torstai 8. elokuuta 2013

Puolikas terassi, kukkaan puhjennut ryytineito ja muut pihakuulumiset






Näinä(kin) päivinä voisin viettää kaiken aikani kameran kanssa vaeltaen, loppukesän tummia varjoja hämmentyneenä katsellen ja kasveja kamerallani ikuistaen. Päivät kuluvat kuitenkin taas töissä...










ja iltaisin on vähän muutakin puuhaa. Meiltä on häipynyt jo puolet terassista, ja lisää katoaa koko ajan. Vuosikausien jahkailun jälkeen olemme päätyneet lämpökäsiteltyyn ruskeasävyiseen leveään lautaan. Kunnon lankut olisivat hienoja, mutta ne maksavat hurjasti. Suuri osa komposiittilaudoista näyttää luonnossa styroksilta, vaikka kauniitakin on näkynyt. Ne eivät kuitenkaan oikein sovi talomme tyyliin, eivätkä nekään kovin edullisia ole. Uuden terassin rakentaminen alkanee parin viikon sisällä.






Saila on tehnyt meille puutarhasuunnitelmaa, ja kävi viime viikonloppunakin katsomassa pihaamme. Sailalta tuli hyvä ehdotus vanhalla terassilla kasvaneen (lue: levinneen, rönsyilleen, kaiken tilan itselleen vallanneen) mahonian siirtämisestä tonttiamme yhdellä laidalla reunustavan ojan viereen.

Vaan helpommin sanottu kuin tehty. Heinäkuun helteet ovat tehneet tehtävänsä savimaalle, eikä mahoniasta irronnut kuin poikki napsahtavia oksia, kun maa ei antanut lainkaan periksi. Kaivaminenkaan ei onnistunut, kiveä on vaikea kaivaa... Lopulta mahonian kurjaksi kohtaloksi tuli myrkytys. Saimme muutamia oksia pienien juurien kanssa irti, ja ne ovat nyt ämpärissä kasvattamassa juuria. Ehkä niistä tulee uusi mahoniasukupolvi. Sama kovettuneen maan ongelma aiheutti senkin, että kaikki viime viikonlopuksi suunnitellut kasvinsiirtoprojektit siirtyivät hamaan tulevaisuuteen. Savimaa, joskus vihaan sinua.

Sen sijaan en vihaa ryytimaata, vaikka se näyttääkin aika epämääräiseltä ainakin tänä ensimmäisenä kesänään (paitsi niiden taimikylttien osalta, ne ovat selvinneet kesästä hienosti).

On hauskaa, että olen saanut kasvatettua siemestä asti minimini-iisoppeja.



Ja se itse ryytineito: se on kaunis ja mukavan luonnonkukkamainen.




Iloitsen myös siitä, että toukokuussa Uudenkaupungin kukkamessuilta hankkimani tarhatyräkki viihtyy meillä, ryytimaan vieressä. 


 


Ja lopuksi: vaikka kurkkuyrtillä ja etenkin meiramilla on tapana rehottaa sielläkin, missä niiden ei varsinaisesti ole tarkoitettu rehottavan, pidän kyllä niistäkin. Karvainen kurkkuyrtissä on jotain todella hauskaa ja vetoavaa, ja pizzamaustekasvissa arvostan erityisesti sitä, että se kukkii ja kukkii ja ilahduttaa kukkiessaan kaikenlaisia hyönteisiä.








Tiedän, että vähempikin kuvamäärä olisi välttänyt, mutta kesäillan kurkkuyrtti on vain niin vastustamaton näky!

2 kommenttia:

  1. Jokainen kuvasi tuli tänne tarpeeseen :) Kurkkuyrtti on mun lemppari, mutta jostain syystä jäi silti kylvämättä.
    Loppukesän kuvissa on uudenlaista taikaa, muodot ja värit korostuvat! Tsempit terassiremontille, odotan kiinnostuneena raporttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Pirkko! Kurkkuyrttikuvia ei siis voi olla liikaa. :)

      Hauskaa, just samaa tänään juttelin aamulla työmatkalla: nyt olisi hyvä olla lomalla, kun luonto on monimuotoisepaa ja jotenkin kiinnostavampaa kuin ihan keskikesällä. Ehkä mulla vielä joskus on loppukesän loma, ei ole viime vuosina ollut...

      Kiitos terassiremonttitsempistä. Täytyy myöntää, ettei musta ole ollut hommassa erityisemmin apua, mutta toisaalta olen sokkelinmaalausvastaava, sitten kun koko terassi on purettu ja mahonia saatu pois sokkelin edestä. Ja toki olen ollut makutuomari ja joka asiaan sekaantuja jne. :) Niin ja kannoin kaikki terassin alla tukikivinä olleet jättimäiset kivet pois. Mulle sopii paremmin yksinkertainen roudaustyö kuin tekninen purkutyö...

      Poista