tiistai 23. heinäkuuta 2013

Puutarhan paras nurkka



Usein puutarhanhoito tai ainakin puutarhan uudistaminen tuntuu minusta hieman vaivalloiselta - mutta parhaillaan se on tosi helppoa. Esimerkiksi uuden puutarhatilan, mukavan katseenvangitsijanurkkauksen, luomiseksi tarvittiin vain kaksi vanhaa korituolia ja hieman aitohunajakukan siemeniä. Istuskelen noilla tuoleilla hyvin harvoin, mutta tuijottelen usein ikkunasta vanhojen kriikunapuiden alla olevaa tuoliparia ja haaveilen: nurkkauksessa on jotain hyvin rauhoittavaa ja vähän romanttistakin. (Nurkkauksen lähtökohtakuva löytyy täältä.)



 Alussa aitohunajakukkakylvöstä piti kastella. Samalla sain hauskoja sadekuvia (tuolit ovat niin vanhat, ettei haittaa vaikka kastuvat ja homehtuvat: enemmän iloa niistä on tuolla ulkona kuin toimettomana varastossa).







Ehkä jo ensi postauksessa sitten lomakuviakin? Ainakin suuri lomakuvienkäsittelyprojekti on alkanut...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti