torstai 17. marraskuuta 2011

Herkuttelua


Minulla oli eilen muutama ystävä kylässä ja kerrankin panostin ruoanlaittoon jopa niin, että aloitin kokkaamisen edellisenä iltana. Silloin pulahti kukko eli kana viiniin, lopputulos näkyy kuvassa. Ohje löytyi Sillä  sipulia -blogista; pinjansiemenet lisäsin, koska sellaisia sattui olemaan sopivasti. Tämä oli ensimmäinen mutta ei varmasti viimeinen kerta, kun meillä syödään kukkoa viinissä! Kiinnostuin pataruoista nyt yleisemminkin.

Kerrankin myös ostin suositeltua viiniä. Tämä oli hyvää, sekä ruoassa että lasissa. Yleensä meillä ei viinihifistellä, vaan ostamme usein pussi- tai laatikkoviinejä. Se on ehkä ihan hyvä. Onnistuin ruoanlaiton tiimellyksessä heittämään avaamattoman punkkupullon lattialle ja toista ihan vastaavaa sotkua en muista kuuranneeni...



Jälkkärinä oli Stockmannin lehden innoittamana portviinijäätelöä (sulata 1 l vaniljajäätelöä sekoituspehmeäksi, lisää puoli dl portviiniä, sekoita ja pakasta uudelleen) vadelmien ja vadelmakastikkeen sekä suklaakeksien kera. Nam sekin! Suosittelen etenkin joulun ajan jälkkäriksi.


Joulun ajasta puheen olleen. Olen tehnyt myönnytyksen talvelle ja viritellyt pihalle talvikoristeita ja tehnyt jopa talvisen istutuksen. Voi ei. Kuvia tulossa, kunhan muistan kaivaa kameran esille päivänvalon aikaan.

4 kommenttia:

  1. Hahaa, etpä sinä sitten laittanutkaan joulua ja pihatöitä boikottiin, ja hyvä niin! Kun piha kerran on, niin minusta on vain oikein hyvä että siellä voi keksiä mukavaa puuhailua ja ihailemisen aihetta talvellakin.

    Voi himpuli miten hyvän kuuloinen ja näköinen ruoka. Olen joskus syönyt kukkoa viinissä, sekä Suomessa että Ranskassa. Pataruuat on pop, niitä ei tarvitse hämmennellä eikä lämpötiloista ja ajoista olla turhan tarkka - sopii siis tällaiselle dementikolle kuin minä.
    Tuota ihan samaa viiniä ylistettiin muutama vuosi sitten Hesarissa niin, että ostin sitä vanhemmilleni pääsiäislampaan seuraksi ja siitä pitäen säännöllisesti. Se on todella hyvä viini voimakkaammille liharuuille! Kiitos vinkistä, minut on kutsuttu lintupadan ääreen lauantaina ja ajattelinkin tehdä perjantaina shoppailu- ja tilaustenlähetysristeilyn Nauvoon. Jos samalla hakisi pari pulloa tuota samaa sorttia (jos siellä on), sopii varmasti riistankin kanssa erinomaisesti.

    VastaaPoista
  2. En ole kuitenkaan myöskään hakenut kaikkia kesäkoristeita ja ruukkuja vielä pihalta. Nythän on melkein kesä vielä. :)

    Minulla on ollut jo kauan aikeena tehdä kukkoa viinissä, mutta eiliseen asti piti odottaa. Annoin lihan marinoitua yön yli, kypsensin ruoan eilen aamulla ja jätin sitten päiväksi uuniin muhimaan (uuni ei ollut päällä tosin). Oikeaa slowfoodia.

    Ja tuo viini sopii varmasti lintupadan kanssa, toivottavasti löydät!

    VastaaPoista
  3. Kiitos ruokavinkistä, mulla on kanssa viinikukko ollut pitempään suunnitteilla ja ehkä nyt saan sen aktivoitua toiminnan tasolle :)
    Kiva kun laitoit talvikoristeita, kyllä se vaan niin mieltä piristää!

    VastaaPoista
  4. Elämäni matkat, aktivoidu toki! Ko. ruoassa ei ollut mitään vaikeaa, mutta aikaa siihen meni. Toisaalta se oli hauskaa sekin: jo maistamatta huomasi, kuinka liha muuttui yhä mureammaksi. Aion tänään syödä ruoan loput lounaaksi ja veikkaan, että maku on vain parantunut.

    Laitoin talvikoristeiksi mm. kaksi aurinkokennolyhtyä. Pitää vaan siirtää ne, sillä ne eivät saa ilmeisesti tarpeeksi valoa palaakseen. Kauniita lyhtyjä, mutta ei viitsi roikottaa niitä ihan vain koristeina koko talvea.

    VastaaPoista