keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Pisaraa mä metsästän



Kaunista ja pisaraista uutta vuotta!


Mietin eilen, olenko nyt saavuttanut täydellisen zen-olotilan vai jo hyvässä matkassa kohti sekoamista ja syrjäytymistä. Autiotalojen pihojen sijasta vietin aikaani metsässä tihkusateessa ja yritin kuvata oksilta putoavia pisaroita. Eipä se tietenkään onnistunut, ja jos olisinkin painanut nappia h-hetkellä, ei kamerani olisi varmasti saanut tallennettua pisaran matkasta mitään.


No, hauskaa kuitenkin oli - tai no, ainakin hyvin rauhoittavaa. Harmi, että tänään on myrskynnyt ja ollut lisäksi pää kipeä, en päässyt heti uuteen pisaranmetsästykseen. En myöskään saanut tehtyä puutarhapostausta, jota suunnittelin. Mutta tietäkää: eilen postilaatikosta löytyi kaksi siemenluetteloa ja yksi puutarhalehti. KEVÄT on jo oikeastaan alkanut.



Uudenvuodenlupaukseni on, ettei seuraavassa tämän blogin postauksessa ole ottamiani luontokuvia eikä kuvakollaasia. Sitä seuraavassa voi taas ollakin. 



Kiitos kaikille ihanille blogiystäville vuodesta 2011 ja hienoa vuotta 2012!

7 kommenttia:

  1. Todellakin upeita kuvia, kevään tuntu jo niissäkin!

    VastaaPoista
  2. Kyllä, eilen oli hetken aivan keväistä, kunnes yöllä tuli supermyrsky, joka tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Pöh, mieluummin kevät kuin suorastaan pelottava myrsky!

    VastaaPoista
  3. Höh, miksei luontokuvia ja -kollaaseja! Vaadimme luontokuvia!
    Totta onkin, että tänään on ollut ihan karmistuksen kanahäkki -ilma. Onneksi ulkoilit eilen siis. Yön myrskyssä ei tahtonut saada edes unta, vaikka olenkin sikeäunista tyyppiä.
    Olet varmaan nyt löytänyt jonkin todella oleellisen asian pähkinänkuoressa, kuulostaa siltä :-D

    VastaaPoista
  4. Sun luontokuvat on kivoja, tahtoo! Tahtoo myös kollaaseja! Ja kiitos sulle viimevuodesta. Näistä tipoista sun muista tulee niiiiin kevätfiilis. Tuo eka tippakuva on superupea, siitä oikein kuvastuukin maisema:)
    Toivottavsti pääkipusi ei enteile flunssaa. Mulla nimittäin tauti alkoi sunnuntaina niin ja nyt tuli takasin kun luulin säikähdyksellä selvinnenni, pöh.

    VastaaPoista
  5. Saila ja Elämäni matkat, kiitos ja ei huolta: niin kauan kuin minulla on kamera, kävelykykyiset jalat ja tietokone, luontokuvakollaaseilta ei voi välttyä. Mutta jos nyt yhden postauksen voisi tehdä ilman niitä. :D En olisi tätä blogia kolme vuotta sitten aloittaessani ajatellut, että minua kiinnostaakin sisustamisen sijasta puutarha + luonto, mutta toisaalta, ne ovat asioita, joissa tapahtuu koko ajan jotain, toisin kuin kodin askareissa, joista suurin osa ei ole ollenkaan kiinnostavia. Lisäksi olen huomannut, että saa tuolla pokkarinräpsälläkin jonkinlaisia kuvia (aika ajoin näen UNTA uudesta hienosta kamerasta, jota en edes osaisi käyttää, jos sellaisen saisin).

    Eka tippakuva on minunkin suosikkini, ja aloin jo miettiä, että Risto Rasa tekisi hienon runon maisemasta, joka kuvastuu pisarapeilistä. Tai sitten teen itse! ;)

    Elämäni matkat, parane pian! Mulla ei ole enää pää kipeä, mutta olo on nuhaisen tukkoinen, en tosin tiedä, onko se flunssaa vai allergiaa. Valitsen allergian, jos toinen on pakko valita.

    VastaaPoista
  6. Voi eih, päänsärky on tympeä homma.

    Kivoja kuviat olet saanut pisaroista, niissä on mukava odotuksen tunnelma: "kohta tippuu..."

    Onneksi minulle ei ole siemenluetteloita tullut, olisin kuitenkin ottanut ne iltalukemiseksi :)

    VastaaPoista
  7. Susanna, kiitos kommentista! Kohta se tipuu, kevät nimittäin. :

    Mä yritän olla lukematta siemenluetteloja iltaisin. Muistan viime tammikuusta, että luin niitä tuntikausia enkä saanut kaikelta kevätkiihkolta edes unta. Jos olisi vähän rauhallisempi tänä vuonna... Ehkä.

    VastaaPoista