sunnuntai 8. elokuuta 2010

Betoniaskartelua

Betonikokeilut jatkuvat. Nyt tuli tehtyä erilaisia alustoja, jotka sopivat esimerkiksi pannunalusiksi tai kynttilän alle, kunhan saan laitettua niihin vielä huonekaluhuopatassut pohjiin. Materiaalina on kuivabetoni (pussissa lukee dry concrete), raekoko enint. 4 mm. Lisäksi hain valikoiman erilaisia mosaiikkeja Helsingin Kampin aarreaitasta, Hobby Point -kaupasta.

Maailma on todella erilainen betoniaskartelijan silmin... Sain kaksi ylimmässä kuvassa näkyvää neljän lokeron laatikkon sekä tämän lokerikon Ikean kylpyhuonetarvikeosastolta. Lokerikot oli tarkoitettu tilanjakajiksi kylppärin laatikoihin tai seinälle, mutta ne soveltuvat erinomaisesti myös betonitöihin. Testasin nyt ensimmäistä kertaa silikonisprayta muotin voiteluun - yhdistelmä sileäpintainen muovimuotti ja silikonispray takasi, että kaikki työt lähtivät helposti irti muotista ja muotit olivat niiden jäljiltä aivan puhtaita. Hyvä, kehittymistä havaittavissa! Viimeksi sain taistella,että sain viilipurkit kynttilätuikkujen ympäriltä.

Myös Bauhausissa on tullut käytyä. Bauhausin edullisilla, muovisilla kukanaluslautasilla voi tehdä lautasia.

Tämä kuva osoittaa, että betonitöissä paras pinta on usein pohjapinta, tässäkin tapauksessa ihanan sileä ja samettinen, silittämiseen houkutteleva (lautasissa on aika hauska pohjakuviokin; sisko ehdotti, että tekisin keskikokoisesta lautasesta seinäkellon). Kuitenkin mosaiikit tuntuvat tarttuvan parhaiten päällipuolelle, sille, joka jää sitten vähän röpelöiseksi. Kaikkea ei voi saada - tai sitten pitää ainakin kehittyä edelleen betonihommissa. Aionkin jatkaa kehittymistä taas pian, niin kivaa betonin valaminen on!

4 kommenttia:

  1. Vautsikapautsi! Ihanat nuo mosaiikkilaatat! Juuri tuollaisia haluan itsekin oppia tekemään. Kiitos vinkeistä ja neuvoista, tämä tyttö taitaa lähteä saarelle rautakaupan kautta!

    VastaaPoista
  2. Siitä vaan kokeilemaan! Betoniaskartelu on ihanan helppoa. Tai siis helposti pääsee sillä tavalla alkuun, että saa jotain aikaiseksi... Ja kun osaa paremmin, on mahdollista tehdä melkein mitä vain. Into vain kasvaa kerta kerralla betonihommissa!

    VastaaPoista
  3. Todella hienoja! Skruuw juu kekkilä! mulla jää betoniaskartelut väliin tältä kesältä, mutta ainahan tulee uusi kesä.

    VastaaPoista
  4. Hih, itse asiassa juuri Kekkilällä on vielä etumatkaa, sillä ainoa täysin epäonnistunut kokeilu oli kekkilätyyppinen betonirengas. Mutta kyllä mä vielä senkin. Kannattaa sitten aloittaa sellaisena kesänä, jolloin on valmis uhramaan lähes kaikki ajatuksensa betonille! Melkoisen mukanaan vievää hommaa...

    VastaaPoista