perjantai 20. toukokuuta 2011

Uroteko


Oloni on nyt yhtä pollea kuin tällä linnulla, jonka hankin pihan koristukseksi eilen. Tänään nimittäin selvisi, että me ollaan tosiaan sankareita kaikki: sain tänään, vajaan kuuden vuoden omakotiasumisen jälkeen, ensimmäistä kertaa itse ruohonleikkurimme käynnistymään. Uusi kansalaistaito siis hallussa! Olen tyytyväistäkin tyytyväisempi, sillä oikeasti pidän ruohonleikkurin lykkimisestä, ruohontuoksusta ja jopa bensankärystäkin, mutta siitä en ole pitänyt yhtään, etten ole saanut konetta itse päälle. On raivostuttavaa, turhauttavaa ja nöyryyttävää, kun joutuu pyytämään miehen apua, kun oma käsi on muka liian lyhyt, heikko ja hidas kiskaisemaan käynnistysnarusta.

Vaan ei ole enää. Tekniikka on nyt hallussa. Haluan oman veneen narusta käyntiin kiskaistavalla perämoottorilla.

Minun piti jopa ottaa ruohonleikkurista kuva, mutta ei minusta sentään yhden onnistuneen itsenäisen käynnistysoperaation takia vielä ihan äijää tullut. Kun tulin sisälle, huomasin kuvanneeni ruohonleikkurin sijasta kaikkea sitä, mitä olin ihaillut pihalla ruohonleikkurin kanssa kulkiessani.




Vanhat kriikunapuut ovat selvinneet taas yhdestä talvesta. Uroteko sekin.

Nyt alkaa myös paljastua, mitä kaikkea viime syksynä maahan piilottamastani tulppaaninsipulisekoituksesta löytyy. Hyvin tummaa ja vaaleaa, kuten pitikin, mutta myös vähän keltaista, voi ei!

2 kommenttia:

  1. Hienoa!!! Mulla onkin ihan lihasvoimalla toimiva, niin olen säästynyt noilta noloilta avunpyynnöiltä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Minä olen toivonut lihasvoimalla toimivaa samasta syystä. Ärsyttää kovasti, kun moneen ihan yksinkertaiseenkin hommaan pitäisi muka aina saada apua... Ehkä en vain pyydä, kun tuokin nyt onnistui, kun ei ollut vaihtoehtoja miehen työmatkan takia. Ja mies vielä tunnusti, että ei se leikkuri aina hänelläkään heti käynnisty. :)

    VastaaPoista