torstai 29. syyskuuta 2011

Ihana Aulanko!


Vietin ihastuttavan pienen syysloman kummitätini luona Hämeenlinnassa. Ajelimme ja patikoimme mm. Aulangon alueella. Maisemat olivat aivan uskomattomia, ihan kuin olisi astunut sisään klassiseen öljyvärimaalaukseen. Syysillan valo oli melkein hienointa mitä olen nähnyt, mutta valitettavasti kamera tallensi siitä vain pienen pienen aavistuksen.

Ihanaa kuitenkin oli. Kesken metsäkävelyjen pulahdettiin reilut 10-asteiseen järveen ja sitten taas jatkettiin matkaa.


Kolmelapsinen joutsenperhe otti aurinkoa rannalla.



Kummitädin puutarhasta.


Onko syksy aina näin kaunis vai onko minulla nyt vain aikaa todella huomata sen kauneus? Voisin vain samoilla metsässä ja nauttia väreistä ja tuoksuista.




Hassua kyllä myös Elämäni matkat -blogin Pirkko oli samaan aikaan Aulangolla. Hänen blogistaan löytyy upeita yleismaisemia.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Ruukkusalaattia ja retiisinsiemeniä


Siistin tänään tuntikausia pihaa, osin jo talvikuntoon (ja kevätkuntoon: ekat kukkasipulit ovat nyt mullassa ja muutama perennantaimi istutettu tulevalle kriikunapuukeidas-laukkapeltoalueelle!). Tuli siinä samassa pohdittua, että jospa sitä yrittäisi olla vähän huolellisempi puutarhuri ensi vuonna.


Pihalta löytyi esimerkiksi tällainen jättimäinen ruukkusalaatti. Olin vipannut nahistuneen salaatin pation ruukkuun, josta oli jo kerätty punasipulisato pois. No, nyt sieltä voi halutessaan kerätä salaattipensaan. Salaatti on noin puolimetrinen. Luultavasti puiseva ja pahanmakuinen.



Retiiseissä on vielä joitakin kukkia, mutta erityisesti pulleita siemeniä. Aion kerätä ne talteen, niin ensi keväänä voi kasvattaa taas riehuvia retiisejä. Pyhä suunnitelmani on kyllä, etteivät ne pääse villiintymään ensi vuonna ihan metrin korkuiseksi pusikoksi. Nytpä tiedetään, ettei kannata kylvää kuin vähän kerrallaan, muuten retiisejä tulee ihan liikaa (kesäkurpitsasta puhumattakaan, tämä oli aika satoisa vuosi).





Puutarhahommat ovat kyllä superkivoja, mutta vähitellen alkaa tulla sellainen olo, että ei haittaa, että ne pian loppuvat muutamaksi kuukaudeksi. En osaa aloittaa sisällä mitään uutta projektia, kun koko ajan on sellainen olo, että pihalla olisi tehtävää vaikka nonstoppina yötä päivää. Kuitenkaan ainakaan minä en jaksa riehua lapion kanssa savimaata uhmaten mitenkään erityisen pitkiä päiviä. Muutaman tunnin kaivamisen jälkeen on usein niin naatti, että vaikka olisi aikaa, ei saa tehtyä enää mitään muuta fiksua koko päivänä. Pitäisi olla se puutarhaorja. 

perjantai 23. syyskuuta 2011

Syyskampa, vko 4


Viikon syyskampakuvauskeikka on tehty. Ja pakko myöntää: kyllä tuon kallion seutu alkaa jo hyvin syksyiseltä näyttää, mielestäni paljon enemmän kuin viime viikolla. Tullessani paikalle satuin muuten säikyttämään peuran pois kallionjuurelta. Luulin, että se pötki kauemmaskin pakoon, mutta pian pensaan takaa alkoi kuulua hassua haukahtelua. Menetkös sieltä, tämä metsä on minun! Mutta jos se saa tuhota minun pihani, minä saan käydä sen metsässä, eikö?

Tälläkin viikolla kamera löysi muutakin syksyisen kaunista.





Oman pihan puolella oli ränsistynyt vattupuska, joka on kyllä vain märkä, mutta näyttää kuvissa suorastaan limaiselta.


 Pihamme ainoa maksaruoho, joka on säilynyt täysin peurojen hampailta.


Kastetta ja aurinkoa pioninlehdillä.


Ja sateen kaatamia kosmoskukkia, jotka kukkivat sinnikkäästi mahonian keskellä. Oikeasti ne sopivat sinne hyvin, vaikka niiden kuuluisi olla ainakin metrin verran ylempänä.


Sokerina pohjalla: syysmyrkkylilja. Se on juuri noin häkellyttävän värinen ja näköinen kuin kuvassakin. Kätkin tänään pihalle yhdeksän uutta syysmyrkkyliljan sipulia! Toivottavasti ei ollut liian myöhäistä, vaan ne ehtivät kukkia vielä tänä syksynä. Ovat ainakin otollisen valoisassa paikassa.

Syyssipulikausi on siis avattu muutenkin kuin nettikaupoissa holtittomasti klikkailemalla ja selkä vääränä kukkasipuleita kotiin raahaamalla. Syksyn tai kai jo talvenkin tuloa enteilee  sekin, että heti kun saan tämän päivityksen nettiin, lähden avantouintikaverin kanssa saunomaan ja uimaan järven rannalle. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna, onneksi avantoaika on kuitenkin vielä kaukana.

Vetoan uimakiireisiin enkä nyt tehnyt kuvakollaasia syyskampakuvista, vaikka aioin. Huomaan myös unohtaneeni loput matkakuvat, vain ensimmäisestä päivästä tuli raportoitua. No vaikka ensi viikolla... Yllättävän hoppuiseksi sitä vaan saa näemmä itsensä vapaallakin! ;)

torstai 22. syyskuuta 2011

Betonitaloa odotellessa





...hankin lyhtytalon. En ole unohtanut ideaa betonisesta tai jopa kivistä muuramalla tehdystä kynttilälyhtytalosta perhoskukkapenkin keskikivellä. En vain ole saanut aikaiseksi.


Onneksi löysin taloa muistuttavan kynttilälyhdyn. Olen kyllä tavaranostokiellossa, mutta... Sytytin kynttilän palamaan jo varhain iltapäivällä, koska sadesää toi kynttiläolon ja päivänvalon aikaan lyhty oli helpompi kuvatakin.





Betonilintu ei ole vielä lentänyt talveksi varastoon. Perhoskukkapenkki sen sijaan on tiukasti rajattu pois kuvista, koska se on melkoisen villissä ja epämääräisessä tilassa...


Terassipöydällä on kaksi itse valamaani betonilautasta kynttilöiden kera sekä vanha, vanha pullo, tietääkseni ihan kaljapullo. Muistan vieläkin, kun löysin sen mummolan vintiltä, vaikka löydöstä on jo varmaan 25 vuotta aikaa, ainakin.




Kyllä kynttiläaika on ihana, paitsi ettei siitä voi oikein nauttia kissaseurassa. Yritän muistaa nyt tuon ulkotulimahdollisuuden, kun olen tavanomaista enemmän kotona.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kirjallisen puutarhan kuulumisia


Jokin aika sitten huomasin kukkamaalla, että keväällä hankkimani, yhdessä innokastassuisten kissojen kanssa olohuoneen lattialla ruukussa alkuun kasvattamani daalia Franz Kafka on nupulla. 


Tänään tuo sama nuppu näytti tältä:



Ja sillä oli tällaisia seuralaisia:



Lisää Kafkoja on tulossa! 


Tämä havainto innosti minua päivittämään pitkästä aikaa Kirjallisen puutarhan välilehden. Olen myös tilannut ainakin tähtinarsissi Scarlet O'Haran sekä muistaakseni myös runoilijanarsissin sipuleita, ne odottavat jo postissa. Patjarikko Peter Pania taas jaoin jokin aika sitten muutamaan paikkaan pihalla. Olemme siis matkalla kohti kirjallista puutarhaa.


Daaliat ovat kyllä jotenkin epätodellisia, niin pöyhkeitä ja kauniita ja hienoja!


Kookos-kesäkurpitsakeitto



Lopussa kiitos seisoo. Vaikkei minun sattuneesta syystä varmaan teekään mieli vähään aikaan kesäkurpitsaa, pitää tallentaa tännekin paras tämän syksyn kesäkurpitsaruoka. Ehdin kehitellä varmaan kymmenkunta kk-ruokaa, mutta tämä viimeinen, kookos-kesäkurpitsakeitto oli paras.


Näitä tarvitset:


1 suuri tai 2 pientä kesäkurpitsaa
1 tlk kookosmaitoa
puolikas purjonvarsi
merisuolaa, cayennepippuria
soijakastiketta
saksanpähkinöitä, auringonkukansiemeniä


Paloittele kesäkurpitsat, keitä palat pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada suurin osa vedestä pois. Lisää kookosmaito ja rinkuloiksi leikattu purjo. Kiehauta. Soseuta. Mausta annokset esim. cayennepippurilla, soijakastikkeella ja erilaisilla pähkinöillä. 


Maku oli yhtäaikaa makea ja pirteä, jopa hieman kirpeä. Tykkäsin! Tykkäsin myös siitä, että keitto oli hyvin helppo tehdä ja sopii niin maidottomille, keliaakikoille kuin kasvissyöjillekin. Tätä meillä tehdään toistekin, sitten kun kesäkurpitsatraumasta on toivuittu.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Syyskampa, vko 3

Viime viikon syyskampa tulee nyt hieman myöhässä. Kävin kyllä kuvaamassa kampa-aineiston perjantaina, kuten aiempinakin viikkoina, mutta koska olin koko viikonlopun opiskelemassa, en saanut laitettua kuvia ajoissa nettiin.


Tällaista syyskampakalliolla kuitenkin oli perjantaina:




Kuvauskeikalla tallentui myös tällaista:






Syyskampa on muuten mielestäni niin hauska haaste, että ajattelin jatkaa tuon kallion dokumentoimistaviikoitaain vielä lokakuun lopun jälkeenkin. Jotenkin se sopisi tähän vapaaseen syksyynkin, kun nyt on aikaa ja intoa seurata luontoa enemmän kuin yleensä. Aivan upottavassa lumihangessa en kyllä lupaa kömpiä tuonne kameran kanssa! (Vaikka eihän tänä vuonna tule sellaista megatalvea, eihän?)


Edellisen syyskampapostauksen yhteydessä tuli keskustelua siitä, voisiko postauksessa olla kuvat myös edellisviikkojen kalliokuvista. Ajattelin, että voisin tehdä yhteiskuvan aina neljästä kalliokuvasta kerrallaan; ensi viikolla olisi siis ensimmäisen yhteyskuvan aika. Loppuvuodesta minulla onkin oikea kalliokuvien kokoelma!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Nauhuspenkki


Joskus puutarhakohtalo ottaa nk. ystävällisen muodon. Olen jo kauan puhunut, että talon kulmalla, autokatoksen kupeessa oleva pusikko pitäisi hävittää ja laittaa sen tilalle nauhuspenkki, taustalleen ritilässä kiipeilevä piippuköynnös. Tämän ei kuitenkaan pitänyt olla vielä tämän syksyn hommia.

Mutta minkäs teet: jos ystävältä tulee viesti, jossa tarjotaan nauhuksentaimia, pitäähän ne hakea! Ja nyt meillä on nauhuspenkin alkukin, jee. Ostin nauhuksien alle myös tulppaaneja ja jotain matalampaa sipulikasvia, koska nauhus lähtee tietääkseni hitaasti liikkeelle keväällä. Mutta sitten kun lähtee, se on iso ja vakuuttava ja perhostenkin mieleen. Olen siis hyvin tyytyväinen. :) Tämä tietää sitä, että keväällä se pusikko tosiaan lähtee ja silloin pitää hankkia myös lisää nauhusta.


Samassa taimilastissa oli tyräkkiä. Se on nyt toisella talonkulmalla, syöksytorven lähistöllä. Tuohon torven alle olisi tarkoitus tehdä kivikko, sekin projekti sai nyt alkunsa. Mitään keskeneräistähän ei ollutkaan, joten hyvä aloitella jo uusia... (Perun puheeni siitä, että ensi keväänä ja kesänä meillä vain nautitaan tämän vuoden puutarhapakerruksesta.)



Kyseessä oli oikea superkuorma, sillä saimme vielä muutakin. Ne muut odottavat vielä maahan kaivamista, joten taidan painua pihalle... Ja tänään pitää ottaa syyskampakuvatkin.

Onneksi tänään ei vaikuta kovin sateiselta. Kun kaivoin nauhuspenkkiä, satoi kaatamalla. Sopivasti pihallemme tupsahti erään pakettifirman lähetti... Haluan uskoa, että hän oli vain luonnostaan hymyileväinen, ystävällinen nuorimies. Jatkuva hymyily ei mitenkään voinut johtua siitä, että vastaanotin paketin litimärkänä, yltäpäältä kurassa, pipo päässä ja lasit huurussa. En ymmärrä, mihin puutarhalehtien kiiltävät kumisaappaat ja hulmuahelmaiset ruutumekot puutarhatyöasuvinkkeinä perustuvat. Eivät ainakaan Suomen syyssateisiin olosuhteisiin.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Syksyn lehtiä


Syksyn sanomalehtiä, nimittäin. Olin eilen ahkera ja kuokin ja mylläsin uutta istutusaluetta. Mm. kitkin rikkaruohonalut ensi kevään (!) salaattimaan kohdalta ja peitin kohdan sanomalehdillä. Jospa sitä olisi niin ahkera, että laittaisi koko alueen kevätkuntoon jo nyt. Porkkanatkin voi kuulemma kylvää syksyllä... Sitten keväällä aion vaan olla ja nauttia, ensi vuonna pihalla ei ole enää ollenkaan tehtävää. :)


Oikeatkin syksyn lehdet tai ainakin kasvit näyttävät jo aika nuutuneilta.




Yritän pyhittää lähiviikkoina mahdollisimman paljon aikaa pihatöille, mutta olen ikionnellinen, että tänään sataa, enkä voi mennä ulos möyrimään. Eilen illalla olo oli varsin tuskainen, kun olin ensin riehunut lapion kanssa pihalla puoli päivää ja sitten alkoi astangajooga. Puolitoista tuntia venyttelyä. Vielä joogatessa ajattelin energisenä, että heti tänään aamulla alkaa kunnon elämä ja pinkaisen lenkille. Kotona möngin kuitenkin vain selkävaivaisen miehen lääkekaapille ja kysyin, olisiko hänellä mitään rasittuneita lihaksiani rauhoittavaa. No, rauhoitukseksi tuntui onneksi riittävän yöuni, mutta silti totean, ettei tuo syysmyrsky haittaa senkään suhteen, ettei ole lenkkeilyilma. Jospa sitten huomenna...


Vuorottelua tulee tällä viikolla kuluneeksi tasan kuukausi ja tällä viikolla alkavat myös kaikki kurssit ja opinnot. Olokin on erilainen: nyt ei olla lomalla, nyt harrastetaan ja opitaan, tehdään sitä mitä töissä ollessa kaipaa, uusi lehti on kääntynyt tässäkin. Varsinkin kirjoittamisen opinnot kyllä vähän jännittävätkin: entä jos paperi pysyy tyhjänä?

lauantai 10. syyskuuta 2011

Päivä 1: Kökar



No nyt se alkaa: matkakertomus ja hirveä pläjäys kuvia! Lohdun sana kuitenkin. Matkan alkupäästä on huomattavasti enemmän kuvia kuin lopusta, ja muutenkin tämä Kökar on se paikka, johon ihastuin reissussa eniten ja jostain voisin intoilla vaikka kuinka paljon. Muista paikoista intoilen sitten myöhemmin ja vähän vähemmän.


Ajoimme Espoosta Korppooseen ja Galltbyn rantaan, kahdella lossilla piti mennä ennen kuin sinne päästiin. Galtbystä otettiin yhteysalus Kökariin. Matka kesti reilut pari tuntia ja oli ihmeellinen. Ei olisi voinut uskoa, että on syyskuu. Oli kesäisen lämmintä, aivan tyyntä ja meri oli lemmikinsininen. Jossain välissä loppuivat saaret.




Ja kun pääsimme Kökariin, loppuivat sanat. Ajoimme halki saaren majapaikkaamme, Klobbarsiin, ja kun moottoripyörä pysähtyi, vain katsoimme mykkinä toisiamme. Sitten, yhtäaikaa: - Ei tällaista voi olla. - Tämä on Suomen idyllisin paikka.


Ja niin se olikin. Kökarin sivuilta löytyy tietoa, mutta kehotan myös tekemään Kökar-kuvahaun Googlella. Uskomattoman sympaattinen ja kaunis paikka!

Illlalla huristeltiin katsomaan fransiskaanimunkkien kirkkoa ja kappelia. Ilta-aurinko paistoi, vanha hautausmaa hyvin leveine kivimuureineen oli tunnelmallinen ja mikä parasta, muurilla keikisteli myös kissa.





Maisemat olivat sellaisia, että ajan olisi kernaasti voinut pysäyttää ainakin pariksi vuodeksi ja vain katsoa ja nauttia, rentoutua.


Ihan illalla käyskentelimme majapaikan lähistöllä. Ihailtiin edelleen maisemia, naureskeltiin sudenkorentojen kokoukselle huvimajan seinällä ja löydettiin kukkapenkkivene.



Matkatavassa oli se huono puoli, että moottoripyörän selästä on aika vaikea ottaa kuvia.  Lisäksi meillä oli (liian) kiireinen matka-aikataulu, niin kuvia ei ehtinyt käydä myöskään varta vasten ottamassa. Hanskojen ja kameralaukun kadottamisen ja tipahtamisen uhallakin kuvasin ilta- ja aamuajeluilla kuitenkin joitakin kuvia. Yrmeiden lehmien lisäksi näimme mm. yhden hirven, pari kaurista, muutaman kissan, yhden ketun ja hurjasti lampaita. Hihkuin välillä itsekseni mopon tarakalla, vaikkei mies voinut kuulla intoani. Ehkä aisti kuitenkin. :)


Erityisesti näimme punamultaisia vanhoja taloja ja punaisia teitä. Olin hyvin onnellinen ja hyvin hämmentynyt, sillä en tiennyt, että Suomessa on näin kiehtova paikka. Minusta tuntuu, ettemme tehneet Kökarissa muuta kuin ihastelimme - sekä paikkaa että sitä, ettemme onneksi menneet minnekään muualle reissuun, kun Suomen saaristo tarjoaa tällaisia elämyksiä.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Syyskampa, vko 2



Syyskampahaasteessa on tällä viikolla vakiokohteen vuoro. Valitsin siis vakiokuvattavaksi tuon kalliomaiseman. Vielä se ei ole kauheasti kellastunut viikon takaisesta tilanteesta, mutta hieman kuitenkin. Vakiokohdetta kuvataan lokakuun loppuun kahden viikon välein, väliviikoilla syksyisen kuvauskohteen saa valita itse.


Mutta minä valitsin kaksi bonuskohdetta jo tällekin viikolle. Olen ollut melkein koko päivän pihahommissa, enkä malttanut olla kuvaamatta kriikunoita. Nam! Maistoin jo yhden, hyvää oli. Mies sai käskyn hakea kaupasta hillosokeria (ja juu, olen myös säilönyt kesäkurpitsaa - ja onneksi jo hävittänyt yhden taimen! - tänään ja vähän sienestänyt, varsinainen sadonkorjuuteemapäivä).



Eilen huomasin, että syysmyrkkylilja kurkistaa maasta. Oi ihanuus! Ja oi typeryys - miksi meillä on näitä vain kaksi tai kolme, kun juuri myrkkyliljojahan pitäisi harrastaa, että saisi nauttia kukista vielä kuuran aikaankin. Äkkiä tilaus vetämään, haluan syysmyrkkyliljoja(kin) kaikkialle!



Tässä jo viime syksynä blogissa esiintynyt kuva samasta paikasra. 



torstai 8. syyskuuta 2011

Puutarhamatkakuumetta

Matkalla Kökarin saarelle.

Olemme taas kotona, vähän väsyneinä mutta erittäin onnellisina! Viisi päivää, neljä maata ja laskujemme mukaan seitsemän lossia/yhteysalusta/laivaa. Kuulkaa, jos miehenne (tai vaimonne) oireilee keski-iän kriisiä tai viidenkympin villitystä tai mitä vain ja haluaa ostaa moottoripyörän, suostukaa pyyntöön. Oli tosi kivaa ja helppoa matkantekoa! Ajoimme kotoa ensin Paraisille ja Nauvoon. Korppoosta otettiin yhteysalus Kökariin ja sieltä jatkettiin Ahvenmaalle, josta siirryttiin Ruotsiin. Tukholmasta lähti laiva Riikaan ja kotiin palattiin Pärnun ja Tallinnan kautta. Tulen varmasti julkaisemaan vielä liikaakin lomakuvia ja -ihkutuksia. ;)


Minun ikäni alkoi kai  näkyä siinä, että tein mopon selästä kävin jatkuvasti kasvi- ja puutarhahavaintoja. Harmi vain, ettei siellä takana voi oikein kuvata, vaikka Kökarissa kokeilinkin kamera kädessä ajelua. No, yritin pistää mahdollisimman paljon ideoita muistiin ja joitakin myös piirsin ylös matkapäiväkirjaan. Nyt haaveilen kökarilaisesta kivipylväästä portinpielessä, tukholmalaisesta heinäistutuksesta ja latvialaisesta kuusiaidasta...




Etenkin Viron puolella iski hillitön puutarhamatkakuume. Olen kuullut monien tekevän oikeita täsmäiskuja Viron taimitarhoihin, ja mekin aloimme jo suunnitella, josko ensi keväänä ajettaisiin autolla Viroon, pakattaisiin auto täyteen aarteita ja tultaisiin kotipihalle kaivuu- ja kylvötöihin. Kyselenkin siis jo innoissani, onko kenellekään hyviä vinkkejä Viron taimitarhoista tai muista mielenkiintoisista puutarhakohteista. Tallinnassa on Piritan lähellä kasvitieteellinen puutarha, onkos kukaan tutustunut siihen? Ja millaisia muita puutarhamatkailukokemuksia löytyy? 

Kirjailija Mari Mörö on kirjoittanut Viroon suuntautuvista puutarhamatkoista Vapaasti versoo -kirjassaan sekä saman nimisessä blogissaan. Elämäni matkat -blogissa on juttua Haapsalun shoppailuista.