maanantai 18. lokakuuta 2010

Jäätynyt jättikurpitsa

...eli viikonlopun puutarhaihmeet. Piha alkaa olla haravointia vaille talvikunnossa, ja taas mahtui viikonvaihteeseen paljon hommia sekä etenkin paljon ilon ja hämmästelyn aihetta.

Jääkurpitsa oli kyllä ihmeistä suurin. Kuulin keväällä vinkin, että jos istuttaa kurpitsan kompostin pohjoispuolelle, se kasvaa etelää kohti kurottaen ja maisemoi tunkion kauniisti.

Totta toinen puoli. Tämän kasvukauden perusteella kurpitsa rakastaa kompostia, mutta kasvaa minne sattuu, jopa tiheään pusikkoon. Nyt kun lumimarjapensaassa ei ole enää paljon lehtiä, huomasin, että oksien keskellä on kurpitsa! Toivottavasti se ei ole oikeasti jäätynyt. Ainakin se pääsi sisälle lämmittelemään.

Talon eteläpuolella tapahtui vaikka mitä. Tässä multapenkissä muhii nyt mm. tulppaanien ja viehättävien hunajasipulien sipuleita, jättipoimulehden siemeniä ja erikoisimpana kaikista myös merikaalin siemeniä. Piti ihan piirtää istutuskartta, niin on paremmat mahdollisuudet tunnistaa kasvit sitten keväällä... Sikäli mikäli tuossa mitään kasvaa, sillä ystävällisesti kettu on ottanut olkkarinalusemme kakkimaakseen! Melko röyhkeää toimintaa. Aiemmin olisin ollut vain iloinen luonnonläheisyydestä, mutta nyt olen mustasukkainen omista istutuksistani: ne ovat enemmän kuin ketunkakan arvoisia. ;) (Ja tuon sokkelinrumiluksen maalaan kyllä ensi töikseni keväällä, harmittaa katsella sitä.)

Sain äidiltä pionin ja kuunliljan juurakoita sekä syysleimua, nekin löysivät paikkansa pihalta. Sain vihdoin istutettua myös jo kesällä hankittuja mehikasveja, niitäkin tuohon olkkarin ikkunan alle. Kukkapenkki taisi nyt jäädä tänä syksynä rajaamatta, mutta laitetaan betonikiviä kukkamaan reunalle sitten keväällä...
Kesällä minulla olisi ollut tilaisuus tuoda omalle pihalle myös näitä hauskoja kattomehitähtiä, joita kasvaa joka raossa mökillämme. En kuitenkaan raatsinut repiä niitä maasta, kasvakoon siellä missä ovat aina olleet.
Puutarhatöiden lisäksi tuli vain haahuiltua pihalla ja lähistöllä. Muutakin kylmettynyttä kuin kurpitsoja näkyi. Tontin vieressä oleva kesantopelto on aamuisin kuurassa, mutta silti siellä on runsaasti jäätyneitä kukkia.
Jäätyneitä surkimuksiakin kannattaa kuvata, sillä törröttäjien takana törröttää nykyisin huolestuttava määrä nostureita. Melkein pihallemme on kohoamassa uusi asuinalue, eikä peltomaisemista voi enää nauttia edes ensi kesänä, pahaa pelkään. Syystöiden tekeminen tuntuukin vähän haikealta, vaikka oma piha säilyykin ennallaan rakennustöistä huolimatta.

6 kommenttia:

  1. Syksyn viimeisiä kukkia on mukava katsella, vaikka täällä saaressa ei olekaan yöpakkasia ollut. Korjasin minäkin eilen vielä yhden reilun kokoisen kesäkurpitsan, tosin se maistui vähän vetiseltä - kaipaisi kai enemmän aurinkoa ja lämpöä.
    Voi että, onneksi nosturit kumminkin näyttävät olevan kaukana (mutta eivät ne koskaan voi olla liian kaukana silti!

    VastaaPoista
  2. Salakurpitsoja tai ainakin syyskurpitsoja siis muuallakin! Meillä on nyt kaksi kurpitsaa odottamassa keittiötä eli ruoanlaittomahdollisuuksia. Saas nähdä, ovatko kunnossa, kun on kurpitsaruoan aika. Tuollaiset jättikurpitsat ovat hyviä uunissa lohkoina kypsennettyinä.

    Nostureiden ja meidän välissä on vielä kaksi peltoa. VIELÄ. Maantutkimismiehet ovat kyllä tuoneet jotain merkkikeppejä jo melkein meidän ikkunan alle. :(

    VastaaPoista
  3. Hitsi! Pistä pikku pedot asialle ajamaan miehet pois!

    VastaaPoista
  4. Inhottavaa nähdä nostureita lähestymässä omaa kotia ja omaa tilavaa rauhaa.
    Meidän takapihaltamme alkaa Museoviraston suojelema alue - ei ihan heti luulisi siihen kenenkään tulevan mittailemaan!

    VastaaPoista
  5. Inhottavaa nähdä nostureita lähestymässä omaa kotia ja omaa tilavaa rauhaa.
    Meidän takapihaltamme alkaa Museoviraston suojelema alue - ei ihan heti luulisi siihen kenenkään tulevan mittailemaan!

    VastaaPoista
  6. Liina, kyllä, inhottavaa on. Tuon rakentamisen piti kyllä alkaa jo kun muutimme viisi vuotta sitten, on viivästynyt siis usealla vuodella ja ollaan saatu näin vuosia "ylimääräistä rauhaa". Se ei paljon kuitenkaan lohduta, sillä nyt on sitten oikein tottunut omaan rauhaan ja tulee kuristava olo, kun ajatteleekin, ettei sitä enää kauan ole. Onneksi meidänkin tontti rajautuu yhdeltä syrjältä luonnonsuojelualueeseen, niin että ihan saarretuksi ei jouduta.

    VastaaPoista