tiistai 30. elokuuta 2011

Niin kutsuttuja



Niin kutsuttu syyshortensiamme... Nyt ei tarvitse ottaa montaa askelta, kun huomaa muiden talojen pihoilla jättimäisiä hortensiankukkia. Meilä ei. Ainokainen pensaamme ei tarvinnut keväällä lainkaan leikkaamista, sillä peurat olivat ystävällisesti leikanneet sen hyvin matalaksi talven aikana. He ovat huolehtineet pensaasta myös kesän ainana niin että lopulta pensaaseen on onnistunut puhkeamaan vain yksi kukka, kuvassa lähes luonnollisessa koossa. Kiitos karvapuutarhurit, tästäkin. En tiedä, millaiset kalterit tuon pensaan ympärille pitäisi virittää ensi talveksi.


Myös punajuuri on aikamoisen niin kutsuttua tasoa. Syötävää ei taida juuri tulla, kun kasvi on kylvetty liian tiuhaan ja ollut huonolla hoidolla (eläköön siemennauhat, ensi vuonna käytän vain niitä: palsternakka kasvaa kauniissa rivissä). Ei se mitään, punajuurella on hauskan kirjavat ja hyvin syksyisiin fiiliksiin sopivat lehdet.





Niin, syksy. Se ei ole enää niin kutsuttu, vaan oikeasti täällä. Vihreän keskellä on jo paljon muitakin sävyjä. Nämä kuvasin eilen pihanlaidalla, ojanpenkalta.







Myöskään viimeöinen sade ei ollut ollenkaan niin kutsuttu. Kissatkin nousivat katsomaan, mikä ihme kolisee, rymisee, lotisee ja huuhtoo taloa. Lisäksi salamat välähtelivät, vaikkei ukkosen jyrinää kuulunut. Hmmm, kohta pitää hankkia vene, että pääsen kotoa bussipysäkille.

3 kommenttia:

  1. Juu, minullakin oli molemmat kissat kyljessä, kun ulkona salamoi ja jyrisi (ja täälläkin välillä vaan salamoi, ei jyrissyt). Eikä loppua tuntunut tulevan.
    Niin, minäkin mietin kauriita kun istutin uusia aarteitani. Täytyy laittaa pian verkot kasvien ympärille, kauriit alkavat liikkua pihassa nyt kun kylässä on vähemmän elämää. Perinteinen kuunliljojen syöntiaika kuistin edestä on elokuun lopulla. Vielä ovat lehdet pystyssä, mutta eivät varmaan kauaa enää.

    VastaaPoista
  2. Pitäiskö munkin jo myöntää, että nyt on syksy? Ihan oikeesti?
    Meillä tän loppukesäisyyden (kröhöm, en sitten sitä sanaa pystyny enää kirjottaan) huomaa helpoiten siitä, että kissakolmikko nukkuu yöt jonossa Husbendin ja mun välissä, ison peittomme alla.
    Voi noita kauriinpeeveleitä, tuo on niin epäreilua!

    VastaaPoista
  3. Saila, voi ei, perinteinen kuunliljojen syöntiaika! Mutta tiedän, meilläkin ne ovat alkaneet taas maistua. Ruusut sen sijaan saavat tällä hetkellä olla rauhassa, ne eivät ilmeisesti ole nyt mitään sensongin herkkua, vaikka jonkun verran yhä kukkivatkin.

    Elämäni matkat, joo, se s:llä alkava vuodenaika on minullekin vielä vähän vaikea hahmotettava, mutta kyllä se ainakin ajoittain syksyltä tuntuu. Meillä kissukat nukkuvat aina sängyssä, mutteivät sentään peiton alla! Nyt on ehkä havaittavissa hivuttautumista jalkopäästä kohti kainaloa ja viime yö meni tyynylläni, hieman ahdasta tuppasi olemaan kahden unilelun kanssa. :D Mutta ei niitä voi poiskaan ajaa. <3

    Eräät peevelit sen sijaan voisi ajaa. :)

    VastaaPoista