saavatkin siellä kasvaa. Sillanpielen uudet istutukset tuntuvat lähteneen hyvin liikkeelle, hyvä!
Meillä oli tällainen urbaani kokko: risuja kaivonkannella Billnäsin Rakennusapteekista ostetussa tulipadassa. Hyvin kävi kokosta, ja tulipa hävitettyä suuri osa keväisen risusavotan aikaansaannoksista samalla.
Keksin kokolla istuessa uuden juhannustaian: juhannusyönä pitää kuvata seitsemän kasvia. Näin valoisaa ja vehreää oli myöhään illalla saniaisten keskellä. (Sitä kasveja tyyynyn alla -taikaa ei muuten kannata kokeilla, eikä myöskään vasemman jalan sukkaa väärin päin jalassa, vaikka kuinka haluaisi puolisojuoruja juhannusyönä. Testasin kerran em. taikoja samanaikaisesti ja näin paniikinomaisesti unta varmasti noin yhdeksästä puolisoehdokkaasta juhannusyön mittaan. Kun kukaan uni-ilmestys ei vakuuttanut, piti jatkaa uneksimista...)

3 kommenttia:

  1. Hieno kokko! Ja kätevää, että ikkunoista puuttuu laseja - pääsevät herneet kasvamaan kunnolla. :)

    VastaaPoista
  2. Joo, tuo yksi ikkuna oli kuin suunniteltu hernekasvatukseen. Joissain sen sijaan oli niin vähän laseja jäljellä, että ne olivat kuin suunnitellut joutumaan autokatokseemme parempia aikoja eli korjaustoimenpiteitä odottamaan...

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva, kun saa palan sukutilaa, se tuntuu hienolta. Ja ikkunat tulivat taas monen vuosikymmenen jälkeen hyötykäyttöön. Täällä ei ollut kokkoja kun oli metsäpalovaroitus niin mitään ei näkynyt, paitsi että metsän takaa lahdelta tuli epäilyttävää savua ;-)

    VastaaPoista