sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Maa-artisokka: ruokakaupasta kasvimaalle

Mies sairasti viikonvaihteen, joten pysyttelimme kotosalla. Se koitui minun ja puutarhan hyödyksi. Minä sain paljon ulkoilmaa ja hyötyliikuntaa, ja puutarhassa tapahtui vaikka mitä. Tässä kenties erikoisin tapahtuma: perustin maa-artisokkapenkin.

Siinä oli hyvää paitsi se, että saamme herkutella vaikkapa samettisella maa-artisokkakeitolla ehkä jo ensi syksynä, myös se, että sain tyhjennettyä pari kesäistä yrttiruukkua penkin pohjalle (uskon, että niiden mullassa oli vielä voimaa jäljellä).
Meillä oli vähän maa-artisokkaa jo ennestään. Sain vuosi sitten kummitädiltä pari mukulaa, jossa oli pienet varrentiitit jäljellä. Hyvin ovat tiitit meille kotiutuneet, mutta ei niistä vielä riitä oikein satoa ruoanlaittoon.
 Helpoin tapa viljellä maa-artisokkaa on ostaa mukuloita ruokakaupasta (nämä ovat S-marketista) ja tyrkätä multaan. Otollisin aika olisi kai kevät, mutta päätin kokeilla jo nyt, kun maa-artisokkaa on tähän aikaan vuodesta hyvin tarjolla kaupoissa. Nuo aiemmatkin maa-artisokat ovat syksyisiä istutuksia. Ja kun tästä kasvista sanotaan, että se on helppo viljellä mutta vaikea tappaa, niin olen toiveikas syysviljelmänkin suhteen. Jos keväällä mikään ei kurkkaakaan maasta, voin istuttaa tuohon jotain muuta; ainakin tuli kaivettua uusi istutusalue pihalle.
 Kuuntelin kesällä radio-ohjelmaa maa-artisokasta. Opin, että sitä on monia lajeja, luonnonvaraisiakin. Jonkun maa-artisokan kerrottiin kasvavan mieluusti ojassa. Joskus mietin, pitäisikö tonttimme rajaojaa jotenkin hyödyntää... Ehkä selvittelen maa-artisokka-asioita talven mittaan.

Sillä aikaa sisätiloissa...

"Nice industrial look", totesi englantilainen työmiehemme keittiön hellaseinän tämänhetkisestä tilasta ja pakko oli yhtyä. Laatoista puuttuu vielä samausaine ja ne ovat vähän pölyssä ja liassakin, mutta nyt jo nähdään, että päätös latoa suoraan riviin ja ylös asti oli oikea. Tuo seinä on vakuuttava.

2 kommenttia:

  1. Suora ladonta hyvä, muistaakseni sitä äänestin?

    VastaaPoista
  2. Joo, piti kurkata ja kyllä äänestit suoraa ladontaa, tosin vain liesituulettimen rajaan asti. ;) Sekin olisi ollut varmaan hyvä vaihtoehto, mutta tämä koko seinän laatoittaminen on rauhallisempi, kun ylös katonrajaan on vielä tulossa liesiputken liitoshormin naamiointikotelo/spottivalolaatikko.

    VastaaPoista