sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Minikasvihuoneen suunnittelua

Minipuutarhaprojekti on nytkähtänyt vähäsen eteenpäin, sillä hain Minimaailmasta melkoisen maksimaalisen määrän minikamaa. Nyt on kukkalaatikoita, pikkuruisia kastelukannuja ja saviruukkuja, minisaha ja ties mitä. Mineily on aika vaarallinen harrastus.

Kasvihuoneeseen on tarkoitus tulla ruukutuspöytä ja muuta työtilaa, mutta myös istuskeluun sopiva nurkkaus. Siihen on jo hankittu tuoli, puutarhurille miniolkihattu ja mikäli puutarhuri haluaa tunnelmoida kasvihuoneessa myös pimeään aikaa, on hänelle jo öljylamppukin valmiina.
Tämä on siitä erikoista miniseutua, että vaikka viljelyä ei ole edes vielä aloitettu, on kasvihuoneen nurkassa jo säkkikaupalla satoa, mm. perunoita ja jauhoja.

Oikeiden rakennusprojektien tavoin tämäkin työmaa on jo kohdannut vastoinkäymisiä. Kasvihuoneen lattia on latomatta, koska urakoitsija oli arvioinut aivan väärin tiiliskivien määrän. Puusepälläkään ei suju: hän ei voi toteuttaa suunnitelmiaan ruukutuspöydästä, sillä hän on kadottanut askarteluun sopivan pienen sahan.

Lisäksi minipihasuunnittelija on havainnut, että keinonurmikko on kauhean tyyristä. Minipihalla aiotaankin mahdollisuuksien mukaan hyödyntää oikelta pihalta löytyviä materiaaleja, kuten kiviä, hiekkaa ja (kuivattuja) kasveja. Saisi se lumi sulaa, niin miniatyyripuutarhakausikin pääsisi alkamaan!

Kiitos tunnustuksesta!

Saaripalstan Sailalta tuli hieno tunnustus iät ja ajat sitten. Kiitos - ja anteeksi hidastelu vastaamisen kanssa. Tunnustuksen sääntöihin kuuluu vastata viiteen kysymykseen ja pistää virtuaalipokaali sitten eteenpäin.

Ensin kysymykset ja vastaukset:

1. Milloin aloitit blogisi?

Aloitin kaikkia K-asioita käsittelevän blogin 1.1.2009 ja vissiin huhtikuussa samana vuonna hajautin K-teemat eri blogeikseen, kun tuntui, että muuten poukkoilin liikaa aiheesta toiseen.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Tämä K-kotiblogi on lähinnä sisustamiseen ja puutarhanhoitoon sekä kaikenlaiseen askarteluun liittyvä leikekirja, pistän tänne omat aikaansaannokseni muistiin. Alun perin ajattelin, että pitäisi laajemminkin sisustusblogia, mutta nyttemmin olen päätynyt vain kirjaamaan tänne lähinnä noita tee-se-itse-juttuja ja kodin muutoksia. Seuraan mielelläni kaupallisempia sisustus- ja designblogeja, mutta en seuraa tuotarjontaa ja alan uutisia niin paljon, että viitsisin niistä kirjoittaa; toisaalta en halua pitää myöskään "täysin avointa" kotiblogia. Lisäksi nuo muut, useammin päivittyvät blogini, vievät aikaa enkä ikävä kyllä voi pyhittää koko elämääni bloggaamiselle.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Koska melkein  kaikki kuvat ovat meidän kotoa tai pihalta, niitä ei toivon mukaan löydä muualta.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Cisu-kissa! Huomasimme yhtäkkiä adoptoineemme kissan ja tiedon ja vertaistuen tarve oli suuri. Olin jo aiemmin lukenut jonkin verran blogeja, mutta kissatiedon etsimisen myötä aloin lukea niitä yhä enemmän, niin kissoista kuin muistakin aiheista. Pari kuukautta luettuani halusin perustaa oman blogin itselleni tärkeistä asioista ja harrastuksista. Siinä oli myös ajatuksena se, että saattaisin yhdellä linkillä tiedottaa tuttaville kissa- ja kotiasioista - niin kuin saatankin ja usein teenkin.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haluaisin muuttaa itseni ihmiseksi, joka sisustaisi, ompelisi ja betoniaskartelisi jatkuvasti, niin olisi jotain blogattavaakin. Elän toivossa, että lumen alta löytyy myös koti- ja etenkin piha-aktiivisuuteni, joka on nyt talviunilla.


Pistän palkinnon eteenpäin elämänmakuiseen Mustetta ruudulla -blogiin S:lle sekä Ruusulle, jonka kissa- ja designjuttuja olen lukenut jo kauan. Olin aikeissa lähettää palkinnon myös Naukulaan, mutta joku muu ehti ensin!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Surinaa hurinaa

Hei vaan, rikon blogihiljaisuuden kertomalle, että tämä onkin nyt muotiblogi! No ei suinkaan, mutta en malta olla esittelemättä aikaansaannoksiani. Olen ommellut vaatteita varmasti ainakin kymmenen vuoden tauon jälkeen (kodintekstiilejä ym. olen kyllä tennyt tässä välilläkin). Ja olen niin innoissani, etten aio enää koskaan ostaa yhtään vaatetta. Mä teen ite!


Menin ompelukoneelle Eurokankaan kautta. Ensin syntyi tunika pilkullisesta Pilkku-popliinikankaasta.
Ohje oli mielestäni liian muodoton, joten ompelin samasta kankaasta n. 10 cm leveän, kaksin kerroin vyötäröni ympärille yltävän ja sitten vielä rusetiksi riittävän vyön.
Lähis. Samaa kangasta oli ainakin harmaalla, pinkillä, vaaleansinisellä ja vihreällä pohjalla. Hinta vajaa 10 e/m.
Kokeilin myös ensimmäistä kertaa silkin ompelua. Kyllä siitä retaleen saa aikaiseksi, kunhan jaksaa ommella seitinohutta kangasta hyvin hitaasti ja saumat moneen kertaan vahvistaen. Kaavuissa on sama kaava, mutta jätin silkkiversiosta hihat pois (hihojen istuttaminen oli juuri niin hankalaa kuin muistinkin) ja pujotin kaula-aukkoon kuminauhan.
Lähis. Tämä oli Eurokankaan Summer Silk -sarjaa ja maksoi vajaa 13 e/metri. Kaapua voi käyttää ainakin yöpaitana - tai menee se muutenkin, kunhan muistaa pukea sen alle tai ylle jotain. Kangas on tosi kaunista, mutta ei maailman käytännöllisintä etenkään kissanomistajan päällä. Halusin kuitenkin kokeilla näin ohuen kankaan ompelemista. Saatan tehdä tähänkin myöhemmin vyön tai vaikka hiuksiin solmittavan huivin samasta kankaasta.
Trikoinen pilkkuhuivi olikin vähän rennompi ja nopeampi ompelus kuin silkkihörsöke. Tätäkin kangasta oli eri väreissä ja se maksoi vajaa 15 e/metri. Huiviin kului vajaa 40 cm kangasta.
Kaapujen ohjeen sain Yoshiko Tsukiorin supersöpöstä kirjasta Ihanat mekot ja tunikat. Olen vannoutunut kaapupukeutuja ja pidän yksinkertaisen mallisista vaatteista, joten tämä kirja tuntui täsmäostokselta. Lisäksi siinä on kaikki vaatteet mitoitettu kaltaiselleni 160-senttiselle hujopille.

Tämän ensikokemuksen perusteella en kuitenkaan suosittele tätä kirjaa täysin varauksetta. Ensinnäkään kaikkia kaavan osia ei löytynyt kaava-arkilta, vaan ne käskettiin kehittää itse kirjan ohjeiden mukaan; ohjeita vaan ei ollut. Pyysin miehenkin tiirailemaan, eikä hänkään löytänyt kaavoja eikä ohjeita, joten olen aika varma, että kirja on yhtä ylimalkainen kuin jotkut keittokirjat: jotta onnistut lopputuloksessa, sinun on osattava lukea rivien välistä ja soveltaa matkan varrella.

Pilkkutunikan lähtökohta oli tämä malli. Huomasin heti, että kaula-aukko on mielestäni liian pieni, joten suurensin sitä etenkin edestä ja ompelin keskelle istuvuuden parantamiksesi pari laskosta, alkuperäisessä mallissa oli halkio. Jouduin kehittämään itse kaula-aukon "sisäkappaleen".

Olisin joutunut kehittelemään myös hihojen nauhat, mutta jätin ne kokonaan pois. Halkiottomat hihat ovat vaatemaisemmat - eivätkä hihat olisi edes istuneet noin hyvin kuin tuossa piirroksessa. Nyt ne istuvat oikeinkin hyvin ja niiden erikoinen malli tuo vaatteeseen kivaa jujua.

Lopputuloksena siis käyttökelpoisia kaapuja sekä onnellinen ompelija. Em. moitteista lähtien aion hyödyntää Tsukiorin kirjoja jatkossakin, joskin nyt tiedän, että niistä saa inspiraation ja peruslähtökohdan, loppu on sitten ompelijasta kiinni.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Lisää puutarhakirjoja

Lisää insipiraationlähteitä ja suunnitteluapulaisia. Olin päättänyt, että en osta tänä keväänä puutarhakirjoja. Olen nyt ostanut neljä... Mutta se riittää. Ehkä. Ja oman pihan omistajaksi puutarhakirjojen kokoelmani on varsin vaatimaton. Toistaiseksi.

Kaikista hankinnoistani on kyllä ollut hupia ja hyötyä, se pitää sanoa. En ole myöskään ostanut yhtään sikaa säkissä, vaan plärännyt ja vertaillut kirjoja Akateemisessa tovin jos toisenkin ennen ostopäätöksiä. (Kaikki kirjat ovat siis Akateemista kirjakaupasta ja löytynevät sen nettisivuiltakin.)


Puutarhan värit muodot ja värit on (etelä)ruotsalainen kirja, ja se on sen miinuspuoli. Kaikki kirjan kasvit eivät sovi edes eteläiseen Suomeen, eikä kaikille ole löytynyt täkäläistä vastinetta, vaikka kirjan suomentaja kertookin sellaisia etsineensäkin. Lukuisissa kauniista kuvista saa kuitenkin paljon ideoita etenkin piharakenteisiin ja ylipäätään pihan materiaaleihin. Kivien ystävänä katson aina kiviasiat ensin.



Kasvit on tässä kirjassa esitelty väreittäin, mikä sopinee ainakin aloitteleville kotipuutarhureille hyvin: useinhan on idea väristä tai tyylistä, mutta ei itse kasvista.



Suunnitteluohjeet ovat selkeitä, joskaan eivät supertarkkoja, kun kyseessä ei ole varsinainen pihanrakennusopas.
Lisäksi joukossa on houkuttelevia yksityiskohtakuvia. Betoni ja ruostunut rauta, voiko kauniimpaa olla? Minusta ei, vaikka moni muu saattaisi olla eri mieltä.

Varsinaiseen puutarha- ja kesäfiilistelyyn sopii kuitenkin Suomalaisia unelmapuutarhoja -teos. Herkullinen kirja vie monenlaisille pihamaille ja kertoo myös puutarhojen tarinat ja puutarhurien vinkit.
Monista puutarhoista näkee, että niitä on suunniteltu, perustettu ja hoidettu antaumuksella.
Tässä puutarhassa leikkii varmasti ikionnellisia lapsia, kun heillä on tuollainen maja!

Vaan eipä se aikuisten puolikaan samasta pihasta kovin ikävältä vaikuta...

Tätä kuvaa voisin katsella ikuisesti, siinä on niin rauhallinen ja kaikin puolin hyvä tunnelma.

Kuten hyvässä puutarhakirjassa kuuluukin, osa ideoista ei liity kasveihin.
Ohuehkoksi kirjaksi tämä on varsin monipuolinen opus! Suosittelen kirjaa etenkin yleiseen puutarhaunelmointiin tai sellaiselle, joka ei vielä tiedä, millaisen pihan haluaa.

Neljäs kevään puutarhakirjaostokseni on englantilainen Organic Garden, mutta jääköön se esittelemättä, kun ei ole edes suomenkielinen. Siinäkin on kauniita kuvia ja hyödyllisiä neuvoja, mutta en tiedä, kuinka sovellettavissa sen viljelyohjeet ovat Suomeen. Luen siis mieluummin suomalaista Luontopihaa, tai ainakin tottelen sen ohjeita.

Margareta Diedrichs: Puutarhan värit muodot ja värit. Kustannus-Mäkelä, 2010. Suom. Auli Hurme-Keränen.

Johanna Vireaho, Sari Tammikari: Suomalaisia unelmapuutarhoja. Wsoy, 2008.


torstai 3. helmikuuta 2011

Riku Cajander: Luontopiha

Kyllä se nyt on niin, että fiksu kotipuutarhuri säästää itseään ja on hyvä eläimille, eikä suunnittele liian säntillistä ja niukkaa tai kurinalaista (lue: vaativaa) pihaa. Niinpä meidänkin piha saa muuttua ensi kesänä nurmikkolättänästä pörrien, perhosten ja muidenkin eläinten keitaaksi – ainakin haaveissani, mutta toivottavasti ainakin osin myös oikeasti.

Olen lähtenyt ideoimaan pihauudistuksia muutaman luottokirjan kanssa. Vuosi sitten hankkimani Saila Roution Oman pihan suunnittelu on ollut usein luettavana, ja Riku Cajanderin Luontopiha on se, johon kasvipäätökset viime kädessä perustan. Tämä monipuolinen ja vakuuttava tietokirja on saanut minutkin vakuuttumaan, ettei kasveja kannata valita vain esteettisin perustein eikä edes hoidollisin, vaan luonnollisin. Onneksi ne luonnollisimmat kasvit ovat usein myös niitä helppohoitoisimpiakin.

Cajander siis kertoo kirjan alaotsikon mukaisesti ympäristöystävällisen pihan ja puutarhan suunnittelusta. Mukana on esimerkkejä rehevistä, luonnonmukaisista puutarhoista.


Kasvit on jaoteltu tyypeittäin. Tässä esimerkki koristekasvisivuilta (minua kyllä viehättävät enemmän kauniit – ja kaikki kasvithan ovat kauniita – hyötykasvit kuin koristekasvit).


Mukana on tuttuja ja erikoisempiakin kasveja. Tässä kuvassa näkyvä syyssyrikkä oli minulle uusi tuttavuus, joskin luettuani Cajanderin kirjasta, että se on maailman paras perhoskasvi, olen huomannut siitä mainintoja muuallakin.


Harvoin tietokirja saa niin intoilemaan, mutta olen ihan tämän kirjan fani, enkä keksi mitään moitittavaa! Kauniita kuvia monenlaisista puutarhoista, pihapiirin eläintenkin esittelyä, kompostointivinkkejä ja mikä parasta, sellaisessa muodossa olevaa ympäristö- ja kasvitietoutta, että maallikkokin sitä ymmärtää. 

Lopuksi pieni palopuhe: Toivottavasti mahdollisimman moni piha- ja parvekepuutarhuri löytäisi tämän kirjan. Etenkin kaupunkilaispuutarhurien kannattaisi lukea se, sillä jos kaupunkipihoilta ei löydy pölytettäviä kasveja  tai suojan tarjoavia pensaita, niin mistä sitten? Ja kyllä kaupungissakin tarvitaan niin kasveja kuin eläimiä.

Riku Cajander: Luontopiha – ympäristöystävällinen piha ja puutarha. Minerva, 2010.