maanantai 19. syyskuuta 2011

Syyskampa, vko 3

Viime viikon syyskampa tulee nyt hieman myöhässä. Kävin kyllä kuvaamassa kampa-aineiston perjantaina, kuten aiempinakin viikkoina, mutta koska olin koko viikonlopun opiskelemassa, en saanut laitettua kuvia ajoissa nettiin.


Tällaista syyskampakalliolla kuitenkin oli perjantaina:




Kuvauskeikalla tallentui myös tällaista:






Syyskampa on muuten mielestäni niin hauska haaste, että ajattelin jatkaa tuon kallion dokumentoimistaviikoitaain vielä lokakuun lopun jälkeenkin. Jotenkin se sopisi tähän vapaaseen syksyynkin, kun nyt on aikaa ja intoa seurata luontoa enemmän kuin yleensä. Aivan upottavassa lumihangessa en kyllä lupaa kömpiä tuonne kameran kanssa! (Vaikka eihän tänä vuonna tule sellaista megatalvea, eihän?)


Edellisen syyskampapostauksen yhteydessä tuli keskustelua siitä, voisiko postauksessa olla kuvat myös edellisviikkojen kalliokuvista. Ajattelin, että voisin tehdä yhteiskuvan aina neljästä kalliokuvasta kerrallaan; ensi viikolla olisi siis ensimmäisen yhteyskuvan aika. Loppuvuodesta minulla onkin oikea kalliokuvien kokoelma!

6 kommenttia:

  1. Onpa upea puna vaahteran lehdessä! Itse olen bongaillut punaisia lehtiä metsissä kulkiessani, haavat ovat punastuneet hienosti. Nyt odottelen josko kotipihallakin alkaisi ruska etenemään, kun ensimmäiset yöpakkaset taitavat olla jo takana. Ainakin talo on aamuisin viileä ja tietää jättäneensä uunien lämmittämisen taas hamaan tulevaisuuteen...

    VastaaPoista
  2. Joo, ehdottomasti kiva ajatus koota kuvat kollaasiksi. Olen joskus haaveillut, että ottaisi kuvan joka päivä samasta kohtaa samaan aikaan. Valot, vuodenajat ja kaikki muuttuis, ne on tosi mielenkiintoisia mutta vaatis ammattilaisvehkeet.

    Ihanat nuo kuvasi, syksy on niin kaunista aikaa. Lämmintä ja tunnelmallista -silloin kun ei sada kaatamalla jatkuvasti...

    VastaaPoista
  3. Maikki, kiitoksia! Kuvauskohde on niin kiitollinen kuvattava. :)

    Susanna, hui! Täälläkin on iltaisin ja aamuisin (tänäänkin edelleen) kylmää usvaa, joten yöt ovat varmasti viileitä, mutteivät kai sentään pakkasella. Sun pitää pian piilottaa ne kaikki kukkasipulit maahan, pian on talvi!:)

    Elämäni matkat, tuo jonkun paikan systemaattinen dokumentointi olisi kyllä loistava idea, mutta tosiaan, minäkin toteuttaisin sellaisen mieluummin muulla kuin pikkupokkarillani. Mutta hieno suunnitelma - aloin heti miettiä, mitkä olisivat otollisia kohteita nk. pitkäaikaisseurantaan.

    VastaaPoista
  4. Mä olen luottavainen ja uskon talven pysyvän vielä pois nurkista. Edelleen osa sipuleista on kaupassa, joten en vielä hötkyile noiden jo kotosalla olevien sipulien kanssa.
    Viime talvena en uskonut säätiedotusta, joka ilmoitti lokakuussa tulevan lunta. Raivasin peltoa ja jätin auton renkaat vaihtamatta. Aamulla olikin edessä reipas rengasjumppa seitsemän aikaan, kun olisi ollut aika toivotonta reilussa hangessa yrittää päästä ylös harjulle, jossa kylätie kulkee.

    VastaaPoista
  5. Susanna, olen samaa mieltä, ei se talvi tule vielä aikoihin! Mulla on nyt kaikki sipulit joko kotona tai postissa. Pitää varmaan piilottaa ne varastoon, ettei mies alla ihmetellä, kuka on ostanut SÄKKIKAUPALLA kukkasipuleja. Vaikka vastaus on kyllä varmasti päivänselvä...

    VastaaPoista