keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kirjallisen puutarhan alku







Meidän pihalla on nyt Peter Pan.

Suurkiitokset Anonyymille, joka vihjaisi kirjallista puutarhaa koskevan kirjoitukseni yhteydessä, että on olemassa patjarikko Peter Pan. Se, tarkemmin Saxifraga x arendsii 'Peter Pan', löytyi ihan Prisman Kesäpiha-myymälästä ja pääsi jo maahankin, mehitähden ja hopealangan väliin. Toivottavasti istutusaika ei ollut liian aikainen!

Parempi kuva sekä tarkempaa tietoa kasvista löytyy esim. Viherpeukaloilta.

Kirjallisen puutarhan ensimmäiset ostokset, Franz Kafka -daalianjuurakot eivät ole osoittaneet elonmerkkejä, vaikka ovat jo mullassa. Ei se mitään, vaikka daaliat ovatkin ihastuttavia. Pääasia että on kokeiltu ja pääasia, että noista juurakoista kasvoi ainakin ajatus kirjallisesta puutarhasta. Olen nimittäin lukenut nyt muutaman viikon ajan siemen- ja taimiluetteloita kirjalliselta kantilta ja löytänyt jo muutamia muitakin kirjallisia kasveja. Listaan niitä jossain vaiheessa kuvien kera tänne blogiinkin. Toistaiseksi listani on perin ruusuvoittoinen. Koska en halua lisää ruusupuskia pihamaalle, luulen, että kirjallinen puutarhani elää lähinnä kirjallisena ilmiönä eli kirjoittelen kasviennimiä muistiin, mutta en pyri haalimaan kaikkia kirjakasveja pihallemme. Kynäkataja olisi kyllä hieno lisä kirjoittajan ja lukijan puutarhassa!

3 kommenttia:

  1. Vau, mikä idea!!! Innolla odotan jakoa kokoelmaasi.

    VastaaPoista
  2. Hei, listasin kirjallisia kasveja viikonloppuna mökillä ja teinpä yhden uuden löydänkin, kun luin Mari Mörön puutarhaesseekirjaa. Sekin oli ruusu!

    Keksin myös uuden teemapuutarhan, jonka aion pienimuotoisesti toteuttaa pihallamme. Nyt olen kuitenkin liian pöpperöinen mökkeilyn jäljiltä, mutta palaan pian teemapuutarha-asioihin. Ihanaa ideointia!:)

    VastaaPoista