torstai 26. joulukuuta 2013

Terveisiä Hobittilasta



Vanhakin nyt nuortuu... nimittäin minileikkimään joulun pyhinä. Viime viikonloppuna Roomasta raahaamani seimiaihio on muuttunut Hobittilaksi. Käydäänpä katsomassa! (Kuvat voi klikata hieman suuremmiksi.)


Tässä kodossa asustaa hobitti, joka harrastaa kaninkasvatusta sekä mm. iisopin ruukkuviljelyä; taimia hän saa espoolaisen omakotitalon puutarhasta. Kaneilla on heinällä ja sammalella vuorattu luola, jota valaisee öljylamppu. Ne juovat vettä saviruukusta, jonka Hobitti täyttää suurella ruostuneella kastelukannulla.




Musta kani on vallaton. Hobitti ei ole juuri nyt kotona, joten kani on päässyt livahtamaan isäntänsä kotiin. Kodissa on aika pimeää ja sammaleista. Kani toivoo, että isäntä hankkisi kodon eteisen kattoon hohtavan helmen lampuksi. Monissa tarinoissa on kuulemma valoa tuovia helmiä, ja Hobitti tahtoisi kotiinsa satumaista tunnelmaa.






Kania ei huolestuta, että isäntä huomaa sen kyläilleen. Päinvastoin: isäntä ei ole turhan tarkka omatoimisten vierailijoiden suhteen, vaan ovensuussa roikkuvat aina vara-avaimet vieraanvaraisesti. Oikeastaan avaimia ei tarvittaisi, koska Hobittilan ovi on irronnut saranoiltaan...




Hobitti on asettunut juuri tähän paikkaan seudun luonnonmukaisuuden takia. Kallionkoloissa kasvaa sammalta ja jäkälää, callunat kukkivat. Kunhan kesä taas koittaa - vaikka Hobittilassa onkin aina kesä - Hobitti toivoo, että pienen pienet hiiret, sisiliskot ja käärmeet löytävät Hobittilan kallionkoloihin. Minilinnutkin ovat tervetulleita pesimään tänne.




Hobitti ei ole kaukana, vaan hän on lähtenyt läheiselle joelle vastaanottamaan soutaen kylään saapuvaa ystäväänsä. Hobitti on kattanut maittavan lounaan jo valmiiksi. Hänellä on vain yksi tuoli, mutta se on niin suuri, että siihen mahtuu istuu kaksi hobittia. Päivän ruokalistalla on mansikoita ja vihanneksia sekä viiniä. Ruoka nautitaan peltilautasilta ja viini sinisistä pikareista. Onneksi pikkuruinen pullonavaajakin on löytynyt!





Niin, Hobittilassa on oikein hauskaa ja huoletonta. Sammalmatto pehmittää mukavasti askelia, ja vielä kun Hobitti saisi pienen viltin, omalla pihalla voisi istuskella tuolissa läpi yön Hobittilan tapahtumia tarkkailemassa. Ties vaikka näkisi suuria harmaita kissoja, jotka käyvät aina silloin tällöin nuuskuttamassa Hobittilan kasveja kummissaan. 



Hyvää ja leikkimielistä joulun jatkoa! :)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Miniostoksilla Roomassa


Terveisiä Roomasta, jossa sujui viime viikon loppupuoli - ja hyvin sujuikin. 

Kuvia on runsaasti, mutta keskityn tässä postauksessa kuulun Piazza Navonan joulutorin tarjontaan. 

Kävi nimittäin niin, että ensin olin sitä mieltä, ettei italialainen joulutyyli vetoa minuun ollenkaan (etenkään kun en ole joulusta erityisen innostuva muutenkaan)...



mutta sitten aloin innostua - myös kuvankäsittelystä, kuten huomaatte - 


sillä löysin monta kojua täynnä miniastioita, -eläimiä ja -hahmoja sekä etenkin jouluseimen aihioita! Niitä oli joka lähtöön ja monessa hintaluokassa, kaikkea noin 15-200 euron välille. 






Yhteistä leiripaikoille, taloille, luolille ja muille rakennelmille oli se, että kaikissa oli käytetty paljon luonnonmateriaaleja, kuten kaarnaa, oksia ja sammalta. Moni rakennelma oli selvästi majatalo- tai seimimäinen, joka tapauksessa menneeseen aikaan vievä.




Minä en nähnyt näissä raamatullista sanomaa, vaan hobittimaisen sadun aihion! Niinpä ainoana Rooman-ostoksena mukaani tarttui alakuvan luolarakennelma. En vielä tiedä, millaista tarua se kertoo, mutta aion tutkia ja toteuttaa sen tarinan.



Oli kyllä ihana matka. Valo, rauniot, rakennukset, ruoka ja viini, yleinen tunnelma - Rooma on kiehtova. Kahdeksan vuotta sitten ensikertaa Roomassa ollessani ollut vielä innostunut kissoista ja miniatyyreistä, mutta nyt kun olen, niin matkan kruunasivat hienosti nämä minipainotteiset joulutorielämykset sekä se, että hotellimme vieressä oli kodittomien kissojen keskukseksi muutettu raunioalue. 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ihana marraskuinen saaristo

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kuka sanoo, että marraskuu on ankea ja epäkuvauksellinen? Ei ole, ainakaan luonnossa. Viikonlopun mökkireissun kuvia valitessani mietin sitäkin, että ihan kuin olisin kuullut, että jo luontokuvien katseleminen rentouttaa. En tiedä, mutta ainakin tällaisten kuvien ottaminen on sekä innostavaa että rauhoittavaa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kuvaterveiset minimessuilta


Minäkin kävin Sailan tavoin viikko sitten Suuri Snadi -messuilla. Meinasin seota miniasioiden ihanuudesta ja miniaskartelun suloisuudesta ensin messuilla ja nyt kuvia katsellessani. Voi että!!!








 
 
Tapahtumassa oli myös miniasuntomessut! Kaikkien vanhaikaisten ja hyvin runsaiden söpöyksien keskeltä erottui tämä Salon nukkekotikerhon Katja Leinon "sisustusblogimainen" valkoinen minikoti. Sen seinätaulu oli etenkin mini-ihanuuksien kohdalla enemmän kuin totta: Too much of a good thing can be absolutely fabulous.
 
 
Milloinkohan sitä saisi itsekin taas mineiltyä? 

torstai 24. lokakuuta 2013

Kolmas kesä toden sanoo


Pitääpä julkaista nämä kuvat ennen kuin on liian talvisen oloista niille.

Useinhan sanotaan, että istutusalue on parhaimmillaan aikaisintaan kolmantena kesänä. Minä en ole vieläkään täysin tyytyväinen kolme kesää sitten omin voimin rakentamaamme kiviaitaistutusalueeseen - mutta sen uloimpaan reunaan alan olla hyvin tyytyväinen. Kivimuuri on alkanut vähitellen vähän sammaltua ja reunaa kiertävässä taikinamarja-aidassa alkaa olla muotoa. Ja mikä parasta, pensaiden alle istuttamani kasvit alkoivat menneenä kesänä todella viihtyä ja levitäkin. Tällä menolla saatamme päästä tavoitteeseen eli siihen, että pensaita ympäröi tasainen maanpeitekasvien matto.

Maanpeitekasveina on mm. sitruunatimjamia, mehitähtiä ja maksaruohoja.




Syksyllä nautitaan ensin syysmyrkkyliljojen kukinnasta, sitten vielä syyssahramien.







Uskomatonta, että nämä kuvat on otettu vain pari viikkoa sitten. Nyt näyttää paljon loppusyksyisemmältä.




Itse kasvatettu iisoppi!

torstai 10. lokakuuta 2013

Supi meni saunaan



Meidän kodissa asiat etenevät yhtä verkkaisesti kuin täällä blogissa. Saunan pintaremontti aloitettiin heinäkuun lopussa, uusi kiuas saatiin paikoilleen pari viikkoa sitten ja nyt vasta saan julkaistua saunakuvia.

Lähtötilanne oli se, että vajaa parikymmenvuotias sauna oli siisti mutta tylsä ja paikoin ruma. Vähällä käytöllä olleet puupanelit olivat hieman kellastuneet ja pihkaantuneet mutta muuten siistit, lauteetkin priimakunnossa. Emme siis halunneet lähteä vaihtamaan niitä vaihtamisen vuoksi – pääperiaatteemme on, että muutoksia tehdään vasta sitten kun vanha on rikki – mutta jo pitkään oli ollut fiilis, että persoonallisempi seinien väri tekisi saunasta tunnelmallisemman ja samalla rauhoittavamman tilan, oman soppensa. Saunassa on valkoinen laattalattia, ja aiemmin kokonaisuus muistuttikin hieman esim. uimahallin tai muun julkisen tilan saunaa, kun tilaakin on aika paljon.

Päälähtökohta oli se, että vanha turkoosi (!) ja vähän tehoaankin jo menettänyt kiuas saa poistua. Halusimme myös vaihtaa kiukaan yllä viiston katon suojana olleen likaisen värisen suojalevyn toiseen materiaaliin. Kävi ilmi, ettei se ole mahdollista, mutta levystäkin tuli uuden värisenä aivan kelvollinen.





Kuten kuvista voi päätellä, sauna on nyt siis musta. Ensin pesin ja kuivasin saunan huolellisesti. Vastoin Tikkurilan ohjeita emme hioneet puuosia, vaan käsittelimme ne suoraan pariin ja paikoin kolmeenkin kertaan Supi-saunavahalla. Puuha oli hikistä (helteellä), vaati välillä ihmeellisiä asentoja ja lisäksi hyvin nestemäistä Supia joutui runsain määrin myös lattialle, mutta lopussa kiitos seisoi: saunassa on nyt hyvin rauhallinen ja hieman savusaunamainen tunnelma. Seinät ovat valossa hieman rusehtavat, tervatun näköiset, mutta onneksi yleisvaikutelma on kuitenkin musta eikä ruskea. Seinäpanelit ovat kuitenkin huomattavasti eläväsävyisemmät kuin lauteet, jotka ovat tasaisen sysimustat, hieman hohtavat. Pidän niistä hurjasti! Yleisvaikutelma on jotenkin japanilainen ja koko saunakokonaisuus hyvin harmoninen. En ole ollut kova saunomaan, mutta nykyisin meinaan aina nukahtaa saunaan. Koko muu maailma unohtuu, mikä on kaiketi saunan tarkoituskin. (Ja onneksi Supi-tahrat irtosivat pääosin helposti lattialtakin.)

 



Kiuasvalinnassa vähän tunaroimme. Emme voineet valita mitään "erikoista" kiuasta, koska ne olivat järjestään liian suuria tilaan, jossa on siis viisto katto kiukaan päällä. Etsinnässä oli siis pieni, matala ja suhteellisen edullinen kiuas. Tuntuisi turhalta satsata omaisuuksia designkiukaaseen, kun saunomme melko harvoin ja aina lyhyesti, eikä löylyäkään tule yleensä heitettyä (koska perheemme innokkaimmat saunojat eli kissat eivät pidä siitä!).

Useiden kiukaankatselureissujen jälkeen olimme sitten vissiin hieman ärtyneitä tai ainakin herpaantuneita kumpikin koko asiaan... Kun mies sitten ilmoitti, että hän tilaa tämän Harvian kiukaan netistä, sanoin vain, että menköön. Luulin, että edes mies piti tästä kiukaasta. Ilmeni, että hän ajatteli samoin minusta. Eli pitkän jahkailun jälkeen tilasimme kiukaan, jota kumpikaan ei olisi halunnut! Täytyy nyt kuitenkin myöntää, etteivät nuo "vauhtiraidat" enää ota silmääni ja että kiuas sopii hyvin paikoilleen. Se myös lämpenee nopeasti ja antaa hyvän lämmön, eli ajaa mainiosti asiansa. Valitaan unelmien kiuas sitten, jos päästään joskus ostamaan puukiuasta...


 
 

 

Eikä saunaa ilman saunatonttua – tai tässä tapauksessa saunahaltiaa. Huomaa vanhan kiulun musta kädensija. Projekteilla kun on tapana levitä, niin... emme halunneet uusia mitään, mikä oli säästettävissä. Niinpä myös saunan valaisin (sellainen puinen, tavanomainen "ritilälamppu"), kiulun kädensija ja löylykauhan kahva sekä saunan lasioven puusija saivat Supia pintaansa. 


Ja saunatekstiilit ovat nyt tietenkin myös sävy sävyyn mustavalkoisia. Ostin Prismasta puuvilla-pellavasekoitteisia raitapeflettejä, ja kissoilla olikin jo ollut vanhastaan saunassa pieni mustavalkoinen räsymatto nukkuma-alustana.




Nyt kelpaa saunoa! :) Etenkin minä ja Toto-kissa olemme nautiskelleet hämärässä, lämpimässä turvapaikassamme välillä useana peräkkäisenä iltana.