sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Hienostelemassa


Osallistumme juhliin, jotka järjestettiin viehättävässä ravintola Sunnissa Helsingin Senaatintorin laidalla. Yhden lounaan ja yhden juhla-aterian perusteella Sunn taitaa olla suosikkejani. Ruoka on hyvää, miljöö ihastuttava sekoitus vanhaa ja arvokasta sekä rentoa mutkattomuutta, henkilökunta mukavaa. En ole maailman suurin juhlien ystävä etenkään mitä niiden järjestämiseen tulee (vaikka juhlissa on useimmiten hauskaa, olen usein etukäteen pessimistinen), mutta nyt tuli melkein sellainen olo, että pitäisi järjestää juhlat vain siksi, että pääsisi taas kauniisti katettuun pöytään ja muutenkin hienostelemaan. Hmmm. Ainakin sitä voisi lähteä pois kotikeittiön ääreltä useammin kuin kerran, pari vuodessa. Ja kuviakin voisi ottaa muualla kuin kotipihalla!

Kuvat muuten latautuivat miten sattuu järjestyksessä, mutta fiilis välittynee silti.






















Onnea ja kiitos juhlan järjestäjälle!


maanantai 22. huhtikuuta 2013

Puutarhamessuilua ja -suunnittelua




Helsingin puutarhamessut olivat jo reilu viikko sitten, mutta nyt vasta saan pistettyä tänne parhaat eli inspiroivimmat palat.

Olisi ihastuttavaa, jos omassa puutarhassa olisi...

viherseinä ja ruukuttamiselle oma työpiste,





kasveja monenlaisissa ruukuissa,





ja varasto-huvimaja-kasvihuone


tai edes pieni minikasvihuone.




Kaikkein eniten taisin kuitenkin innostua Ismon hirsityön kunttapuutarhasta jykeväreunaisine kohopenkkeineen sekä leveine lankkuterasseineen


Ja tulipa messuilla toki kasvikuumettakin. Eilen tilailinkin jotain Viherpeukaloilta, ja omistamani puutarhakirjat ovat kovassa selauksessa.





Siemeniä en ole tilannut tai ostanut tänä keväänä vielä ollenkaan, mutta aion toteuttaa pitkäaikaisen haaveen ja mennä ostamaan ne suoraan Hyötykasviyhdistyksen Alku ja Juuri -kaupasta. Alimmassa kuvassa on Hyötykasviyhdistyksen siemenpusseja, ne ovat minusta tosi sympaattisia!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Träskandan tammien alla


Löytyi uusi hieno retkikohde! Meiltä ei ole kovin montaa kilometriä Träskandan kartanolle, mutta vasta viime viikonloppuna tuli käytyä siellä rakennuksia, puutarhaa ja luonnonsuojelualuetta katsomassa. Mahtava paikka, jonne pitää palata heti lumien lähdettyä - ellei muuten, niin jo upeiden isojen tammien takia. 























Ja nämä kuvat pitää julkaista nyt ennen kuin lumet lähtevät ja kuvat alkavat näyttää auttamattoman talvisilta (toivottavasti se on jo huomenna!).