K-blogi - koko lailla kodikkaasti

Minimatkaajan Forssa

2012-01-23T14:11:00.000+02:00

Tässä tapauksessa minimatkaajilla ei tarkoiteta taaperoita, vaan miniatyyrihulluja aikuisia, jotka saattavat miniaarteita kohdatessaan kyllä taantua taaperoikäisen tasolle... Tein viime viikolla kummitätini kanssa retken Forssaan, Nukkekoti ja Lelu -myymälään.

Jo yleisvilkaus osoitti, että olemme saapuneet aarreaittaan, josta voi löytää mitä tahansa.

Alimpana vanha saksalainen minikauppa,
jota myytiin kokonaisuutena.

Ja löytyikin. Tässä saalistamme. Minun nukkekodissanihan ei nukkeja ole eikä niitä sinne tule, mutta onneksi sinnekin löytää kaikkea hankittavaa.

En esimerkiksi ymmärrä, miten kukaan (olen varma, että nukkekodissa kuitenkin asuu joku, vaikkei ketään näy) on päässyt nukkekotiin ilman avaimia. Onneksi asia tuli nyt korjattua: hankin miniavainnipun.

Forssan lisäksi tutuksi tulivat Hämeenlinnan antikvariaatit. Kummi löysi hauskan kirjan, jossa on kuvia ja runomuotoisia tarinoita eräästä nukkekodista (Torikadun talo - päivä nukkekodissa, Sanna Höglund ja Kaija Piipo). Hauska idea - pitäisiköhän koota omankin nukkekodin kuvat kansien väliin?

Minimatkaajille pitää suositella vielä Hämeenlinnassa olevaa vanhaa porvarikotia, Palanderin taloa. Siellä tuntui kuin olisi kävellyt suuressa nukkekodissa!

Mustavalkoista

2012-01-18T14:08:00.000+02:00

Totta se on: talvi tuli tännekin ja vei maisemasta värit. Tänään pitää tehdä ensimmäistä kertaa lumityöt tänä talvena. Olen kuitenkin toiveikas, että talvi pysyttelisi tällä kertaa kohtuudessa, eikä kattolumitöitä pitäisi edes ajatella. Ajatuskin on kauhea.

Muutaman postauksen pysyttelinkin luontokuvakollaaseista erossa. :) Nyt toivottelen tällä pihaltamme räpsityllä kollaasilla hyvää viikon jatkoa ja kentien loppuakin. En ole varma, ehdinkö lähipäivinä omiin tai muiden blogeihin, koska olen yhtäkkiä hyvin kiireinen: kirjoittamisen opinnoissa on oikea superloppukiri (niin että istun kyllä koko ajan koneen ääressä, vaikkeivat blogit päivity), lisäksi tiedossa on opintojen lisäksi parikin kotimaanmatkaa aivan lähiaikoina, ensimmäinen jo huomenna.

Joka tapauksessa: hyviä talvipäiviä, älkää tehkö liikaa lumitöitä! ;)

Minipuutarhan kuulumisia

2012-01-11T15:50:00.000+02:00

Pitkästä aikaa iski suurempi kuin mini-innostus mineilyä kohtaan. Ikuisuusprojektini (moneskohan niistä?) minikasvihuone hyppäsi loikan eteenpäin, kun maalasin melkein kaikki puuvalmiit laatikot sekä korit ja monta pientä terrakottaruukkua. Jee! Kävin myös läpi, mitä kaikkea kasvihuoneeseen onkaan tullut hankittua - kaikenlaista, rakennus ja tontti tuskin riittävät ostoksilleni.

Oikeastaan kaikki kasvihuoneen sisälle tulevat jutut ovat jo muuten valmiina, mutta tärkeimmät puuttuvat: työ- eli ruukutuspöytä sekä hyllyt, joille voi laittaa mm. ruukkuja, minisiemenpusseja ja työkaluja. Jatkan pohtimista. Netistä en löytänyt mitään sopivaa Minimaailman enkä Dolls House Emporiumin sivuilta, ehkä askartelen itse. Nyt kasvihuoneen etuosaan on koottu taso minitiilistä sekä maalatuista takansytykelastuista, työpöytä taas on koottu tulitikkuaskeista. Toivottavasti tämä ratkaisu ei ole ikuinen.

Vaan takaisin asiaan - tässä pari yleisnäkymää minipuutarhasta. Se sijaitsee kirjahyllyn ylähyllyllä melkoisen hämyisässä paikassa, mahdoton kuvattava ainakin tähän aikaan vuodesta.

Kamaa on siis vaikka muille jakaa. :)

Tämä kasvihuone/verstas ei ole vain ahkeraa työskentelyä varten, vaan ovensuussa on istuskelupaikka. Pöydällä on mehutarjoilu, minitulitikkuaski sekä öljylamppu sitä varten, että puutarhuri saatta joskus haluta tunnelmoida täällä hämärään aikaan, vaikkapa lueskella siemenluetteloita. Lamppua varten on asianmukaisesti myös öljykanisteri, joka näkyy työpöytäkuvassa.

Työpöytä on kasvihuoneen toisessa päässä. Siellä on erivärisiä ruukkuja, paljon puutarhatyökaluja ja mm. korillinen kolajuomaa. Ikkunan toisella puolella olevien ruoka- ja lannoitesäkkien pitäisi sitten joskus mahtua valmiiseen kasvihuoneeseen. Sen sijaan en tiedä, minne pienet haravat ja lapiot lopulta menevät. Ehdotuksia? Muita pieniä suuria pulmia ovat mm. se, miten kasvihuoneen kattoon saa kiinni tuuliviirin ja millaisen aidan rakennan puutarhaan.

Onneksi aika moneen asiaan on täällä jo varauduttu: miniruukkuja on joka värissä, minikokoisia tinalautasia riittää niin ruokailuun kuin ruukkujen alle, pienen pienet pullon- ja purkinavausvälineetkin on jo hankittu. Voin paljastaa, että pihalla on puutarhatontun lisäksi myös kaksi pikkuista kania.

Paljastan myös, että minulla oli tänään maalausapuna ei niin pikkuinen kissa.

Jättiraparperista haaveillen

2012-01-10T14:39:00.000+02:00

Jee, meillä on uusi skanneri ja pääsen esittelemään hyvin houkuttelevan puutarhakirjan, jonka sain lahjaksi jo jokin aika sitten. En tiedä, montako kertaa olen selannut Tiina Iskalan teoksen Chelsean puutarhanäyttely, mutta monta, todella monta.

Olisipa mahtavaa päästä joskus tuohon kuuluun puutarhanäyttelyyn, sillä kirjan perusteella se on todella monipuolinen. Ei uskoisi, että esim. tämä hobittipiha on näyttelyosasto! Harmi, etten asu Provencen alueella enkä satoja vuosia vanhemmassa talossa; hobittila edustaa siis Provencen tyylistä puutarhaa.

Puutarhojen ja istutusten ohella kirjassa on kuvia pihataiteessa. Näissä kivikiekuroissa ja etenkin tuossa kivilaatikossa on jotain hauskaa.

Joukossa on myös tavanomaisia ja "pieniä" ideoita. Tämä kuva toimikoon mallina ensi keväänä. Tungin jo syksyllä mm. mehitähtiä viime kesänä tehdyn istutusalueen muurikivien väliin, mutta työ jatkuu taas kevään tullen. Haluan, että muuri alkaa näyttää siltä, kuin se olisi ollut meidän pihalla aina.

Ai se raparperi? Jostain syystä tässä kuvassa on minusta jotain tosi hauskaa, ehkä siksi että rapaperikiisseli on herkkuani.

Kuvateksti:

Welcome to Yorkshire's Rhubarb Crumble & Custard Garden (Tervetuloa Yorkshiren vaniljakastikkeella päällystetty raparperi -puutarhaan). Puutarhan keskeisellä paikalla sijaitsee veden kielelle tuova raparperikulho, jossta valuu yli äyräiden vaniljakastiketta symboloiva keltasävyinen maksaruoho. Perinteinen kiviladottu muuri viimeistelee kokonaisuuden.

Tästä kirjasta on turha etsiä tarkkoja ohjeita, mutta ideoita saa runsaasti. Oi kevät! Oivotteluvoivottelua ovat viime aikoina aiheuttaneet myös postilaatikosta tuon tuosta löytyvät siemenluettelot. Hämmästyttävää kyllä, en ole (ainakaan toistaiseksi) menettänyt yöuniani yhdenkään luettelon takia, en tehnyt mitään täsmällisiä siementilaussuunnitelmia ja jopa melko varmasti luulen, etten edes yritä esikasvattaa mitään tänä vuonna. Kokemukset keittiökasvatuksesta eivät puolla yrittämistä.

Chelsea-kirja lukunäytteen kera Adblibriksen sivuilla.

Pisaraa mä metsästän

2012-01-04T16:42:00.000+02:00

Kaunista ja pisaraista uutta vuotta!

Mietin eilen, olenko nyt saavuttanut täydellisen zen-olotilan vai jo hyvässä matkassa kohti sekoamista ja syrjäytymistä. Autiotalojen pihojen sijasta vietin aikaani metsässä tihkusateessa ja yritin kuvata oksilta putoavia pisaroita. Eipä se tietenkään onnistunut, ja jos olisinkin painanut nappia h-hetkellä, ei kamerani olisi varmasti saanut tallennettua pisaran matkasta mitään.

No, hauskaa kuitenkin oli - tai no, ainakin hyvin rauhoittavaa. Harmi, että tänään on myrskynnyt ja ollut lisäksi pää kipeä, en päässyt heti uuteen pisaranmetsästykseen. En myöskään saanut tehtyä puutarhapostausta, jota suunnittelin. Mutta tietäkää: eilen postilaatikosta löytyi kaksi siemenluetteloa ja yksi puutarhalehti. KEVÄT on jo oikeastaan alkanut.

Uudenvuodenlupaukseni on, ettei seuraavassa tämän blogin postauksessa ole ottamiani luontokuvia eikä kuvakollaasia. Sitä seuraavassa voi taas ollakin.

Kiitos kaikille ihanille blogiystäville vuodesta 2011 ja hienoa vuotta 2012!

Kaunista uutta vuotta!

2011-12-30T14:08:00.000+02:00

Jee, kohta on kevät ja uusi kasvukausi! Jo ajatus siitä saa ihan onnesta kiemuralle.

Kävin eilen hakemassa kevään ja kesän esimakua Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta. Piti tietenkin taas ikuistaa kaunis, postikorttimaisen näköinen patsasasetelma sekä kierreportaat, joiden ihastelu kuuluu jo Kaisaniemi-rutiineihin.

Parasta olivat kauniit, veistokselliset, korumaiset, rumatkin kasvit. Näiden kuvien myötä toivottelen kaikille kaunista ja mielenkiintoista uutta vuotta!

Autiotaloja ikuistamassa

2011-12-28T10:05:00.001+02:00

Eräs ystäväni sanoi joskus, että hänen toiveammattinsa olisi aikuisharrastaja. Minä olen jo huomannut vuorotteluvapaani aikana, ettei minusta ole kovin innokkaaksi tai kurinalaiseksi harrastajaksi tai tuunailijaksi, mutta haahuilijan ammatti voisi olla minulle sopiva. Eilen lähdin vaeltelemaan päämäärättömästi kameran kanssa päivällä, ja myrskytuhotarkastuksen lisäksi kävin tutustumassa kahteen ennen vain kauempaa katselemaani autiotaloon. Minulla on ilmeisesti nyt joku romuromanttinen muinaistalokausi, kun haluan ikuistaa kaikki lähiseudun romutalot tai niiden entiset paikat... No, ainakin yksi ihminen on niistä vielä kiinnostunut.

Ensimmäisessä talossa ei ollut enää ikkunalaseja, joten sinne olisi päässyt helposti sisälle. Graffiteista päätellen nuoret olivat joskus päässeetkin. Ja sirkutuksesta päätellen linnut: talon katolla, savupiipun luona ja pihan pensaikossa oli todella paljon lintuja. Tunnelma oli harmaasta maisemasta ja hylätystä talosta huolimatta varsin keväinen!

Seuraavassa kohteessa ei ollut enää taloa, vain pieni vaja oli pystyssä. Vanhat muurikivet sekä luonnonkivet olivat sammaloituneet kauniisti, ja parasta tässä paikassa olikin mielestäni se, että sain otettua sammalesta lähikuvia (ks. alempi kuva).

Myrskyn jälkeen

2011-12-27T17:05:00.000+02:00

Tapaninpäivän myrsky aiheutti ryskettä, ryminää ja kaikenlaista mekkalaa ja ihmetystä näilläkin kulmilla. Omalla pihalla ei ole havaittu myrskyvahinkoja, mutta läheisellä asutusalueella oli tien yli ja aitojen päälle kaatuneita puita, lisäksi koko tienoo oli eilen illalla ilman sähköjä.

Kävin tänään tonttimme viereisessä metsässä katsomassa, miltä siellä näyttää nyt. Tältä näytti - lähestyessä aurinko paistoi keväisen kauniisti, mutta perillä piti väistellä kaatuneita puita. Eiväthän nuo kaikki puut ja risut varmasti eilisen jäljiltä ole, mutta kyllä tuossa metsässä yleensä on siistimpää. Siellä kulkee myös paljon eläinten polkuja, muutama metsäkauris vilisteli puiden takana minua pakoon nytkin. Saavat vissiin hyppiä puidenrunkojen yli tai opetella uudet reitit.

Onneksi metsän laitimmaiset puut pysyivät pystyssä, sillä ne ulottuisivat talollekin. Ja on tässä jotain hyvääkin: naapuri kävi hakemassa omasta metsästään traktorilla pari runkoa polttopuiksi. Ihan heti en silti haluaisi kokea ulkonaliikkumistason puhuria.

Kuusikurkkaus

2011-12-27T16:20:00.000+02:00

Joulusta on selvitty! Mukavaa oli, eikä kuusikaan, tai oikeammin kaukasianpihta, kaatunut kertaakaan kissatonttujen kynsissä. Kuusen kynttilät sammuivat heti kättelyssä, mutta muuten joulupuu näyttää yhä hienolta, ei ole yhtään varistanutkaan.

Tämä oli vasta elämäni toinen joulukuusi. Aiemmin kotonani ei ole ollut kuusta ollenkaan, tai sen virkaa on toimittanut esim. maalattu lehtipuunoksa, katajanoksa tai männynoksa. Nyt kun saatiin oikea joulupuu aikaiseksi, niin päätin ikuistaa sen koristeet kuvakollaasin. Puumme ei ollut kovin korkea eikä runsaasti koristeltu, näissä kuvissa näkyvät lähes kaikki kuusenkoristeet. Minussakin taitaa piillä jouluihminen, sillä kuusta koristellessani havahduin, että melkein kaikki koristeet ovat itse ostamiani ja jopa ulkomailta tuomiani.:) Ylärivin oikeanpuoleisin koriste on anopinjouluaskartelun tulos, tuollaisia käkkyräkoristeita olisi kiva tehdä ihan ympärivuotisiksikin koristeiksi.

Talolyhdyiltä ei voi välttyä, meillä on niitä pari kappaletta jopa kuusessa...

Tunnelmallista joulua!

2011-12-24T08:12:00.000+02:00

Kodikasta, rentouttavaa joulua!

Täällä keitellään riisipuuroa kynttilälyhdyn valossa. Sekä oikeat kissat että muottikissat valvovat, että puuro kypsyy ja joulu alkaa hyvin.

Maalari maalasi pöllöjä

2011-12-20T22:26:00.000+02:00

Siivouksen ja muun tohelluksen keskellä ehdin tänään vähän taiteillakin. :) Ostin jokin aika sitten Stockmannilta Habitatin vanerisia joulukoristeita, puunvärisiä siis. Kaivoin esille akryylivärit ja maalauskurssilla tekemäni värikartan ja aloin sinistää, turkoosistaa ja viherryttää kurreja, pöllöjä ja peuroja. (Värit eivät näy ihan oikein tuossa yläkuvassa.)

Inspiraationlähteinä ja värikoodimalleina toimivat nämä myös Stockalta hankitut joulukoristeet. Meille on tulossa sukulaisia joulunviettoon, ja sen kunniaksi meillä on jopa joulukuusi - tai joulupihta, minulle joka tapauksessa toinen oma joulupuu elämäni aikana. Toivottavasti saan eläinkoristeet a) valmiiksi ennen joulua, b) sen näköisiksi, että kehtaan laittaa ne kuuseen. C-toive on sitten se, että toivottavasti meidän elävät joulueläimet eivät kaada kuusta tai edes riuhdo siitä koristeita.

Joulueläimistä puheen ollen. Kerroin jo tänään kissablogin keskustelussa, että kissat tulivat katsomaan akryylimaalausta. Huolestuin, että ne maistavat maalia tai sotkevat siihen tassunsa. Niinpä hätyytin niitä kädelläni kauemmas - ja samaan aikaan avasin huolimattomasti hampaillani värituubia, jonka korkki oli jumittunut. Äkkiä minulla oli suu täynnä tummansinistä akryylimaalia ja minun tassuni oli sotkussa, samoin poski. Kukakohan on meidän perheen tonttu?

Talojavaloja

2011-12-19T21:16:00.000+02:00

Esittelyssä olohuoneen koristevalot. Pikkuhiljaa on alkanut ilmestyä erilaisia valonlähteitä joka nurkkaan...

Ensinnäkin mies oli kiltti ja lahjoitti talolyhtyjeni kaveriksi läkkipeltisen kerrostalon Hakaniemen hallin Lahjaduosta. Jipii! Talon sisällä olevat ledvalot eivät ole oikeasti noin sinisiä kuin miltä näyttää. Valokylän keskusaukiolla on varpusten jouluaamu.

Takassa on uusi kynttiläinstallaatio. Emme juuri polta takkaa, koska se ei ole varaava, se kuivattaa ilmaa ja ärsyttää allergianenääni ja kissat pelkäävät (viisaasti) avotulta. Siispä takassa on vaihtuva kynttilänäyttely!

Tämänkertaista näyttelyä oli vaikea kuvata pimeässä, mutta kuitenkin... eturivissä itse valettuja betonipöttejä pöytäkynttiöiden kera (ne sopivatkin betonin päälle paremmin kuin aina aiemmin käyttämäni tuikut), sitten rivi lasisia kynttilänjalkoja, takana kokoelma pulloja. Jossain vaiheessa haaveilin takasta täynnä mustia Gordon Negro -pulloja, mutta - kenties se on hyvä - en itse eikä kukaan tuttukaan onnistunut tyhjentemään takallista kuohujuomaa. Nyt mustia pulloja on vain kaksi, muut pullot ovat äidiltä saatuja vanhoja "suvun pulloja".

Laitoin kynttiläalustaksi remontista yli jääneen keittiön seinälaatan.

Sokerina pohjalla valosarja sohvapöydältä. Tämä sarja on ollut minulla yli kymmenen vuotta, mutta en ole käyttänyt sitä aiemmin kertaakaan. Olin ajatellut repiä punaiset paperit pois ja tehdä uudet pallot höhhölampputekniikalla, mutta jos sitä ei ole tapahtunut vuosikymmenen aikana, kenties nuo punapallot voi ottaa käyttöön.

Unohtuneet

2011-12-13T11:13:00.000+02:00

Otin eilen pitkästä aikaa kameran mukaan kävelylle. Kotimme lähellä on kaksi vanhaa talonpaikkaa, ja halusin kuvata ne, etteivät ne aivan katoa. Sammaloituneet kivet ja sateisen yksitotinen, harmaa maisema kyllä antoivat todella kadonneen ja pysähtyneen vaikutelman.

Ensimmäisten kuvien syypää on tuo tuoli. Olen katsonut sitä ennenkin kaukaa ja ajatellut, että syyskampa-kuvasarjan (jota en sitten enää jatkanut, kun lokakuun loppu eli haasteen loppumisajankohta tuli vastaan) innostamana voisin kuvata tuota tuolia eri vuodenaikoina. Jotenkin liikuttavaa, että vuodet kuluvat, mutta tuoli vain nököttää paikoillaan.

Tuolitontilta löytyi muutakin mieltäni kutkuttavaa. Sammaloituneita vanhoja tiiliä, miten sympaattisia!

Erityisesti tämä mikä-lie-rauta jäi häiritsemään. Ihan tunsin, että siitä pitäisi tehdä jotain, ja nostin raudan jo käteenikin. Sitten laskin sen alas. Olkoon tuolla, kunnes keksin, mitä siitä muka saisi.

Myös hieman kauempana oleva muinaisen ison maatalon pihapiiri on varsin mielikuvituksellinen paikka. Nyt kaljuun vuodenaikaan se on samaan aikaan satumainen ja surullinen, yhtäältä uhkaava tai vähän pelottava ja toisaalta rauhallinen. Oksaviidakossa on jotain ikiaikaista.

Oikeasti viidakko ei ole ikiaikainen, sillä siellä täällä puissa on värillisiä nauhoja. Kaupunki on käynyt merkitsemässä, mitkä puut säästetään, mitkä saavat lähteä. Korkea aika siis kameran kanssa retkeilyyn, että saa edes kuvat muistoksi. (Kesäkuvia samasta kohteesta on viimekesäisessä Salainen puutarha -kirjabloggauksessani.)

Unohtunut tuntuu olevan nyt muutenkin teemana luonnossa. Joku on unohtanut maisemasta värit.

Saippuapajalta

2011-12-12T08:43:00.002+02:00

Kyllä täällä kuitenkin jotain on saatu aikaiseksi. Pidimme jo jokin aika sitten ystävän kanssa saippuapajan ja osa tuotoksista näkyy kuvassa. Päällimmäisinä on "aito" saippua, se jonka keittelin lipeästä saippuakurssilla, nuo alemmat ovat kotipajan aikaansaannoksia.

Kotipajassa turvauduttiin Hobby Point -kaupan valmiiseen saippuamassaan. Kolmesta kilosta (paketista) massaa tuli 15-20 palaa saippuaa. Ostimme Hobbysta myös pienen tangon oranssia saippuaväriä, mutta sitä käytettiin muistaakseni vain tuossa keltaisimmassa saippuassa - jossa väri muuttui lähes neonkeltaiseksi. Muut höystöt saatiin ruokakaupasta.

Nimittäin. Vihreän saippuan väri tulee nokkosrouheesta. Nokkosella pitäisi olla antiseptisiä, myrkkyjä poistavia vaikutuksia ja ainakin kylvyssä myös elvyttäviä sekä pintaverenkiertoa lisääviä. Nokkosen supervoimat jäävät nähtäväksi, en ole vielä testannut myrkynvihreää saippuaa. Nokkosrouhetta löytyi Ruohonjuuresta.

Keltaiseen saippuaan tuli kehäkukan terälehtiä ja vähän mykeröitäkin, niin ikään Ruohonjuuresta (ensi vuonna osaan toivon mukaan kerätä ja kuivata sitä kotipihaltakin). Kehäkukan pitäisi olla paitsi ihanan väristä myös hyödyllistä: se pehmentää ja rauhoittaa ihoa, myös ihotulehduksia.

Kuvassa mustalta näyttävä saippua on oikeasti hyvin tummanruskeaa. Väri tulee espressosta. Olen tehnyt kahvisaippuaa ennenkin, mutta silloin luovutin palat eteenpäin, enkä itse kokeillut. Nyt testasin ja kas, ruoanlaitossa sipulin hajuiksiksi tulleet käteni olivat välittömästi saippuapesun jälkeen aivan hajuttomat ja lisäksi pehmeät. Kahvisaippua sopiikin erityisesti keittiöön, sillä se neutralisoi ruoanlaittotuoksuja ja kuorii hellävaroen käsiä (nyt käyttämäni Pirkka-espresso on niin hienojakoista, että se on melkeinpä liiankin hellävaraisen tuntuista).

Ohje:
Sulatimme saippuamassan mikroaaltouunissa isossa kulhossa. Yhteen erään eli kiloon saippuamassaa lisättiin vapaalla kädellä noin 2-3 ruokalusikallista "höystöä". Ystävällä oli askartelukaupasta ostettuja saippuamuotteja, minä käytin tyhjiä mehutölkkejä. Tulos: muoteilla tuli kauniimpia ja tasaisemman muotoisia saippuoita, mutta esim. nokkonen, joka pienissä muottisaippuoissa oli laskeutunut muotin pohjalle, oli suuremmassa mehutölkkiin kaadetussa saippuamäärässä levittäytynyt tasaisemmin. Yllätys oli, että saippua kovettui hyvin nopeasti; toinen saippuamestari oli meillä vain pari tuntia, mutta sai mukaansa varsin jähmeitä saippuapaloja.

Valmis saippua on kiinteää muttei kivikovaa, sitä voi hyvin leikata tylsälläkin leipäveitsellä.

P.S. Frantsilan sivuilta löytyy runsas ja kiinnostava tietopaketti yrttien ja muiden kasvien käytöstä ja terveysvaikutuksista.

Kaunein koriste

2011-12-11T19:31:00.000+02:00

Joulun laittaminen jäin sitten nukkekotiin, eikä mitään muutakaan mainitsemisen arvoista ole tapahtunut kotona tai pihalla (paitsi että lumi tuli ja meni!). Meillä on vietetty oikein hissutteluviikkoa, kun minulla oli elämäni kauhein migreeni ja miehellä varmaankin kauhein selkäsärkynsä. On koettu syystä ja toisesta liikuntakyvyttömiä hetkiä, minun vaivani onneksi jo hellitti.

Ja on meillä on sentään yksi koriste, kummitätini antama ihana joulukaktus. Se ihan pursuaa nuppuja, ja kukkia avautuu koko ajan lisää. Pitää istuttaa tuo parempaan ruukkuun ja yrittää pitää hengissä kesään asti, niin kukka voi muuttaa pihalle kesäkaudeksi. Olen joskus nähnyt valtavia joulukaktuksia, ei aavistustakaan, miten vanhoja ne ovat ja miten ne on saatu kasvatettua niin jättimäisiksi.

Tässä postauksessa ei sitten ollut sitäkään vähää asiaa kuin yleensä, mutta eiköhän se tästä... Ai niin, se voidaan vinkata, että joulukaktus saa ainakin meillä olla kissoilta aivan rauhassa. Meillä on ollut sama kasvi ennenkin, eikä kukaan sörkkinyt tai rouskinut sitä, ja tämä uusikin on välttynyt karvapuutarhureilta.

Juhlan aika

2011-12-06T17:04:00.000+02:00

Itsenäisyyspäivän kunniaksi nukkekoti astui juhla-aikaan. Minipeuranpää sai jouluköynnöksen kaulaansa ja olkkarin sohvapöydälle ilmestyi pienen pieniä paketteja, pikkuruisen tontun koristama joulukukka-asetelma sekä minipiparkakku.

Eteisaulassa vessan oven takana piilossa on salaperäinen laatikkopino...

ja ruokasaliin on jo katettu jouluateria! Ostin piparin, kukka-asetelman ja nämä jouluruoat eilen Naisten joulumyyjäisiltä. Heti ensimmäisessä näkemässäni myyntikojussa oli mini-ihanuuksia, enkä tietenkään päässyt niiden ohi.

Nyt on kystä kyllä: minikinkku, minijoululohi, jopa pikkuruisia omenaviipaleita ja joululimppu. Jouluvalmistelut ovat kyllä vielä hieman kesken, sillä joku on unohtanut pellillisen pipareita ruokasalin tuolille.

Sokerina pohjalla: ystävältä saatu kirjaviisas pöllö, joka on vartioinut jo tovin nukkiksen työpöytää, muttei ole vielä esiintynyt blogissa.

Puutarhablogeja kasvuvyöhykkeittäin

2011-11-29T20:18:00.000+02:00

Minäkin mainostan: Karolina kerää blogiinsa listaa suomalaisista puutarhablogeista kasvuvyöhykkeittäin. Hyvä idea, josta on varmasti iloa ja hyötyä etenkin pohjoisemmassa eli kenties etelää hieman hankalammilla kasvuvyöhykeillä asuville.

Minun ihannepuutarhani ihannekasvuvyöhyke taitaisi olla jossain eteläisessä Ruotsissa. Melkein aina, kun ihastun johonkin puutarhakirjaan tai -kuvaan, puutarha on Etelä-Ruotsista. En aio silti muuttaa.

Oli pakko laittaa noin kesäinen kuva, kun puutarhateema sen salli. :)

Höhhölamppu, espoolainen sisustustrendi

2011-11-28T18:22:00.000+02:00

Meillä roikkuu ruokapöydän yllä itse tekemäni lampunvarjostin, joka tunnetaan mm. nimillä höhhölamppu ja aivolamppu. Viime viikolla askartelin lähistöllä asuvan ystävän kanssa heidän kotiinsa samanlaisen paperimöhkäleen. Tällä samalla tekniikalla voi tehdä myös pöytävalaisimen; pääasia on, että muotti on muovia, ettei varjostin tartu siihen. Olen tehnyt joskus muovilla päällystetyn pahvilaatikon avulla kuution mallisen luonnospaperivarjostimen. Lisäksi olen tehnyt silkkipaperisia ja käsintehdystä, paksusta, pahvimaisesta paperista mm. kulhoja ja tauluja.

Näitä tarvitset: paperia (kuvien varjostimissa on skissi- eli luonnospaperia, jota saa ainakin taiteilijatarvikekaupoista), Erikeeperiä tms. liimaa, muovikippoja ja vettä, muovipusseja, sanomalehtiä, narua ja esim. kyniä tai syömäpuikot.

Toimi näin, kun teet kattovalaisimen:

1. Täytä muottina toimiva muovikassi esim. paperitolloilla tai rytätyillä muovikasseilla. Jos kassissa on logopainatus, käännä kassi väärin päin, ettei logosta tartu väriä varjostimeen. Ripusta muotti esim. kahden tuolin väliin narun ja syömäpuikkojen (tungettu ristikoksi muovikassimöykkyjen sekaan, ripustusnaru kulkee puikkojen alta) avulla. Suojaa lattia muotin alla. Voit muotoilla varjostinta varovaisesti muovipintaisella teipillä.

2. Revi paperista käsin n. 20-25 cm pitkiä ja muutaman sentin levyisiä suikaleita. Kostuta suikaleet nopeasti yksitellen liuokseen, jossa on noin 50 % kädenlämpöistä vettä ja 50 % liimaa.

3. Päällystä muotti 2-3 paperisuikalekerroksella. Asettele suikaleita vapaasti limittäin ja lomittain, silota pahimmat kurtut sormella. Muista jättää aukko varjostimen ylä- ja alaosaan.

4. Anna varjostimen kuivua ainakin muutaman päivän ajan ja tyhjennä se sitten varovasti muotista ja paperi- tai muovipussimytyistä. Meidän lamppu roikkuu katossa tuikkukynttilän (vääntyneen) pidikkeen sekä parin syömäpuikon avulla, mutta varjostimen sisälle voisi varmasti rakentaa jonkinlaisen tukisysteemin esim. rautalangastakin. Valitse mahdollisimman vähän kuumentuva polttimo, esim. kynttilälamppu tai pieni loisteputki.

Meidän lampusta roikkui joskus valkoinen pieni munamainen kivi ikään kuin ilmassa lampun alapuolella. Minne lienee joutunut... Mutta mikään ei estä ripustamasta pisteeksi iin päälle esim. sulkaa, höyhentä, kristallia tai joulukoristetta.

Olen oppinut paperisuikaletekniikan alun perin eräällä työväenopiston kurssilla, mutta kehitellyt itse siitä lisäsovelluksia, kuten kippojen teon.

Valokylä

2011-11-23T12:37:00.001+02:00

Joku onkin ehkä jo huomannut, että pidän mustasta, valkoisesta ja harmaasta ja olen heikkona kaikenlaisiin minitaloihin (ja isoihin taloihin)... Näin joulunalusaikaan erilaisia talolyhtyjä on alkanut tulla kaupoissa vastaan häiritsevään tahtiin, ja eilen en enää mahtanut kiusaukselle mitään. Ystävän vinkistä kävelin Papagenaan ja ostin kerralla koko kylän, kolme talolyhtyä. Hemtexistä tarttui vielä mukaan kaksi harmaa- tai oikeastaan sinivarpusta, ja pihalta tuli niitä vartioimaan isompi tirppa.

Takanreunuksen Varpuset jouluaamuna -asetelma on valmis. Onneksi se ei ole oikeasti jouluinen, vaan saa jäädä tuohon pysyvästi. Valkoisten kerrostalojen taakse haaveilen vielä hankkivani läkkipeltisen "pilvenpiirtäjän", jonka näin eilen Hakaniemen hallissa. Nyt on kylä, mutta saattaa olla, että se kasvaa kaupungiksi...

Talolyhdyt olivat suorastaan pakollinen ostos, sillä kissakodissa ei voi olla avonaisia kynttilänjalkoja ja pitäähän meidänkin päästä nauttimaan kynttilänvalosta!

Talveksi

2011-11-20T21:18:00.000+02:00

Ihana marraskuu, on niin lämmintä ja kuivaa (siis marraskuuksi)! Hullulta tuntui katsella äsken uutisia ja huomata, että tänä viikonloppuna on vietetty joulukadun avajaisia monella paikkakunnalla. Joulu tuntuu niin kaukaiselta.

Talvikin tuntuu, mutta on siihen silti jo vähän varauduttu meilläkin. Pihalle on ilmestynyt tällaisia:

Bauhausista tarttui mukaan kaksi valkoista aurinkokennolyhtyä. Ne ovat hauskoja, mutta eivät saa talon lipan alla roikkuessaan tarpeeksi aurinkoa, eivät siis valaise. Siirrän ne heti huomenissa toiseen paikkaan. Onneksi mahdollisia paikkoja on parikin, ehkä lyhdyt vielä kokevat valaistumisen.

Aiemmin syksyllä ostamassani talomaisessa lyhdyssä palaa usein kynttilä.

Enemmän tulee kuitenkin katsottua lintujen puuhia. Meillä on talipalloautomaatti ja kuvassa näkyvä siemenautomaatti. Automaatin neljäs istumaripa on kadonnut, ehkä se oli tippunut jo kaupassa, ja tuon yhden rivan linnut nostavat jatkuvasti ylös. Pääasia, että ruokinta-automaatilla on käyttöä - ja on, runsaasti. Ostin automaatin Plantagenistä ja siellä olisi ollut myös hienoja lasisia ja teräksisiä vaihtoehtoja, mutta tuohon mahtui enemmän siemeniä ja se sopi paremmin talomme tyyliin (tyylittömyyteen).

Ulko-oven viereen on ilmaantunut talviviritys, jossa on pieniä sypressejä, hopealankaa ja murattia sekä kimalteinen koristenauha.

Parhaita koristeita ovat kuitenkin oikeat kasvit. Tänään aamulla kuuran keskellä kukki vielä pari syysmyrkkyliljaa!

Herkuttelua

2011-11-17T10:02:00.000+02:00

Minulla oli eilen muutama ystävä kylässä ja kerrankin panostin ruoanlaittoon jopa niin, että aloitin kokkaamisen edellisenä iltana. Silloin pulahti kukko eli kana viiniin, lopputulos näkyy kuvassa. Ohje löytyi Sillä sipulia -blogista; pinjansiemenet lisäsin, koska sellaisia sattui olemaan sopivasti. Tämä oli ensimmäinen mutta ei varmasti viimeinen kerta, kun meillä syödään kukkoa viinissä! Kiinnostuin pataruoista nyt yleisemminkin.

Kerrankin myös ostin suositeltua viiniä. Tämä oli hyvää, sekä ruoassa että lasissa. Yleensä meillä ei viinihifistellä, vaan ostamme usein pussi- tai laatikkoviinejä. Se on ehkä ihan hyvä. Onnistuin ruoanlaiton tiimellyksessä heittämään avaamattoman punkkupullon lattialle ja toista ihan vastaavaa sotkua en muista kuuranneeni...

Jälkkärinä oli Stockmannin lehden innoittamana portviinijäätelöä (sulata 1 l vaniljajäätelöä sekoituspehmeäksi, lisää puoli dl portviiniä, sekoita ja pakasta uudelleen) vadelmien ja vadelmakastikkeen sekä suklaakeksien kera. Nam sekin! Suosittelen etenkin joulun ajan jälkkäriksi.

Joulun ajasta puheen olleen. Olen tehnyt myönnytyksen talvelle ja viritellyt pihalle talvikoristeita ja tehnyt jopa talvisen istutuksen. Voi ei. Kuvia tulossa, kunhan muistan kaivaa kameran esille päivänvalon aikaan.

Mustia ruusuja

2011-11-10T14:31:00.000+02:00

Sain innostuksen tehdä kynttilöitä. Kynttilänsydänlankaa ei ollut tarjolla, mutta ei hätää: tyhjiä kananmunakennoja oli liuta, samoin kynttilämassaa, koska onnistuin polttamaan ison veneen mallisen kynttilän niin loppuun, että sen pohjaan tuli reikä.

Ei muuta kuin sytykeruusutehdas pystyyn kylppärin lattialle!

Ensin revin kananmunakennoista käsin kuppiosat irti. Muusta osasta revin n. sentin levyisiä suikaleita, jotka rullasin kuppien sisälle "terälehdiksi". Parista kolmesta kennosta tuli kolmisenkymmentä ruusuketta.

Sitten laitoin kynttilän sulamaan vesihauteessa irtolevyn päälle. Kun se oli lähes sulanut, aloin dipata ruusukkeita sulaan kynttilämassaan metallisilla grillipihdeillä (en saanut yhtään epäselvempää kuvaa aiheesta, heh).

Pidin ruusukkeita hetken kattilassa, valutin suurimmat kynttilä"liemet" pois ja nostin leivinpaperille kuivumaan. Olin kuullut, että ruusukkeita pitää dipata 2-3 kertaa, että kynttilämassa peittaa kananmunakennon pahvin värin alleen.

Kolmen dippauskerran jälkeen ruusukkeet olivat yhä kennonharmaita! Odotin pari tuntia, sulatin sillä välin kattilanpohjalle hyytyneen kynttilämassan uudestaan ja dippasin vielä kerran.

Ei merkittävää muutosta. Mies sanoi, että nämä ovat hienompia kuin tasaisen valkoiset ruusut ja yhdessä päätimme, että harmaanmustat ruusut näyttävät hieman takorautaisilta.

Seliseli, mutta kai näilläkin takka syttyy: ruusuissa piisaa steariinia. Nyt kaikki takanomistajatutut voivat siis alkaa miettiä, miten kauniisti mutta jyrkästi ilmaisevat, että entä jos aikuiset eivät tänä vuonna antaisi joululahjoja toisilleen....

Aarre!

2011-11-08T12:15:00.000+02:00

Tämä aarre on jäänyt aiemmin esittelemättä, mutta nyt se saa ihan oman postauksensa.

Ostin jo alkukesästä Retretissä käydessäni Galleria Himmelblausta Pentti Sammallahden valokuvateoksen Flock of Sheep and Goat. En saanut sitä heti mukaani, ja sittemmin unohdin kertoa taulusta, koska se ei päässyt heti seinälle. Ajattelin, että makuuhuone pitää ensin maalata, että taulu saa arvoisensa paikan. Vaan ei, jos ihmisellä on Pentti Sammallahden teos, pitäähän se olla esillä! Ripustin taulun pari päivää sitten työhuoneen seinälle ja olen hyvin tyytyväinen.

Tietysti olisin tyytyväisempi, jos taulu olisi suurempi. Kuvan koko on ehkä 13 x 5 cm, joten kovin kaukaa ei noita lampaita näe laskea. Suuremmalla versiolla olisi sitten vain huomattavasti suurempi hintakin, ainakin John Cleary Galleryn mukaan. Kannattaa kurkata gallerian sivuille, siellä on hämmästyttävän monta Sammallahden teosta myynnissä. Lampaiden lisäksi minulle kelpaisivat mm. jänikset ja hevoset.

Lisää taidetta löytyy Googlen kuvahaulla "Pentti Sammallahti". Olen ennenkin hämmästellyt, miten paljon hänen teoksistaan on kuvia verkossa. Joidenkin taiteilijoiden teoksia saa ihan etsimällä etsiä, mutta Sammallahtea löytyy helposti. Onneksi.

Läppärin uudet vaatteet

2011-11-07T10:54:00.000+02:00

Betoni-intoilulle ei näy rajaa, valoin jo tietokoneen kannenkin betoniin! No ei suinkaan, mutta kun tilaisuuden valita tuotteen DesignSkinsin valikoimista, valitsin tietokoneelle betonihenkisen, rouhean kannentuunaustarran.

Lopputuloksesta huomaa tietenkin, että ei tässä aitoa kiveä ole, mutta pidän koneen uudesta tyylistä silti. Arvoin pitkään kahden eri "betonivaihtoehdon" välillä, mutta päädyin sitten vaaleampaan ja eläväpintaisempaan. Väri ei ole noin punainen kuin kuvassa näyttää, kelmeässä marrasvalossa on hankala kuvata.

Tarravalikoimassa on tuotteita melkein minkä tahansa esineen tuunailuun. Ihan kätevää, että esim. Ikean Lack-pöytiin saisi valmiit päällysteet, mutta mielestäni tällaiset tarrat sopivat parhaiten puhelimiin, tietokoneisiin ym. valmiiksi metallisiin ja muovisiin esineisiin. Voisin tilata läppäritarran toistekin! Olen joskus katsellut hauskan näköisiä kontaktimuoveja, mutta ala-asteen koulukirjojen kansikuprumuistot ovat pitäneet erossa niistä. Tämä tietsikkatarra ei ollut lainkaan ryppyyntyvää materiaalia eikä myös tarrannut niin hankasti kiinni kuin kontaktimuovit ja teipit, joten asennus kävi pelättyä helpommin.

Hmmm. Mitäs sitten "sisustaisi"? Sain eilen pitkästä aikaa oikein kodinkunnostusvimman. Se ilmeni järkevää kyllä keittiön kaappien siivouksena, ja ajattelin, että heti tänään jatkan jonkun suurprojektin kimpussa. Eilen alkanut kurkkukipu on kuitenkin yltynyt, joten projektiksi tulikin nyt toistaiseksi vain tarrailu.

Usvapeiton alla

2011-11-06T10:16:00.000+02:00

Sainpas kömmittyä tuonne pihannurkalle, kun aamu-usva oli vasta vähitellen haihtumassa.

Hämähäkit ovat olleet ahkerina.

Rauhallista viikonlopun jatkoa!

Syyskampa ja -katsaus

2011-11-01T14:07:00.000+02:00

Ehei, en ole unohtanut tätä blogia enkä edes syyskampahaastetta, vaikka siltä on saattanutkin vaikuttaa. Olen ollut kiireinen erään uuden jutun kanssa, mutta syyskampakuvan kävin silti nappaamassa. Se on tuossa ylhäällä ja kuten näkyy, kovin kaljua on.

Tällä kannolla seison aina kun kuvaan syyskampakuvan. Aikamoisen marraskuiselta alkaa sekin näyttää.

Metsästä löytyi tänään enää vain muutamia värejä.

Mutta onneksi kotipihalla on niitä vielä vähän enemmän! Olen hyvin tyytyväinen, että tungin alkusyksystä maahan syysmyrkkyliljan ja syyssahramin sipuleita (eivätkä peurat tonkineet niitä ylös; eivät muuten tongi enää muitakaan, kun peitin istutukset lehtikatteella): etenkin syyssahrami on ihana, se vasta aloittelee kukintaansa!

Ruusu 'Astrid Lindgren' taas ansaitsee paikkansa kirjallisen puutarhan kuningattarena. Vaikka sen oksia on typistetty piikeistä ja peurankarkotuspalloista huolimatta, siinä on yhä jopa nuppuja. Käsittääkseni myös ruusun esikuvakirjailija oli sinnikäs tyyppi.

Kaksi kysymystä: tiedätkö, mitä tässä on?

Paljastan, että vasemmanpuoleinen kellertynyt höytyvä on parsaa. Ensimmäinen kausi parsanviljelijänä on ollut varsin lupaava: parsaa on paljon ja se vaikuttaa hyvinvoivalta. Ties vaikka saataisiin keväällä oman maan parsaa! Yleensähän ensimmäinen sato saadaan vasta kolmantena kesänä, mutta harppasin vuodella ja kasvatin parsan juurakoista, en siemenistä. Hyvä kokeilu!

Oikeanpuoleisen kasvin nimeä en tiedä itsekään. Sain taimen ystävän pihalta, eikä hänkään muistanut kasvin nimeä. Tänään näin samaisia harmaapallukoita havukasvien kanssa kiviaidan kupeessa eräällä pihalla. Kivalta näytti. Ja apua - ajatukset karkasivat taas jo ensi kevään ja kesän pihatöihin.

Sen sijaan tämän vuoden pihatöissä ne eivät ole enää yhtään. Taas pitäisi haravoida, mutta ei huvita. :)

Pst. Se kiireisenä pitänyt juttu on se, että kirjablogini on siirtynyt tästä päivästä lähtien A-lehtien Lilyyn. Siirtyminen ei vaikuta muihin blogeihini millään lailla.

Syksyinen syyskampa

2011-10-23T18:58:00.000+03:00

No nyt on syksy! Ero viime ja tämän viikon syyskampakuvissa on melkoinen! (Alempi kuva on siis viimeviikkoinen.)

Jo matkalla syyskampakallion juurella havaitsin, että jotain on tapahtunut.

Jotain tapahtui meidän pihallakin. Tällä hetkellä käsiäni pakottaa ja niskaa särkee, peukalossa on rakko. Tuli siis hieman haravoitua (ja kiroiltua: onnistuin sohaisemaan haravalla joidenkin pienien pistävien hyönteisten maassa olevaan pesään ja ne vainosivat minua koko päivän pihalla!).

Tämä on jäänyt esittelemättä: Sillä välin kun olin eräänä lauantaina opiskelemassa, mies oli tehnyt ympäristötaideteoksen pihauudituksista yli jääneillä kivillä!

Minä sen sijaan en ole siirrellyt pihalla vielä juuri muuta kuin niitä lehtiä. Ruukut ja koristeet ovat jäljellä. En suostu siivoamaan syksyä vielä pois, vaikka piha onkin (melkein) siinä kunnossa, että lumi voisi tulla. Mähän sanoin, etten tee enää tämän viikon jälkeen (paljon) pihatöitä!

Helppoa kuin saippua

2011-10-21T19:19:00.001+03:00

Olin viime viikolla Annalassa Hyötykasviyhdistyksen järjestämällä yrttisaippuakurssilla. Tekeleeni on kuvassa, viilikupissa kuivumassa. Saippuat valmistettiin parityönä ja minun ja parini saippuoihin tuli laventelia kasvisuutteena, lisäksi hippunen kuivattua, ihanan energisen väristä kehäkukkaa. Saas nähdä, mitä työstä tulee. Vielä ei ole tietoa, miltä saippua tuntuu käytössä, koska sen tekeytyminen kestää ainakin kuukauden. Saippua majailee kurssin opettajan oppien mukaisesti keittiön yläkaapissa, lasten tai tässä tapauksessa kissojen saavuttamattomissa, ettei kukaan maista lipeää.

Lipeän käsittely olikin ainoa asia, joka minua vähän jännitti ennen kurssia. Sen osasin päätellä, ettei kurssilla varmasti keitellä luita ja teurasjätettä eikä edes koivuntuhkaa, kuten ennen vanhaan, vaan lipeä on siisteinä rakeina myytevää apteekkikamaa. Silti kauhistutti: entä jos roiskin lipeää kaikkialle ja syövytän itseni ja muut?Kukaan ei kuitenkaan edes meinannut syövyttää ketään, joten pelko oli turha. Saippuan teko oli helppoa.

Ainoa asia, jossa piti keskittyä, oli se, että ainesosat (kasvisrasva, kookosrasva, oliiviöljy, lipeä, vesi, + kasviuute) piti mitata ja lämmittää gramman ja Celsius-asteen tarkkuudella. Mittaaminen onnistui yllättävän helposti tarkalla, välillä nollattavalla vaa'alla - ja opinpa, mitä taaraaminen tarkoittaa. Lämpötilojen kanssa toiset saippuantekijät ovat kuulemma tarkempia kuin toiset.

Oli kyllä todella kiinnostavaa ja voisin kuvitella keitteleväni lipeäsaippuamassaa joskus itsekin, mutta ehkä kuitenkin pihalla tai varastossa, en kotona etenkään riekkukissojen kanssa. Siitä, ettei kyseessä ole helppoudesta huolimatta aivan simppeli juttu, kertonee se, että mikäli saippuaa aikoo tehdä myytäväksi asti, siihen pitää hankkia lupa, saippuareseptit pitää hyväksyttää ja vieläpä valmistustilojenkin pitäisi olla erilliset, ettei kukaan saa myrkkyjä itseensä; saippuantekoa säätelee käsittääkseni elintarvikelainsäädäntö. Onneksi on valmista saippuamassaa, sitä voi kokemusteni mukaan käyttää hyvin kotioloissakin saippuan tekoon - ja aion käyttääkin lähiaikoina, joskin se tuntuu nyt oikean saippuan valmistamisen jälkeen vähän huijaukselta, eikä niin luonnonmukaiseltakaan.

En nyt nyt laita tähän mitään saippuaohjetta, mutta netistä löytyy esimerkiksi Saippuakuplia-sivusto - ja Googlella paljon lisää koti- ja ulkomaisia saippuasivustoja. Kotitekoinen saippua on kuulemma iso juttu Jenkeissä ja Britanniassa ja tulossa Suomessakin yhä suositummaksi.

Yrtit ja niiden vaikutus

Laventeli, jota käytimme kurssilla, on antiseptinen ja mm. talineritystä tasapainottava kasvi. Se sopii myös ärtyneelle iholle, mutta voi ärsyttää heinäallergikkoja ja astmaatikkoja (sehän nähdään...)

Kamomilla sopii on rauhoittava ja sopii ihottumien ja ihotulehdusten hoitoon. Kuulemma kamomillaa on helppo kasvattaa, mutta hätätilassa saippuaan voi käyttää kamomillanlehtiä suoraan teepussin sisältä!

Saippuaan sopivat myös mm. ruusu, kaura, kehäkukka, salvia ja erilaiset mintut.

Voi että. Tuli sellainen olo, että pitäisi kuivata saippua-aineita omalta pihalta. Mutta meni jo - siellä ei enää kuki tai kasva oikein mikään kelvollinen saippuakasvi. Kosmos jatkaa kukkimista, mihinköhän sitä voisi käyttää?

Hämmästyttäviä tunnustuksia

2011-10-18T16:50:00.000+03:00

Hämmästyttävää on se, että vihdoin vastaan Elämäni matkat -blogin tunnustukseen. Kiitos tunnustuksesta, tämä oli ihan parhaita lajissaan! Lupaan vastata pian myös Paulan Arkiporinaa-blogin tunnustukseen, tosin saatan tehdä sen kissablogin puolella, koska käsittääkseni se oli yleinen K-tunnustus.

Tässä nyt "työn alla" olevassa haastessa vastataan viiteen yllättävän hankalaan mutta kiinnostavaan kysymykseen.

1. Käsityösi, josta olet ylpein ja jota arvostat eniten? Liitä mukaan kuva.

En vastaa villakangastakilla tai tunikalla tai kerro (ainokaisesta) joulusta, jolloin kaikki saivat minulta jotain itse kudottua. En myöskään mainitse tekemiäni saviruukkuja tai sushiastiastoja tai lampunvarjostimia - tai siis mainitsen, toki kaikki pitää luetella itsekehun häntä pystyssä, kun siihen on tilaisuus.:)

Mutta oikeasti vastaan: pahvista ja paperista rakentamani nukkekoti. Koska se valmistui jo vuosi, pari sitten, en ottanut tätä haastetta varten uutta kuvaa, vaan liitän pari jo blogissa ollutta. Nukkekodin tekeminen on todella hauskaa, vaikken olekaan saanut mitään aikaiseksi moneen kuukauteen. Ehkä seuraava miniprojektini pienoiskasvihuone kuitenkin valmistuu vielä joskus.

2. Kaunein rakennus, jonka olet nähnyt? Liitä mukaan kuva.

Olimme mieheni kanssa muutama vuosi sitten kuukauden rinkkamatkalla Meksikossa. Jostain syystä kumpikaan ei ihastunut tuohon maahan erityisesti, mutta tietyt paikat siitä palaavat usein mieleeni.

Ensimmäinen on Mexico Cityssä nähty Frida Kahlon koti. Siellä ei saanut kuvata, mutta pihalla sai. Valitettavasti kuvani ovat surkeita. Tässä pari:

Paljon värejä, paljon kasveja, paljon taidetta ja runsaasti pieniä yksityiskohtia sekä pari kissaa ihan omassa atriumpihamaailmassa keskellä kaupunkia. Jos saan joskus atriumpihan, haluan tehdä siitä samanlaisen omanlaisena keitaan (joskus haaveilen tarkkarajaisesta suljetusta pihasta nykyisen täysin aitaamattoman epämääräisen nurmikkolättänän sijaan).

Kahlon piha oli kiehtovimmista, jonka olen nähnyt, mutta Meksikon Oaxakassa oli taidemuseo, jonka niin ikään suljettu piha oli tasapainoisimpia näkemiäni - tai suorastaan aistimiani - paikkoja.

Hyviä kuvia Frida Kahlon puutarhasta löytyy muuten täältä.

3. Laulu, joka koskettaa sinua syvästi. Liitä linkki tai sanoitus

En ole musiikki-ihmisiä, joten tähän tuntuu vaikealta vastata. En enää kuuntele kauheasti musiikkia ja fiilikseni vaihtelevat kovasti suosikkibiisin suhteen.

Yhtäkkiä muistin, että olen kerran elämässäni joutunut pohtimaan enemmänkin, mikä olisi se omannäköinen laulu, nimittäin häissäni. Meidät vihittiin kahden laulun höystämän siviiliseremonian turvin omalla pihalla. Ensisijainen laulutoiveeni olisi ollut Kalliolle, kukkulalle, koska talomme sijaitsee kallionkukkulan kupeessa ja lapsena minulla oli kuulemma tapana hoilottaa tätä laulua hieman muunnelluin sanoin: Kalliolle kukkulalle rakennan minä majani, tule tule makaamaan mun kanssani. Tätä sanoitusta ei olisi kelpuutettu hääbiisiksi, eikä sitten sitä alkuperäistäkään, koska sanat olivatkin hieman erouhkaiset:

Kalliolle kukkulalle

Kalliolle, kukkulalle
rakennan minä majani.
Tule, tule tyttö nuori
jakamaan se mun kanssani.
Jollen minä sua saa, niin
lähden täältä kauas pois,
muille maille vierahille,
etten sua nähdä vois
Kyllähän sen varmaan tiedän
etten minä sua saa
tyydyn onneeni elän yksin
aina muistan sinua.

Eikä tässä asiassa
auta arvo, rikkaus.
Siinä koettaa voimiansa
kahden nuoren rakkaus.

4. Minkä asian koet arjessasi raskaaksi?

Tällä hetkellä en mitään, kun en elä normaalia arkea tai elän täydellistä arkea, miten sen ottaa. Tällä hetkellä ainoat murheeni ovat sotkuiset kaapit ja joku kamala eläin, joka on kaivanut viime viikolla istutetut kukkasipulit maasta. Ei siis valittamista.

Normaalielämässä, siis töissä käydessäni, minua häiritsee se sama kuin muitakin: epämääräinen kiireen tuntu, pitkät työmatkat, aina sellainen olo että olisipa enemmän aikaa. Nyt kun minulla on, huomaan, etten silti ole ympärivuorokautisesti puuhasteleva superihminen. Enkä kaipaa koko ajan uutta. Ehkä olenkin kaivannut vain aikaa? Yritän muistaa tämän olotilan sitten kun menen taas töihin.

5. Mistä asioista nautit eniten arjessasi?

Niistä mistä bloggaankin: kissoista, lukemisesta ja kirjoittamisesta, omasta kodista. Mielestäni minulla on hyvä ja tasapainoinen, omalta tuntuva elämä ja olen siitä iloinen ja kiitollinen.

Tänä syksynä nautin myös päivittäisestä ulkoilulenkistä, jonka aikana en tapaa välttämättä yhtään ihmistä, nautin vain luonnosta. Nautin myös siitä, että olen käynyt tänä syksynä muutaman kerran saunomassa ja uimassa järvessä. Ystäväni sai suostutella kai neljä vuotta, ennen kuin kokeilin avantouintia, mutta nyt on alkamassa jo kolmas avantotalvi. Jos asuisin veden äärellä, kävisin kylmässä varmaankin päivittäin.

Nyt se on tehty! Laitan haasteen kiertämään

Maikkilaan
Villa Vernaan
Kuikkalaan
Ananassalvialle
sekä
Mustetta ruudulla -blogiin.

Olisi kiva lukea vastauksianne, mutta maailman laiskimpana haastevastaajana en kauhistu, jos ette vastaa.

Hätäinen syyskampa

2011-10-17T15:02:00.000+03:00

Kävin kyllä tunnollisesti kuvaamassa syyskampakallion taas viime perjantaina, mutta nyt vasta saan (melkoisen mitäänsanomattoman) otokseni blogiin asti. Viime viikolla oli paljon ohjelmaa, kuten yrttisaippuakurssi, jonka tuotoksia - tai tuotosta, tarkemmin - aion esitellä blogissakin. Lisäksi kirjoittamisen opinnoissani alkoi toinen lähiopetusjakso, ja vietin käytännössä koko viikonlopun joko junassa tai luennoilla. Kivaa kyllä oli, ja olen löytänyt tai ainakin löytämäisilläni itsestäni uudenlaisen kirjoittajan.

Em. vedoten aion nyt jatkaa kirjoituskotitehtäviin paneutumista. Lupaan kuitenkin, että vastaan blogihaasteisiin tällä viikolla ja kerron saippuakurssistakin. Minkä kirjoittamiselta ehdin, aion siivota pihaa ja kaappeja, niistä ei paljon blogattaisikaan. ;)

Vaikka tuntuu hullulta herätä kuudelta viikonloppuna, että ehtisi opiskelemaan, on siinä puolensakin. Usvaiset aamut ovat ainutlaatuisia.

Heippa peurat

2011-10-11T14:06:00.000+03:00

...ja laukkapeltosuunnitelma!

Meillä roikkuu nyt kolmessa kohdassa pihaa Greenmomilta tilattu peurankarkotin. Yrittänyttä ei laiteta. Hajukarkottimen pitäisi tehota ainakin vuoden ajan ja riittää jopa 25 neliön alueelle. Meni hermot, kun erään yön aikana sillanpielestä oli rouskittu kaikki kuunliljat muutaman sentin korkuisiksi ja kuorittu tuija kuorestaan. Argh.

Ripustin karkotinpallot paikoilleen viime perjantaina. Ensin näytti siltä, että homma saattaa jopa onnistua. Peuroja ei näkynyt poikkeuksellisesti kahteen päivään - ja se on todellakin poikkeuksellista, sillä niitä pyörii tässä nyt ihan ympärivuorokautisesti ja ovat todella kesyjä. Vähän aikaa sitten peuraemo imetti kahta vasaansa meidän autotallipihalla! Tämä olisi tietenkin aivan lumoavaa, ellei noissa satueläimissä olisi myös se toinen puoli...

Se puoli, etteivät ne kunnioita mitään. Lauantai-iltana yksi peura ilmaantui melkein kriikunapuun alle, vaikka puussa roikkuu karkotin. Uusia tuhoja ei ole kuitenkaan havaittu sitten viime viikon, joten seuraamme tilannetta varovaisen toiveikkaina.

Mä vai, ai mitä mä täällä teen? No en ainakaan ollut tulossa teidän pihalle, täällä pellolla vain seisoskelen.

Tuonne kriikunapuiden alle oli suunnitteilla laukkapelto ja muitakin uusia istutuksia. Jotain olen ehtinyt jo tänä syksynä sinne laittaakin, mutta juuri äsken tein täyskäännöksen suunnitelmissa. Koko tuo pihannurkka on nyt upottavan märkä eikä sellaista savimaata jaksa (laukka)hullukaan kaivaa. Enkä usko laukkojen tai juuri muidenkaan kasvien menestyvän noin vetisessä ja raskaassa maassa.

Kannoin kukkasipulilaatikkoni tänä kesänä perustetun uuden kukkamaan luokse ja aloin tunkea sipuleita maahan hieman summittaisesti. Muutkin jo olemassa olevat kukkapenkit saavat oman osuutensa, kunhan jaksan taas jatkaa sipulihommia.

Tänään osa ajasta meni rikkaruohoja kitkiessä, pihaa yleisesti siivotessa ja myös eräiden iloksi juuriestekankaan kanssa taistellessa.

Teltta ja laatikko pihalla, jee!

Mitäs muuta? Alan olla hieman tympiintynyt pihatöihin ja olen päättänyt, etten enää ensi viikon jälkeen tee tänä vuonna ulkona kuin korkeintaan lumitöitä.

Vaikka on niistä töistä ollut iloakin. Äskettäin samaiselle uudelle alueelle piilottamani yhdeksän syysmyrkkyliljan eli alastomanimmen sipulia ovat kotiutuneet hyvin ja parissa myrkkyliljassa on jo kukkakin. Kukat näyttävät kauniilta kivimuurin vierellä, taikinamarjapensaiden juurella.

Keväällä alas sahaamani vanha lumimarja on kasvanut jo reippaasti yli metrin korkuiseksi ja on muutenkin oikein kukoistavassa kunnossa.

Eräässä ulkomaisessa puutarhalehdessä mainostettiin Round Woodin peurapatsaita. Joskohan patsaslauma saisi oikeat peurat pysymään loitolla?

Äänestä vuoden luontokuvaa

2011-10-10T10:47:00.000+03:00

Huomasin eilen lehdessä mainoksen Vuoden luontokuva 2011 -tapahtumasta, joka järjestetään ensi sunnuntaina Helsingissä. Etsiessäni lisätietoa asiasta huomasin, että tuolla nettisivuilla on myös äänestys yleisön suosikkiluontokuvasta. Käykää äänestämässä!

Minä jo kävin. Rikon vaalisalaisuuden ja kerron, että äänestin kategoriaa Nisäkkäät ja Kai Fagerströmin ottamaa kuvaa Kettu.

Ketut ovat minusta kiehtovia ja kauniita ja tämä kuva oli muutenkin upea. Lisäksi ihailen Fagerströmin kuvaajantaitoja yleisimminkin. Minulla on ilo omistaa hänen kuvaamansa autiotalojen eläinasukkaista kertova kirja Viimeiset vieraat, jossa on upeita otoksia. Esimerkiksi:

Esittelin Viimeisiä vieraita viime vuonna kirjablogin jutussa.

Syyskampa ja -myrsky

2011-10-08T15:39:00.000+03:00

Viikon syyskampakalliokuva. En ole edelleenkään tehnyt kuvakollaasia kalliokuvista, sillä minusta kalliomaisema ei tunnu vielä muuttuneen niin kovasti. Pitää katsoa sitten, kun kuvia on enemmän, josko esim. 2 tai 3 viikon välein kuvatuista maisemista tulisi hyvä kollaasi.

Vaikkei maisema vaihtuisi, niin säätila vaihtelee sitäkin enemmän. On ollut vuoroin kesäisen lämmintä, hirmumyrskymäisen tuulista (tuuli oli mm. irrottanut loimusavustimen kannen ja kuljettanut sen pihan toiselle puolen, niinkin voi näemmä käydä) ja ukkostanut (nettiyhteys toimii hyvin epävakaasti, kiitos erään öisen ukkosen). Äsken, juuri ennen ukkosta, ulkona näytti tältä.

Uhkaavaa ja kaunista samaan aikaan. Ja syksystä huolimatta myös melkoisen keväistä!

Marishoppailua

2011-10-05T18:12:00.000+03:00

Voiko Marimekkoon avata piikin? Mun ehkä pitäisi. Olen koko vuoden ja varsinkin tämän syksyn tuntenut vuorottelua varten säästäessäni ja nyt suhteellisen rahattomana ollessani jonkinlaista kieltäytymisen riemua (joka ei koske kukkasipuleita), kun en ole ostanut juuri mitään, en etenkään itselleni enkä oikein kotiinkaan. Olen mainostanut tätä kuluttamattomuuden iloa monelle ja vielä eilen kävin ihan Marimekon tehtaanmyymälässä asti, mutten saanut edes mielitekoja.

Tänään menin sitten äidin kanssa Marimekon Kämpin myymälään ja olisin halunnut ostaa kaiken. Kääk. Vaikken edes ole erityisen marimekkotyylinen, kaikki näytti houkuttelevalta. Tykkään kovasti kaikesta graafisesta mustavalkoisesta, ja se yhdistettynä uuteen Astrid Sylwan -designiin nk. osui ja upposi. Osansa saattoi olla silläkin, että oli sponsori mukana ostoksilla.

Ensin katsoin tästä lautasesta/alustasta vain että kivat värit ja mukavan elävä sommittelu, mutta sitten näin siinä meri- tai peltomaiseman sen mukaan, kuinka päin lautasta katsoo. Meillä on nyt yksi tuollainen lautanen keittiössä odottamassa pian töistä palavaa miestäni, joka varmaan hihkuu riemusta. Hän ei oikein ymmärrä, miksi minun pitää haalia keittiön tasoja kiertämään suorakaiteen muotoisia keramiikkalättänöitä - niitä on siis jo ennestään aika monta - mutta pitäähän kaikille keittiön pienille tavaroille olla alustat. Ja vaihtoalustat.

Myös saman sarjan kulho olisi kiva.

Nämä kankaat olen nähnyt monen monta kertaa, mutta tänään vasta ajattelin, että joku niistä kävisi verhoilukankaaksi eräällä jakkaralle, joka asuu varastossamme, koska en salli sen nähdä päivänvaloa. Pidän erityisesti oksakuosisesta kankaasta, mutta se ei päässe oikeuksiinsa jakkaran päällä. Ehkä pöytäliinaksi?

Voi että. Joulupukki, jos olet olemassa ja luet tätä, voisitko tuoda minulle edes tällaisen supersöpön avaimenperän? Tai avata sen piikin.

Kaikki kuvat Marimekon sivuilta.

Syyskampa, vko 5

2011-10-03T10:38:00.000+03:00

Kuvasin syyyskampakallion tunnollisesti viime perjantaina (syksy ei näyttänyt edenneen viikossa juurikaan), mutta sittemmin välttelin konetta koko viikonvaihteen. Viime viikon syyskampa tulee nyt siis hieman myöhässä, pahoittelen.

Tuon vakiokallion lisäksi kuvasin perjantaina Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellistä puutarhaa, jossa kävin aamukävelyllä ystävän kanssa. Tuonne ulkoalueelle pääsee aivan ilmaiseksi, joten siellä pitäisi käydä useamminkin.

Ottaisin mieluusti kivikalusteisen, rauhallisen nurkkauksen omallekin pihalle, jos meillä olisi tuollainen nurkkaus.

Kaiken kaikkiaan ihana ja innostava paikka!

Ihana Aulanko!

2011-09-29T10:27:00.000+03:00

Vietin ihastuttavan pienen syysloman kummitätini luona Hämeenlinnassa. Ajelimme ja patikoimme mm. Aulangon alueella. Maisemat olivat aivan uskomattomia, ihan kuin olisi astunut sisään klassiseen öljyvärimaalaukseen. Syysillan valo oli melkein hienointa mitä olen nähnyt, mutta valitettavasti kamera tallensi siitä vain pienen pienen aavistuksen.

Ihanaa kuitenkin oli. Kesken metsäkävelyjen pulahdettiin reilut 10-asteiseen järveen ja sitten taas jatkettiin matkaa.

Kolmelapsinen joutsenperhe otti aurinkoa rannalla.

Kummitädin puutarhasta.

Onko syksy aina näin kaunis vai onko minulla nyt vain aikaa todella huomata sen kauneus? Voisin vain samoilla metsässä ja nauttia väreistä ja tuoksuista.

Hassua kyllä myös Elämäni matkat -blogin Pirkko oli samaan aikaan Aulangolla. Hänen blogistaan löytyy upeita yleismaisemia.

Ruukkusalaattia ja retiisinsiemeniä

2011-09-25T17:44:00.000+03:00

Siistin tänään tuntikausia pihaa, osin jo talvikuntoon (ja kevätkuntoon: ekat kukkasipulit ovat nyt mullassa ja muutama perennantaimi istutettu tulevalle kriikunapuukeidas-laukkapeltoalueelle!). Tuli siinä samassa pohdittua, että jospa sitä yrittäisi olla vähän huolellisempi puutarhuri ensi vuonna.

Pihalta löytyi esimerkiksi tällainen jättimäinen ruukkusalaatti. Olin vipannut nahistuneen salaatin pation ruukkuun, josta oli jo kerätty punasipulisato pois. No, nyt sieltä voi halutessaan kerätä salaattipensaan. Salaatti on noin puolimetrinen. Luultavasti puiseva ja pahanmakuinen.

Retiiseissä on vielä joitakin kukkia, mutta erityisesti pulleita siemeniä. Aion kerätä ne talteen, niin ensi keväänä voi kasvattaa taas riehuvia retiisejä. Pyhä suunnitelmani on kyllä, etteivät ne pääse villiintymään ensi vuonna ihan metrin korkuiseksi pusikoksi. Nytpä tiedetään, ettei kannata kylvää kuin vähän kerrallaan, muuten retiisejä tulee ihan liikaa (kesäkurpitsasta puhumattakaan, tämä oli aika satoisa vuosi).

Puutarhahommat ovat kyllä superkivoja, mutta vähitellen alkaa tulla sellainen olo, että ei haittaa, että ne pian loppuvat muutamaksi kuukaudeksi. En osaa aloittaa sisällä mitään uutta projektia, kun koko ajan on sellainen olo, että pihalla olisi tehtävää vaikka nonstoppina yötä päivää. Kuitenkaan ainakaan minä en jaksa riehua lapion kanssa savimaata uhmaten mitenkään erityisen pitkiä päiviä. Muutaman tunnin kaivamisen jälkeen on usein niin naatti, että vaikka olisi aikaa, ei saa tehtyä enää mitään muuta fiksua koko päivänä. Pitäisi olla se puutarhaorja.

Syyskampa, vko 4

2011-09-23T15:42:00.000+03:00

Viikon syyskampakuvauskeikka on tehty. Ja pakko myöntää: kyllä tuon kallion seutu alkaa jo hyvin syksyiseltä näyttää, mielestäni paljon enemmän kuin viime viikolla. Tullessani paikalle satuin muuten säikyttämään peuran pois kallionjuurelta. Luulin, että se pötki kauemmaskin pakoon, mutta pian pensaan takaa alkoi kuulua hassua haukahtelua. Menetkös sieltä, tämä metsä on minun! Mutta jos se saa tuhota minun pihani, minä saan käydä sen metsässä, eikö?

Tälläkin viikolla kamera löysi muutakin syksyisen kaunista.

Oman pihan puolella oli ränsistynyt vattupuska, joka on kyllä vain märkä, mutta näyttää kuvissa suorastaan limaiselta.

Pihamme ainoa maksaruoho, joka on säilynyt täysin peurojen hampailta.

Kastetta ja aurinkoa pioninlehdillä.

Ja sateen kaatamia kosmoskukkia, jotka kukkivat sinnikkäästi mahonian keskellä. Oikeasti ne sopivat sinne hyvin, vaikka niiden kuuluisi olla ainakin metrin verran ylempänä.

Sokerina pohjalla: syysmyrkkylilja. Se on juuri noin häkellyttävän värinen ja näköinen kuin kuvassakin. Kätkin tänään pihalle yhdeksän uutta syysmyrkkyliljan sipulia! Toivottavasti ei ollut liian myöhäistä, vaan ne ehtivät kukkia vielä tänä syksynä. Ovat ainakin otollisen valoisassa paikassa.

Syyssipulikausi on siis avattu muutenkin kuin nettikaupoissa holtittomasti klikkailemalla ja selkä vääränä kukkasipuleita kotiin raahaamalla. Syksyn tai kai jo talvenkin tuloa enteilee sekin, että heti kun saan tämän päivityksen nettiin, lähden avantouintikaverin kanssa saunomaan ja uimaan järven rannalle. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna, onneksi avantoaika on kuitenkin vielä kaukana.

Vetoan uimakiireisiin enkä nyt tehnyt kuvakollaasia syyskampakuvista, vaikka aioin. Huomaan myös unohtaneeni loput matkakuvat, vain ensimmäisestä päivästä tuli raportoitua. No vaikka ensi viikolla... Yllättävän hoppuiseksi sitä vaan saa näemmä itsensä vapaallakin! ;)

Betonitaloa odotellessa

2011-09-22T09:11:00.000+03:00

...hankin lyhtytalon. En ole unohtanut ideaa betonisesta tai jopa kivistä muuramalla tehdystä kynttilälyhtytalosta perhoskukkapenkin keskikivellä. En vain ole saanut aikaiseksi.

Onneksi löysin taloa muistuttavan kynttilälyhdyn. Olen kyllä tavaranostokiellossa, mutta... Sytytin kynttilän palamaan jo varhain iltapäivällä, koska sadesää toi kynttiläolon ja päivänvalon aikaan lyhty oli helpompi kuvatakin.

Betonilintu ei ole vielä lentänyt talveksi varastoon. Perhoskukkapenkki sen sijaan on tiukasti rajattu pois kuvista, koska se on melkoisen villissä ja epämääräisessä tilassa...

Terassipöydällä on kaksi itse valamaani betonilautasta kynttilöiden kera sekä vanha, vanha pullo, tietääkseni ihan kaljapullo. Muistan vieläkin, kun löysin sen mummolan vintiltä, vaikka löydöstä on jo varmaan 25 vuotta aikaa, ainakin.

Kyllä kynttiläaika on ihana, paitsi ettei siitä voi oikein nauttia kissaseurassa. Yritän muistaa nyt tuon ulkotulimahdollisuuden, kun olen tavanomaista enemmän kotona.

Kirjallisen puutarhan kuulumisia

2011-09-21T17:10:00.000+03:00

Jokin aika sitten huomasin kukkamaalla, että keväällä hankkimani, yhdessä innokastassuisten kissojen kanssa olohuoneen lattialla ruukussa alkuun kasvattamani daalia Franz Kafka on nupulla.

Tänään tuo sama nuppu näytti tältä:

Ja sillä oli tällaisia seuralaisia:

Lisää Kafkoja on tulossa!

Tämä havainto innosti minua päivittämään pitkästä aikaa Kirjallisen puutarhan välilehden. Olen myös tilannut ainakin tähtinarsissi Scarlet O'Haran sekä muistaakseni myös runoilijanarsissin sipuleita, ne odottavat jo postissa. Patjarikko Peter Pania taas jaoin jokin aika sitten muutamaan paikkaan pihalla. Olemme siis matkalla kohti kirjallista puutarhaa.

Daaliat ovat kyllä jotenkin epätodellisia, niin pöyhkeitä ja kauniita ja hienoja!

Kookos-kesäkurpitsakeitto

2011-09-21T11:50:00.000+03:00

Lopussa kiitos seisoo. Vaikkei minun sattuneesta syystä varmaan teekään mieli vähään aikaan kesäkurpitsaa, pitää tallentaa tännekin paras tämän syksyn kesäkurpitsaruoka. Ehdin kehitellä varmaan kymmenkunta kk-ruokaa, mutta tämä viimeinen, kookos-kesäkurpitsakeitto oli paras.

Näitä tarvitset:

1 suuri tai 2 pientä kesäkurpitsaa
1 tlk kookosmaitoa
puolikas purjonvarsi
merisuolaa, cayennepippuria
soijakastiketta
saksanpähkinöitä, auringonkukansiemeniä

Paloittele kesäkurpitsat, keitä palat pehmeiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada suurin osa vedestä pois. Lisää kookosmaito ja rinkuloiksi leikattu purjo. Kiehauta. Soseuta. Mausta annokset esim. cayennepippurilla, soijakastikkeella ja erilaisilla pähkinöillä.

Maku oli yhtäaikaa makea ja pirteä, jopa hieman kirpeä. Tykkäsin! Tykkäsin myös siitä, että keitto oli hyvin helppo tehdä ja sopii niin maidottomille, keliaakikoille kuin kasvissyöjillekin. Tätä meillä tehdään toistekin, sitten kun kesäkurpitsatraumasta on toivuittu.

Syyskampa, vko 3

2011-09-19T09:41:00.000+03:00

Viime viikon syyskampa tulee nyt hieman myöhässä. Kävin kyllä kuvaamassa kampa-aineiston perjantaina, kuten aiempinakin viikkoina, mutta koska olin koko viikonlopun opiskelemassa, en saanut laitettua kuvia ajoissa nettiin.

Tällaista syyskampakalliolla kuitenkin oli perjantaina:

Kuvauskeikalla tallentui myös tällaista:

Syyskampa on muuten mielestäni niin hauska haaste, että ajattelin jatkaa tuon kallion dokumentoimistaviikoitaain vielä lokakuun lopun jälkeenkin. Jotenkin se sopisi tähän vapaaseen syksyynkin, kun nyt on aikaa ja intoa seurata luontoa enemmän kuin yleensä. Aivan upottavassa lumihangessa en kyllä lupaa kömpiä tuonne kameran kanssa! (Vaikka eihän tänä vuonna tule sellaista megatalvea, eihän?)

Edellisen syyskampapostauksen yhteydessä tuli keskustelua siitä, voisiko postauksessa olla kuvat myös edellisviikkojen kalliokuvista. Ajattelin, että voisin tehdä yhteiskuvan aina neljästä kalliokuvasta kerrallaan; ensi viikolla olisi siis ensimmäisen yhteyskuvan aika. Loppuvuodesta minulla onkin oikea kalliokuvien kokoelma!

Nauhuspenkki

2011-09-16T10:37:00.000+03:00

Joskus puutarhakohtalo ottaa nk. ystävällisen muodon. Olen jo kauan puhunut, että talon kulmalla, autokatoksen kupeessa oleva pusikko pitäisi hävittää ja laittaa sen tilalle nauhuspenkki, taustalleen ritilässä kiipeilevä piippuköynnös. Tämän ei kuitenkaan pitänyt olla vielä tämän syksyn hommia.

Mutta minkäs teet: jos ystävältä tulee viesti, jossa tarjotaan nauhuksentaimia, pitäähän ne hakea! Ja nyt meillä on nauhuspenkin alkukin, jee. Ostin nauhuksien alle myös tulppaaneja ja jotain matalampaa sipulikasvia, koska nauhus lähtee tietääkseni hitaasti liikkeelle keväällä. Mutta sitten kun lähtee, se on iso ja vakuuttava ja perhostenkin mieleen. Olen siis hyvin tyytyväinen. :) Tämä tietää sitä, että keväällä se pusikko tosiaan lähtee ja silloin pitää hankkia myös lisää nauhusta.

Samassa taimilastissa oli tyräkkiä. Se on nyt toisella talonkulmalla, syöksytorven lähistöllä. Tuohon torven alle olisi tarkoitus tehdä kivikko, sekin projekti sai nyt alkunsa. Mitään keskeneräistähän ei ollutkaan, joten hyvä aloitella jo uusia... (Perun puheeni siitä, että ensi keväänä ja kesänä meillä vain nautitaan tämän vuoden puutarhapakerruksesta.)

Kyseessä oli oikea superkuorma, sillä saimme vielä muutakin. Ne muut odottavat vielä maahan kaivamista, joten taidan painua pihalle... Ja tänään pitää ottaa syyskampakuvatkin.

Onneksi tänään ei vaikuta kovin sateiselta. Kun kaivoin nauhuspenkkiä, satoi kaatamalla. Sopivasti pihallemme tupsahti erään pakettifirman lähetti... Haluan uskoa, että hän oli vain luonnostaan hymyileväinen, ystävällinen nuorimies. Jatkuva hymyily ei mitenkään voinut johtua siitä, että vastaanotin paketin litimärkänä, yltäpäältä kurassa, pipo päässä ja lasit huurussa. En ymmärrä, mihin puutarhalehtien kiiltävät kumisaappaat ja hulmuahelmaiset ruutumekot puutarhatyöasuvinkkeinä perustuvat. Eivät ainakaan Suomen syyssateisiin olosuhteisiin.

Syksyn lehtiä

2011-09-13T09:07:00.000+03:00

Syksyn sanomalehtiä, nimittäin. Olin eilen ahkera ja kuokin ja mylläsin uutta istutusaluetta. Mm. kitkin rikkaruohonalut ensi kevään (!) salaattimaan kohdalta ja peitin kohdan sanomalehdillä. Jospa sitä olisi niin ahkera, että laittaisi koko alueen kevätkuntoon jo nyt. Porkkanatkin voi kuulemma kylvää syksyllä... Sitten keväällä aion vaan olla ja nauttia, ensi vuonna pihalla ei ole enää ollenkaan tehtävää. :)

Oikeatkin syksyn lehdet tai ainakin kasvit näyttävät jo aika nuutuneilta.

Yritän pyhittää lähiviikkoina mahdollisimman paljon aikaa pihatöille, mutta olen ikionnellinen, että tänään sataa, enkä voi mennä ulos möyrimään. Eilen illalla olo oli varsin tuskainen, kun olin ensin riehunut lapion kanssa pihalla puoli päivää ja sitten alkoi astangajooga. Puolitoista tuntia venyttelyä. Vielä joogatessa ajattelin energisenä, että heti tänään aamulla alkaa kunnon elämä ja pinkaisen lenkille. Kotona möngin kuitenkin vain selkävaivaisen miehen lääkekaapille ja kysyin, olisiko hänellä mitään rasittuneita lihaksiani rauhoittavaa. No, rauhoitukseksi tuntui onneksi riittävän yöuni, mutta silti totean, ettei tuo syysmyrsky haittaa senkään suhteen, ettei ole lenkkeilyilma. Jospa sitten huomenna...

Vuorottelua tulee tällä viikolla kuluneeksi tasan kuukausi ja tällä viikolla alkavat myös kaikki kurssit ja opinnot. Olokin on erilainen: nyt ei olla lomalla, nyt harrastetaan ja opitaan, tehdään sitä mitä töissä ollessa kaipaa, uusi lehti on kääntynyt tässäkin. Varsinkin kirjoittamisen opinnot kyllä vähän jännittävätkin: entä jos paperi pysyy tyhjänä?

Päivä 1: Kökar

2011-09-10T21:30:00.000+03:00

No nyt se alkaa: matkakertomus ja hirveä pläjäys kuvia! Lohdun sana kuitenkin. Matkan alkupäästä on huomattavasti enemmän kuvia kuin lopusta, ja muutenkin tämä Kökar on se paikka, johon ihastuin reissussa eniten ja jostain voisin intoilla vaikka kuinka paljon. Muista paikoista intoilen sitten myöhemmin ja vähän vähemmän.

Ajoimme Espoosta Korppooseen ja Galltbyn rantaan, kahdella lossilla piti mennä ennen kuin sinne päästiin. Galtbystä otettiin yhteysalus Kökariin. Matka kesti reilut pari tuntia ja oli ihmeellinen. Ei olisi voinut uskoa, että on syyskuu. Oli kesäisen lämmintä, aivan tyyntä ja meri oli lemmikinsininen. Jossain välissä loppuivat saaret.

Ja kun pääsimme Kökariin, loppuivat sanat. Ajoimme halki saaren majapaikkaamme, Klobbarsiin, ja kun moottoripyörä pysähtyi, vain katsoimme mykkinä toisiamme. Sitten, yhtäaikaa: - Ei tällaista voi olla. - Tämä on Suomen idyllisin paikka.

Ja niin se olikin. Kökarin sivuilta löytyy tietoa, mutta kehotan myös tekemään Kökar-kuvahaun Googlella. Uskomattoman sympaattinen ja kaunis paikka!

Illlalla huristeltiin katsomaan fransiskaanimunkkien kirkkoa ja kappelia. Ilta-aurinko paistoi, vanha hautausmaa hyvin leveine kivimuureineen oli tunnelmallinen ja mikä parasta, muurilla keikisteli myös kissa.

Maisemat olivat sellaisia, että ajan olisi kernaasti voinut pysäyttää ainakin pariksi vuodeksi ja vain katsoa ja nauttia, rentoutua.

Ihan illalla käyskentelimme majapaikan lähistöllä. Ihailtiin edelleen maisemia, naureskeltiin sudenkorentojen kokoukselle huvimajan seinällä ja löydettiin kukkapenkkivene.

Matkatavassa oli se huono puoli, että moottoripyörän selästä on aika vaikea ottaa kuvia. Lisäksi meillä oli (liian) kiireinen matka-aikataulu, niin kuvia ei ehtinyt käydä myöskään varta vasten ottamassa. Hanskojen ja kameralaukun kadottamisen ja tipahtamisen uhallakin kuvasin ilta- ja aamuajeluilla kuitenkin joitakin kuvia. Yrmeiden lehmien lisäksi näimme mm. yhden hirven, pari kaurista, muutaman kissan, yhden ketun ja hurjasti lampaita. Hihkuin välillä itsekseni mopon tarakalla, vaikkei mies voinut kuulla intoani. Ehkä aisti kuitenkin. :)

Erityisesti näimme punamultaisia vanhoja taloja ja punaisia teitä. Olin hyvin onnellinen ja hyvin hämmentynyt, sillä en tiennyt, että Suomessa on näin kiehtova paikka. Minusta tuntuu, ettemme tehneet Kökarissa muuta kuin ihastelimme - sekä paikkaa että sitä, ettemme onneksi menneet minnekään muualle reissuun, kun Suomen saaristo tarjoaa tällaisia elämyksiä.

Syyskampa, vko 2

2011-09-09T15:45:00.000+03:00

Syyskampahaasteessa on tällä viikolla vakiokohteen vuoro. Valitsin siis vakiokuvattavaksi tuon kalliomaiseman. Vielä se ei ole kauheasti kellastunut viikon takaisesta tilanteesta, mutta hieman kuitenkin. Vakiokohdetta kuvataan lokakuun loppuun kahden viikon välein, väliviikoilla syksyisen kuvauskohteen saa valita itse.

Mutta minä valitsin kaksi bonuskohdetta jo tällekin viikolle. Olen ollut melkein koko päivän pihahommissa, enkä malttanut olla kuvaamatta kriikunoita. Nam! Maistoin jo yhden, hyvää oli. Mies sai käskyn hakea kaupasta hillosokeria (ja juu, olen myös säilönyt kesäkurpitsaa - ja onneksi jo hävittänyt yhden taimen! - tänään ja vähän sienestänyt, varsinainen sadonkorjuuteemapäivä).

Eilen huomasin, että syysmyrkkylilja kurkistaa maasta. Oi ihanuus! Ja oi typeryys - miksi meillä on näitä vain kaksi tai kolme, kun juuri myrkkyliljojahan pitäisi harrastaa, että saisi nauttia kukista vielä kuuran aikaankin. Äkkiä tilaus vetämään, haluan syysmyrkkyliljoja(kin) kaikkialle!

Tässä jo viime syksynä blogissa esiintynyt kuva samasta paikasra.

Puutarhamatkakuumetta

2011-09-08T13:14:00.001+03:00

Matkalla Kökarin saarelle.

Olemme taas kotona, vähän väsyneinä mutta erittäin onnellisina! Viisi päivää, neljä maata ja laskujemme mukaan seitsemän lossia/yhteysalusta/laivaa. Kuulkaa, jos miehenne (tai vaimonne) oireilee keski-iän kriisiä tai viidenkympin villitystä tai mitä vain ja haluaa ostaa moottoripyörän, suostukaa pyyntöön. Oli tosi kivaa ja helppoa matkantekoa! Ajoimme kotoa ensin Paraisille ja Nauvoon. Korppoosta otettiin yhteysalus Kökariin ja sieltä jatkettiin Ahvenmaalle, josta siirryttiin Ruotsiin. Tukholmasta lähti laiva Riikaan ja kotiin palattiin Pärnun ja Tallinnan kautta. Tulen varmasti julkaisemaan vielä liikaakin lomakuvia ja -ihkutuksia. ;)

Minun ikäni alkoi kai näkyä siinä, että tein mopon selästä kävin jatkuvasti kasvi- ja puutarhahavaintoja. Harmi vain, ettei siellä takana voi oikein kuvata, vaikka Kökarissa kokeilinkin kamera kädessä ajelua. No, yritin pistää mahdollisimman paljon ideoita muistiin ja joitakin myös piirsin ylös matkapäiväkirjaan. Nyt haaveilen kökarilaisesta kivipylväästä portinpielessä, tukholmalaisesta heinäistutuksesta ja latvialaisesta kuusiaidasta...

Etenkin Viron puolella iski hillitön puutarhamatkakuume. Olen kuullut monien tekevän oikeita täsmäiskuja Viron taimitarhoihin, ja mekin aloimme jo suunnitella, josko ensi keväänä ajettaisiin autolla Viroon, pakattaisiin auto täyteen aarteita ja tultaisiin kotipihalle kaivuu- ja kylvötöihin. Kyselenkin siis jo innoissani, onko kenellekään hyviä vinkkejä Viron taimitarhoista tai muista mielenkiintoisista puutarhakohteista. Tallinnassa on Piritan lähellä kasvitieteellinen puutarha, onkos kukaan tutustunut siihen? Ja millaisia muita puutarhamatkailukokemuksia löytyy?

Kirjailija Mari Mörö on kirjoittanut Viroon suuntautuvista puutarhamatkoista Vapaasti versoo -kirjassaan sekä saman nimisessä blogissaan. Elämäni matkat -blogissa on juttua Haapsalun shoppailuista.

Syyskampa ja -matka

2011-09-02T12:57:00.001+03:00

Elämäni matkat -blogin innostamana minäkin osallistun syyskampa-kuvahaasteeseen. Tarkoituksena on kuvata syksyn tuloa viikoittain, aina lokakuun loppuun asti. Kuvauskohde on vuoroviikoin vapaa ja vakio. Tällä viikolla on vapaavalintaisten syyskuvien vuoro. Kävin tuossa lähiniityllä ja -metsikössä kallion kupeessa ottamassa pari kuvaa, lopuksi nappasin kuvan pihan kriikunapuunurkasta. Voi olla, että valitsen jonkun näistä haasteen vakikohteeksi, ehkä tuon kallion.

Tämä blogi ei varmaan päivitykään sitten ensi viikon syyskuvia. Heti huomenaamulla siirryn nimittäin kuvaamaan ihan uusia seutuja: minä, mies ja moottoripyörä lähdemme vajaaksi viikoksi reissuun. Ensimmäinen etappi on Turun saaristo. Pitäkää peukkuja, ettemme aja mereen tai jää syysmyrskyn kouriin ja että mahdumme mukaan yhteysaluksille! (Koetin varata aamulla paikat aluksille, mutta tilaa on kuulemma niin paljon, että kyllä te varmaan mahdutte mukaan ilman varauksiakin.)

Hyvää viikonloppua! :)

Syyskokous

2011-09-01T17:24:00.000+03:00

Nyt ei ole tarkoitus masentaa niitä (meitä), jotka tuntevat epämääräistä kauhua siitä, että syksy on täällä. On vain pakko näyttää, miltä meidän kotitiellä näytti eilen noin klo 13 päivällä, jolloin luulisi olevan kirkasta ja nättiä. Jos tämä ei ole syksy, niin mikä on? (Ja joo, me siis asumme Espoossa, Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa, kuten näkyy.;)) Varikset olivat saapuneet pitämään syyskokousta ja ihmettelemään mutaiseksi muuttunutta maata.

Ylöspäin katsoessa näky oli melko yksitotinen. Vähän totiseksi veti kuvaajankin.

Mutta lohduksi: syyssade on myös kaunis.

Lisäksi tänään on ollut taas ihan kesäisen lämmin päivä, joskin meillä ukkostaa pelottavan kovaäänisesti ja taloa tärisyttävästi, vaikkei yhtään salamaa tai sadepisaraa näy. (Pitää sulkea pian kone, ettei salama vie sitä, kokemusta on...)

Hauskana yllätyksenä löysin tänään tontin takametsästä yllätysruusun, ypöyksinäisen pienen kasvin, jolla oli tasan yksi marja.

Katselin ei niin yksinäisiä ruusuja eli etupihamme rehottavaa ruusupuskaa sillä silmällä, että entäs jos sen vetäisi sileäksi ja kitkisi kaikki rikkaruohot ja kylvisi juurelle kukkasipuleita ja mäkimeiramia. Joo, ihan hyvä idea, jos saan puutarhaorjan. Pihalla riittää ihan tarpeeksi hommaa muutenkin, joten siirrämme tämän projektin ensi syksyyn, jolloin ei tietenkään ole mitään muuta tekemistä.

3 x kesäkurpitsa

2011-08-31T07:40:00.000+03:00

Sattuneesta syystä meillä on syöty viime aikoina runsaasti kesäkurpitsaruokia, ja katsaus kasvimaalle kertoo, ettei tälle lähiruokabuumille näy loppua.

Eräs hyväksi havaittu kesäkurpitsaruoka näkyy yläkuvassa: kesäkurpitsa"spagetti". Veistin juustohöylällä kurpitsalastuja ja keitin ne parsakattilassa merisuolalla maustetussa vedessä. Terveysspagetin kanssa maistui punasipuli-suippopaprika-purjoseos, jonka kieräytin pannulla. Tarjolla oli myös fetaa, balsamicosiirappia ja mausteita. Nam.

Kesäkurpitsalasagne valmistui tavallisen jauhelihalasagnen ohjeella, paitsi että lasagnelevyt korvattiin kesäkurpitsaviipaleilla, vehnäjauho gluteenittomalla jauhoseoksella ja tomaattimurskan tms. sijasta heitin sekaan GoGreen-luomutuoresalsan jämän.

Myös gratiini, jossa oli kesäkurpitsaa, punasipulia (oman maan!), Aurajuustoa, juustoraastetta ja luomuruokakermaa erityisesti Provencen yrteillä maustettuina, oli makoisaa. Ai niin, siihenkin sössöön meni mukaan GoGreen-salsaa sekä myös palanen jääkaapissa ollutta hirvimakkaraa, mutta ainakin makkaran olisi voinut jättää poiskin.

Mistään ohjeesta ei ole tarkkoja määriä tiedossa, meillä ei olla nokonuukia ruoanlaittajia.

Mutta sen sijaan - kyllä meiltäkin ripaus Strömsötä löytyy kuitenkin. :) Eilen kissanulkoilutuskeikalla löytyi muutama sieni. Ne poimittiin talteen ja pistettiin pakastimeen.

Niin kutsuttuja

2011-08-30T08:21:00.000+03:00

Niin kutsuttu syyshortensiamme... Nyt ei tarvitse ottaa montaa askelta, kun huomaa muiden talojen pihoilla jättimäisiä hortensiankukkia. Meilä ei. Ainokainen pensaamme ei tarvinnut keväällä lainkaan leikkaamista, sillä peurat olivat ystävällisesti leikanneet sen hyvin matalaksi talven aikana. He ovat huolehtineet pensaasta myös kesän ainana niin että lopulta pensaaseen on onnistunut puhkeamaan vain yksi kukka, kuvassa lähes luonnollisessa koossa. Kiitos karvapuutarhurit, tästäkin. En tiedä, millaiset kalterit tuon pensaan ympärille pitäisi virittää ensi talveksi.

Myös punajuuri on aikamoisen niin kutsuttua tasoa. Syötävää ei taida juuri tulla, kun kasvi on kylvetty liian tiuhaan ja ollut huonolla hoidolla (eläköön siemennauhat, ensi vuonna käytän vain niitä: palsternakka kasvaa kauniissa rivissä). Ei se mitään, punajuurella on hauskan kirjavat ja hyvin syksyisiin fiiliksiin sopivat lehdet.

Niin, syksy. Se ei ole enää niin kutsuttu, vaan oikeasti täällä. Vihreän keskellä on jo paljon muitakin sävyjä. Nämä kuvasin eilen pihanlaidalla, ojanpenkalta.

Myöskään viimeöinen sade ei ollut ollenkaan niin kutsuttu. Kissatkin nousivat katsomaan, mikä ihme kolisee, rymisee, lotisee ja huuhtoo taloa. Lisäksi salamat välähtelivät, vaikkei ukkosen jyrinää kuulunut. Hmmm, kohta pitää hankkia vene, että pääsen kotoa bussipysäkille.

Kirjakissoja ja blogipohdintaa

2011-08-29T11:07:00.000+03:00

Kävin perjantaina Otavan uuden kirjakaupan avajaisissa ja nappasin mukaani kaksi kirjakissaeläinkorttia. Ne olivat täsmälöytö, sillä olin ajatellut ostaa pari vanhahtavaa korttia keittiön hyllyyn joka tapauksessa; mielestäni tässä hyllyssä voisi olla vaikka vaihtuva taidenäyttely. Olkoon nyt ainakin kissaeläinkorttinäyttely jonkin aikaa.

Tapasin perjantaina myös kirjabloggarikollegoja ja siellä missä bloggarit kokoontuvat, puhutaan tietenkin bloggaamisesta. Jossain vaiheessa puhuimme myös muista kuin kirjablogeista, näistä koti- ja puutarhapuolen sivustoistakin. Kaikki olivat sitä mieltä, että esim. ruokablogeja on kiva seurata, mutta niihin tulee harvemmin kommentoitua mitään, ellei ole lisäkysymyksiä tms.

Mietin sitten bloggausasioita itsekseni koko viikonlopun. En koe olevani "oikea" kotibloggari siinä, että olen pikemminkin ihminen jolle viikoittainen imurointi ja ruohonleikkuu ovat saavutuksia, kuin sellainen, joka elää kuin Strömsössä. Joskus olen melko ällistynyt, kun tuntuu, että jotkut koti-ihmiset maalaavat aidan, perustavat uuden kukkapenkin, kutovat sukkaparin, keittävät hilloa, kehystävät muutaman valokuvan - itse kuvaamansa, toki - ja valmistavat gourmet-aterian päivittäin. En mä vaan. Silti minusta on kiva tallentaa muistoja ja puuhailuja. Netissä niihin on helppo palata ja niitä on helppo jakaa.

Etenkin puutarhablogien seuraaminen on ollut minulle myös hyödyllinen harrastus. Idea omakotitalosta ei ollut alkuaan ollenkaan minun, kaupunkilaisen, vaan mieheni. Ensimmäisinä vuosina en oikein tiennyt, mitä sillä pihalla tekisi, mutta vuosien mittaan olen innostunut enemmän ja enemmän, ja blogeilla on tässä iso rooli. Kun huomaan, että nyt muutkin aloittivat kevättyöt, minäkin aloitan. Sitten syksyllä se se aika, jolloin kaikki tilaavat kukkasipuleja... Blogit tarjoavat inspiraation lisäksi helpossa muodossa olevaa tietoa ja vertaistukea.

Tämä saattaa kuulostaa siltä, että asumiseen ja käsillä tekemiseen liittyvät blogit ovat mielestäni vain hyödyllisiä. Eivät ne ole, kyllä ne tarjoavat paljon iloa ja elämyksiäkin! Ihan parasta kaikessa bloggaamisessa on ollut se, että näiden parin vuoden aikana olen saanut uusia ystäviä, sekä virtuaalisia että ihan oikeitakin. Seuraan joidenkin blogiystävien elämää paljon tarkemmin ja useammin kuin "oikeiden" ystävien, niinpä huomaan usein ajattelevani blogituttuja muutenkin kuin koneen ääressä ollessani, vaikka en edes tietäisi tuttujen nimeä. Ensin se tuntui aika hassulta, mutta nykyisin täysin luontevalta.

Lopetan höpötyksen summa summarum -kommenttiin: bloggaaminen on hyvä harrastus. :)

Didrichsenillä

2011-08-24T20:13:00.000+03:00

Yksi suosikkitalojani Suomessa on helsinkiläinen Didrichsenin taidemuseo. Ajattoman tyylikäs, eleetön ja jotenkin erittäin "hyvähenkinen" talo luonnonmukaisella tontilla merenrannassa. Mitä muuta voisi toivoa?

Myöskään museon näyttelyissä ei ole ollut yleenstä valittamista. Kävin tänään katsomassa Hugo Simbergin taidetta siskon ja 6-päiväisen (!) siskonpojan kanssa. Näyttely oli yllättävän monipuolinen. Simberg ei maalannut vain luurankoja ja hallitsi monta tekniikkaakin.

Valitettavasti museossa ei saa kuvata sisällä, mutta ulkoa näpsin pari kuvaa. Sisäänkäynnin yhteydessä on ulkouima-allas ja sen vierellä veistos.

Kahden rännin alla oli loistavaa hyötytaidetta: kettinkejä, jotka kulkivat ränniltä kiviröykkiöön. Vesipisarat kulkivat kettinkejä pitkin hauskasti kiemurrellen.

Lujaa ja pehmeää samanaikaisesti. Tämän idean voisi kopioida jonnekin...

Museon puutarhassa. Eero Hiirosen teos Vesiportti.

Tätä luulin ensin grilliksi tai muuksi tulisijaksi, mutta kyseessä olikin Arvo Siikamäen teos Tyhjä hauta. Anteeksi moukkamaisuuteni.

Lisää tietoa talosta ja erityisesti taiteesta löytyy museon nettisivuilta.

Kotipihan kukkakierros

2011-08-22T14:30:00.000+03:00

Nyt kun voisin periaatteessa tehdä "mitä vain", en oikein osaa tehdä mitään; kurkkukin on vähän kipeä ja olo epämääräinen joka toinen päivä, vaikka toisaalta olenkin ihan onnea ja energiaa puhkuva. Ei liene ihan poikkeuksellista tällaisissa olosuhteissa. Tänään sentään tein pitkästä aikaa vähän puutarhatöitä.

Ensiksi tarkastin, millaisia kukkia pihalta nyt löytyy. Ja sieltä löytyi vaikka mitä, vaikka olen jo jotenkin alkanut pitää pihaa syksyisen nahistuneena ja repsottavana. Yläkuvassa on kosmoskukka. Sen piti olla helpoin mahdollinen kesäkukka, mutta eipä se ole juuri intoutunut kukkimaan, kun on joutunut kasvamaan ahtaassa puulaatikossa. No, kokeilu sekin.

Syysleimut sen sijaan taitavat menestyä, hoitipa niitä tai ei - eli ei.

Uusi kasvimaa pursuaa paitsi aiemmin esiteltyjä mustia ruiskaunokkeja myös kehäkukkia. Ne ovat ihania iloisia syysaurinkoja ja superkiitollisia kasvattaa.

Tummalehtinen basilika tuo oranssin naapurinsa hienosti esiin.

Retrokukkia suoraan mummolasta.:)

Mutta kukkii meillä sinistäkin. Perhospenkistä löytyy mm. ihana karvakasvi, kurkkuyrtti.

Kasvimaalla on tällainen sininen, jonka nimeä on nyt muista (siemenpussi on onneksi tallessa).

Kasvimaalla on myös tällainen puska - riehuvat retiisithän ne siinä! Tänään kyllä karsin niitä melkoisen kovalla kädellä ja jätin vain muutaman rehottajan paikoilleen. Kasvimaamme ei ole aivan säntillisyyden huippu, mutta yritän parhaani mukaan säntillistää sitä tällä viikolla; laitan siitä sitten taas kuviakin. Löysin muuten eräältä naapurilta niin hienon hyötykasvimaan, että tekisi mieli mennä salakuvaamaan se.

Korianterin kukinta on jo ohi.

Samoin tillin.

Aikamatkalla

2011-08-20T15:29:00.000+03:00

Viime sunnuntaina meidän piti viedä ulkomainen vieraamme Bengtskärin majakalle, mutta tuuli päätti toisin ja retki peruttiin merenkäynnin takia. Päädyimme sitten Turun Luostarinmäen käsityöläismuseoon, eikä ollut hullumpi retkikohde sekään. Työläisten pajoissa ja vanhoissa asunnoissa riitti ihasteltavaa.

Opas kertoi, että Luostarinmäki on tänä vuonna talvellakin auki ja silloin paikka on erityisen tunnelmallinen.

Värikästä

2011-08-18T20:01:00.000+03:00

Kyselin taannoin vinkkejä aikuisten kuvataidekursseista, koska olisin halunnut löytää mahdollisimman monipuolisen kurssin täksi syksyksi. Yhden ihanan kurssin löysinkin, mutta koska kyseessä oli kaksivuotinen koulutusohjelma ja luennot päivisin... No, niin vapaaksi ei ole minunkaan elämäni muuttunut.

Niinpä ilmoittauduin tänään vain "yhden lajin kurssille", toisin sanoen työväenopiston järjestämälle akryylimaalauksen peruskurssille. Ohjelmassa on maalauksen teoriaa, harjoituksia, vähän taidehistoriaa. Kuulostaa houkuttelevalta! Tiedän kokemuksesta, että olipa kädessäni maalisuti tai akryyliväripensseli, unohdan maalatessani kaiken muun, maalaaminen on niin rentouttavaa. Tai ainakin toivon, että kurssilla maalaaminenkin on; en ole kokeillut sellaista sitten lukion.

Tulevasta värikkäästä elämästäni innostuneena etsin esille sisustuskirjan, johon palaan aina aika ajoin ja jota olen myös edelleen nähnyt myynnissä. Annie Sloanin Sisustajan värikirja ei opasta sisustamisessa oikeastaan ollenkaan, mutta värien yhdistelyssä ja eri sävyjen sekoittamisessa sitäkin enemmän.

Kirjassa ei ole kovinkaan paljon sisustuskuvia. Niitä kaikkia taita yhdistää se, ettei valkoisia seiniä näy.

Parasta antia ovat eri tyylisyyntien värikartat ja hauskat väriesimerkit, joista huomaa, miten yllättävän erilaisetkin värit sopivat toisiinsa.

Luulen, että tulen palaamaan tähän kirjaan kurssin aikana usein. Olen joskus kokeillut uusien sävyjen sekoittamista kirjan ohjeiden mukaan, hyvin onnistui.

Niin että tässäpä suositukseni jokaiselle värienergiaa kaipaavalle kodinlaittajalle ja kotitaiteilijalle! :)

Ai niin, unohtui: aion myös opiskella taidehistorian perusteita yhden kirjatentin verran tänä syksynä. Niin että sain kuin sainkin syysohjelmaan taiteiluakin, vaikka en oikein aluksi tiennyt, mitä edes haluaisin kokeilla. Em. harrasteiden lisäksi olisin mennyt mieluusti hopeatyökurssille, mutta kurssi oli liian kallis. Valokuvaaminenkin saa jäädä, turha kiusata itseään menemällä köpökameran kanssa kurssille ja sitten potemalla entistä pahempaa kamerakuumetta.

K niin kuin kurpitsa

2011-08-17T16:03:00.000+03:00

Ainakaan toistaiseksi vapaa elämä ei ole tehnyt minusta desperate housewifea, vaan pikemminkin täydellisen naisen. Tänään oli vapaan ensimmäinen todella vapaa päivä (ulkomaisen vieraamme jatkettua matkaansa), ja olen heti käyttänyt sen järkevien kotiaskareiden merkeissä. Olen pessyt pyykkiä, imuroinut ja hakenut omalta kasvimaalta kaksi jättimäista kesäkurpitsaa.

Ettei menisi ihan liioitteluksi, ajattelin pian lähteä herkuttelemaan, viinittelemään ja juoruilemaan lukupiiriystävieni kanssa. Kurpitsojen jatkokäsittely jää siis huomiseksi. Jotain niille on kuitenkin tehtävä, sillä yhtäkkiä meillä on hirmuisesti kesäkurpitsaa! Ajattelin soseuttaa sen ja pakastaa. Annoin yhden kesäkurpitsan naapureillekin, mutta en tiedä, onko se hyvä idea. Kun nimittäin googlasin, voiko kesäkurpitsaa pakastaa raakana (voi, raasteena ainakin), törmäsin keskusteluun, jossa joku valitti, että hän ei viljele ko. kasvista itse ollenkaan, kun tiettyyn aikaan vuodesta kaikki epätoivoiset kesäkurpitsanviljelijät tunkevat kasvimaansa tuotoksia kaikille lahjaksi.

Aloitin uuden elämän tänään muutenkin aika ponnekkaasti. Toivon, että lähikuukausina elämääni kuuluu myös tavanomaista enemmän K niin kuin kuntoilua: kunnon keski-ikäisen kotirouvan tavoin päätin siis käydä sauvakävelemässä. Olin kävellyt 15 minuuttia, kun huomasin, että sauvat unohtuivat kotiin.

Mutta ehkä se tästä. Ainakin oli kiva ulkoilla rauhassa.

K niin kuin kotoilua

2011-08-12T09:20:00.000+03:00

Tarkemmin sanottuna K niin kuin kuusi kuukautta kotoilua!

Seuraavan puolen vuoden aikana ajattelin käyttää aikaani kissojen silittelyyn, kirjojen lukemiseen, kirjahyllyjen ja koko kodin järjestelyyn ja vähän remontointiinkin – muun muassa. Kuvataide- tai käsityökurssillekin aion mennä, riippuen miten mahdun työväenopiston kursseille mukaan. Selvinnee vielä elokuun aikana.

Nyt on siis aika paljastaa, miksen ole ehtinyt viime aikoina juuri päivittää kotiblogia. Olen siivonnut vimmaisesti työhuonettani: jään tänään puoleksi vuodeksi vuorotteluvapaalle, opiskelemaan (kirjoittamista) ja nauttimaan elämästä. Lisäksi saan tänään vieraaksi kauan odotetun ulkomaisen vieraan vajaan viikon ajaksi. Älkää siis ihmetelkö, jos blogi ei päivity vielä hetkeen, mutta syksyn mittaan tänne tulee toivottavasti entistä enemmän asiaa. Laukkapelto pitää perustaa ja sauna kunnostaa ja verhot ommella ja ja ja... Oi että olen onnellinen!

Elämänmuutoksen kunniaksi pistin kirjablogin puolella pystyyn kirjakauppalahjakorttiarpajaiset.

P.S. Tuo vuorotteluvapaa-tunnistehan ei millään lailla liity tämän blogin aihepiiriin, mutta piti laittaa se silti postaukseen, se näyttää niin kivalta. :)

Retkellä Rehndahlissa

2011-08-10T16:48:00.000+03:00

Kesän retket -sarjamme jatkuu ja seuraa matkailumainos kirkkonummelaisesta Rehndahlin eläinpihasta. :) Minä ja miehemme olimme viime viikonloppuna siellä yhtä innoissamme kuin kaikki paikalla olleet pienet lapset.

Opin vasta muutama viikko sitten, että on olemassa falabelloja eli minihevosia. Eräs niistä oli päikkäreillä keskellä nurmikkoa. Eläintilan eläimistä monet saivat olla vapaina ja ne olivat mitä ilmeisemmin erittäin tottuneita ihmisiin: eivät juuri korvaansa lotkauttaneet, vaikka joku kävi välillä silittämässä.

Minäkin silittelin joitakin eläimiä, kuten tätä Peppi Pitkätossun hevosta. Sen sijaan tätä SUURTA possua en uskaltanut häiritä, vaikka se oli kuulemma todella ihmisrakas ja piti rapsutuksesta.

Alpakat olivat niin kaukana, etten saanut niistä kuvaa, mutta ei se mitään. Alpakoiden esittelytaulu oli superhauska. Miten eläin voi virnistellä noin?!

Eläintilalla näkyi kaikkea marsuista ja kaniineista mustin joutseniin, hevosiin ja vuohiin. Kettujakin oli kaksi. Ne oli pelastettu poikueesta, jossa osa pennuista oli jo menehtynyt. Opastaulussa kerrottiin, että kettu kesyyntyy helposti, mutta sillä on haittapuolensakin. Kovin kesyä kettua ei voi päästää enää takaisin luontoon niin, ettei se jäisi ihmisasumusten lähelle ja tekisi tihutöitä. Nuo ketut asuivat siis toistaiseksi tarhassa, ja kuulemma toinen niistä oli hyvin kesy.

Näimme myös monenlaisia lintuja. Sen jälkeen, kun luin keväällä Mari Mörön kirjoituksen kanankasvatuksesta (kirjassa Vapaasti versoo) olen halunnut omia kanoja!

Oikeasti linnut ovat minusta pelottavia, mutta toki kauniita katsella. Nämä ovat naururiikinkukkokyyhkyjä.

Kissojen talo!

Kyllä kelpaa.

Myös romuromantikolle oli ihailtavaa.

Kaiken kaikkiaan todella hauska paikka. Mennään toisenkin kerran!

Unelmien laukkaa

2011-08-07T09:13:00.000+03:00

Olen huomannut, että nyt on teemaviikonloppu. Kirjablogipuolelle on yhtäkkiä putkahtanut kirjoituksia eräästä runoilijasta, josta minäkin olin aikeissa kirjoittaa jo perjantaina - koskaan ennen en ole huomannut hänestä yhtään blogikirjoitusta, joten sattuma on merkillinen. Puutarhablogipuolella on nyt taas ajanmukaista kertoa olevansa kukkasipulihuuman vallassa.

Minäkin olen. Tilasin jo alkuviikosta Exotic gardenilta sellaisen määrän erilaisten laukkojen sipuleita, että päätin jo silloin otsikoida aiheesta kertovan postauksen Unelmien laukkaa. Päätin myös sen, etten paljasta blogissa, kuinka paljon niitä laukkoja oikein tuli haalittua. Nettiostaminen on vähän liian helppoa...

Eilen pihatöitä tehdessämme sanoin kuitenkin miehelle,että olen hankkinut meille laukkakokoelman. Ryhdyimme pohtimaan, mihin ne laukat sitten laitetaan; yhtäkkiä se paikka, jota olin niille kaavaillut, ei tuntunutkaan enää ihan loistoidealta.

Niitimme eilen alas blogissakin esiintyneen, kriikunapuiden alla kasvaneen apilatarhan eli yhden pihannurkan, jossa ruoho ja apila olivat saaneet rehottaa koko kesän. Nurkka jäi niin autioksi, että aloimme suunnitella laukkapeltoa juuri sinne.

Mutta, mutta... Mitkä muut kasvit sopivat laukkojen sekaan? Entä mikä olisi (=onko mitään) helpoin keino muuttaa suurehko nurmikkoalue kukkapenkiksi? Kohopenkkiä emme halua. En oikeastaan haluaisi mitään, mitä vaatii taas kaivamista ja rehkimistä, mutta näemmä sitä ei voi välttää, kun on kerran puutarhanmylläystielle lähtenyt.

Niin että täällä laukkaavat taas unelmat ja suunnitelmat ja toivottavasti ensi keväänä vielä useammat laukkakasvitkin kuin nyt. Aloin haaveilla myös muista allium-suvun kasveista. Kuvat ovat Kumpulan kasvitieteellisestä puutarhasta, suoraan kasvilavalta. Kahdessa ylimmässä on pillisipulia, alimmassa kiinansipulia. Onneksi ruokasipulien hankinnat tehdään kuitenkin vasta keväällä, niin noista kasveista voi vain haaveilla, mutta ei tarvitse suunnitella mitään.

Tänä kesänähän meillä kasvoi luomupunasipulia isoissa saviruukuissa, ja hyvin kasvoikin!

Voihan peura!

2011-08-02T12:33:00.000+03:00

Ne ovat kauniita, ne ovat hauskoja, ne ovat kiinnostavia... Mutta ne eivät kunnioita kirjallista puutarhaa!

Juuri kun ruusu 'Astrid Lindgren' toipui edellistä tuhoista ja sai taas aikaiseksi muutaman kauniin kukan, joku oli käynyt popsimassa kukat parempiin suihin viime yön aikana. Se joku seisoskeli aamulla läheisellä pellolla pienemmän lajitoverinsa kanssa ja näytti oikein tyytyväiseltä.

Voi ei. Peurakatkeruuteni on mennyt jo sille tasolle, että googlailin tietoa, miten peuroja voi pelotella. Ilmeisesti on olemassa ainakin peurankarkotusjauhetta ja jonkinlainen vesisuihkuautomaatti, joka tunnistaa ruusunnälkäisen ilkimyksen lähestymisen. Joku on sirotellut ruusujensa juurelle tuomenoksia, joku toinen taas valinnut varman tien ja suojannut istutukset aitauksilla tai verkolla.

Onko kellään kokemusta eri keinoista tai kertoa mitään pätevää kikkaa? Aitaus ja verkotus eivät tule kyseeseen, koska istutusalue menisi pilalle siitäkin, jos sen keskelle viriteltäisiin ruusuhäkki. Eikä koko pihaakaan voi aidata. Pöh.

Onhan meillä kaksi alati valpasta peurapoliisia, mutta tämä harmaapartio ei oikein saa peuroja pois pihalta, vaikka kovasti yrittääkin.

Tuossa ne ovat heti heinikon toisella puolella, mutta eivät piittaa yhtään suurpedoista!

Raunioretkellä

2011-08-01T14:00:00.000+03:00

Eilen toteutui eräs pieni suuri unelma: kävimme vuosien jahkaamisen jälkeen Raaseporin linnanraunioilla.

Olin kuullut, että paikka on hieno ja hämmästyttävä, mutten oikein tiennyt, mitä odottaa. Ainakaan en odottanut mitään näin suurta ja monikerroksista, jännittävää ja vaikuttavaa! Paikka oli todella kiinnostava ja pisti mielikuvituksen lentämään.

Kerta kaikkiaan oivallinen ja monenlaisille ihmisille (joskaan ei aivan pienille eikä raihnaisille, kipuamista riitti) sopiva retkikohde! Menen uudestaankin, jos sopiva tilaisuus tarjoutuu.

Olen sopivasti menossa juuri tällä viikolla Suomenlinnan kesäteatteriin katsomaan Ronja Ryövärintytärtä. Raasepori viritti hyvin tunnelmiin, sillä Ronja olisi voinut hyvin asua siellä... Oikeasti Raaseporin linnasta tiedetään melkeinpä vähemmän kuin Ronja Ryövärintyttären kodista Matiaksenlinnasta, sillä Raaseporin historia on aika tuntematon. Jonkun verran tietoa löytyy esim. täältä.

Jos tuolla päin liikkuu, kannattaa tutustua myös Snappertunan sievään kirkonkylään lukuisine punamultamökkeineen. Kävimme linnavisiitin jälkeen myös Tammisaaren keskustassa, sekin on aina yhtä viehättävä paikka kauniine puutaloineen.

Perhosten hoitoa

2011-07-28T13:33:00.000+03:00

Perhoskukista ja perhosmökeistä.

Isän juhlien jälkeen tungin siis pöytäkoristeet kukkapenkkiin. Nyt kukkapenkissä, jossa on erityisesti perhosia varten valittuja kasveja, näyttää tältä. Juhlakukat ovat kotiutuneet hyvin, ja paljon uuttakin on tulossa.

Tai itse asiassa – paljon uutta on jo tullut, sillä noiden kuvien ottamisesta on jo muutama päivä.

Perhosia ei ole juuri näkynyt, mutta kukkapenkistä kuuluu jatkuvastu pörinää ja sirinää. Kyllä se on siis löydetty ja siellä viihdytään, hyvä!

Mutta onko kellään kokemuksia perhosmökeistä? Kuulin sellaisesta sivukorvalla jostain puutarhaohjelmasta ja netistä löysin Jaakkolan puutarhakeskuksen sivuilta tällaisen:

Mökki kuulostaa jotenkin todella sympaattiselta:

Perhosmökki tarjoaa perhosille talvehtimissuojan. Mökki sijoitetaan lähelle perhosten ruokailukasveja, kuten nokkosia, päivänhattuja ja niittykukkia, varjoisaan paikkaan, etteivät perhoset herää liian aikaisin keväällä horroksestaan.
Perhosmökki täytetään kaarnalla, jonka suojiin perhoset voivat kaivautua talvehtimaan. Kesällä perhoset saa vierailemaan mökissä, kun tarjolle asetetaan maittavaa syötävää, kuten hiukan punaviiniin sekoitettua sokeria.

Tuollainen mökki voisi olla kiva suunnitella ja väkertää itsekin. Harmittelen vain, etten oikein tiedä, mihin sellaisen meillä laittaisin. Meidän avaralla littanalla pihalla ei ole suojaisia eikä varjoisia paikkoja.

Perhos- ja mehiläiskasveista löytyy muuten hyvin monipuolinen luettelo täältä. Lisäksi suosittelen kaikille luonnon ja puutarhanhoidon ystäville Riku Cajanderin kauniita kuvia ja painavaa asiaa sisältävää kirjaa Luontopiha.

Terveisiä kesähuoneesta

2011-07-25T21:37:00.000+03:00

Meidän kesähuone on tietenkin pihamaan uusi liuskekivipatio ja vuolukivillä reunustettu istutusalue sen ympärillä. Kun viimeksi kerroin siitä, näytti tältä. Tänään on tällaista. Vielä riittää siistimistä ja etenkin odottamista. Monet kasvit ovat vielä pieniä, ja toisaalta, omat ajatuksetkin tämän alueen suhteen ovat vielä uusia. Aika näyttää, millainen tilasta lopulta muodostuu. Sanon tahallisesti tilasta, koska tuossa alueessa on todellakin jotain sellaista tilan tuntua, joka ei ikävä kyllä ihan näy kuvissa asti (kuvaaminen on muutenkin vaikeaa, koska en halua koko meidän kodin, saati naapuritalon, näkyvän kuvissa). Kunhan istututusalueen reunakasvit kasvavat ja saamme ihanien Elsan lempituolista hankittujen aurinkotuolien lisäksi patiolle myös pienen pöydän ja luonnonvalkoisen aurinkovarjon, aletaan olla jo lähellä huvimajatunnelmaa.

Istutusalueella kasvaa sikin sokin kaikenlaista. Ulkoreunalle on kasvamassa matala mutta tiheä taikinamarjapensasaita, sisemmältä löytyy mm. erilaisia minttuja, hernettä, kehäkukkia ja pari kesäkurpitsan taimea. Ruusu 'Astrid Lindgren' on saanut alueelta oman nurkkansa, ja salaattia ja jopa ihan vähän parsaakin löytyy. Osa kasveista on siis pysyviä, muut taas tämän kesän juttuja. Luulen, että tämän kesän koeviljelmien jälkeen tehdään täsmällisempiä istutussuunnitelmia ensi vuonna.

Talon ikkunan alla meillä on mm. peikonpähkinää, kissanminttua, tulppaaneja ja jättilaukkoja. Piti olla jättipoimulehteäkin, mutta kiitos hellekesän, meillä on toistaiseksi minipoimulehteä.

Istutusalueen yhdellä reunasuoralla on ruiskaunokki 'Black boy' -"aita".

Vaan onpa siellä yksi blue boykin! Muuten nuo hopeanhohtoisvartiset, tummakukkaiset Black boyt ovat juuri niin ihastuttavia kuin toivoinkin.

Punasipulia ruukuissa, takana hellenääntynyt ja kirppainen, hoitotoimenpiteitä odottava raparperi.

Ja ne riehuvat retiisit! Viime viikolla ne todella vauhkoontuivat. Söimme niitä kyllä lomalla minkä pystyimme, mutta silti aika paljon on vielä maassakin. Ja kun olimme kaksi päivää risteilyllä, retiisit päättivät sillä aikaa venähtää huippupituuteen ja aloittaa kukkimisen. Annan joidenkin kukkia, koska haluan katsoa, siementääkö retiisi itse itsensä ja muuttuu monivuotiseksi tai ainakin -satoiseksi.

Tämä kuva saa sitten kiukkuiseksi. No, onneksi ehdin sentään kuvata ruusu 'Astrid Lindgrenin' ensimmäisen nupun. Huomasin eilen illalla, että kukka oli auennut - ja kun tänään menin katsomaan sitä, peura oli syönyt sen! Todistusaineistoa oli runsaasti, nimittäin lukuisia sorkanjälkiä mullassa.

Siellä täällä on tekemiäni betonilaattoja sekä ulkomuurissa käytettyjä vuolukiviä. Ne näyttävät hauskoilta ja helpottavat istutuksien hoitoa, koska niille on helppo astua, ellei ole peuran kaltainen ronski mullassa tarpoja.

Pari yksityiskohtaa vielä. Isän juhlapöydän koristeena olleet hopeaputoukset ovat kotiutuneet hyvin pihamaalle.

Samoin juhlakoristeina olleet näkinkengät. Näihin ei pysty näemmä tuuli, vesi eikä peuratkaan! Oletin, että simpukoita voisi pian löytyä ympäri pihaa, mutta hyvin ovat pysyneet paikoillaan.

Koko perhe viihtyy nyt entistäkin paremmin pihalla! Kauheasti piti uurastaa, mutta lopputulos on HURmaava. :)

Kirjaimellisesti

2011-07-24T19:12:00.000+03:00

Laitetaanpa välillä liveen jotain muutakin kuin meri-, retki- tai kasvikuvia.

Olen ollut muka ostolakossa tänä kesänä. Olen myös ollut sitä mieltä, että se sisustustrendi, että joka esineessä on jotain tekstiä, on aika rasittava ja aikansa elänytkin. Niinpä niin. Tämä on tietenkin johtanut siihen, että olen tehnyt ostoksia ja niissä kaikissa lukee jotain.

Kävin H&M Homessa ensimmäistä kertaa sitten viimekesäisten avajaisten ja ostin sohvalle pari tyynyä. Opals-tyynyn alaosassa lukee The book of Precious Stones, mistä tuli mieleeni, että olisipa ihanaa kuvata lempikirjojen kansia ja siirtää ne kankaalle ja hyödyntää esim. juuri tyynyissä. Valitettavasti kuvansiirtokokemukseni eivät ole kovin hyviä. Ostin joskus Clas Ohlsonilta tulostuspaperia, jolle tulostetun kuvan saattoi silittää kankaaseen. Kuva tulostui hyvin, mutta siirtyi kankaalle hyvin epätasaisesti. Onko muilla kokemuksia kuvien kankaalle siirrosta?

Keittiön seinälle "kahvinurkkaan" saatiin jokin aika sitten String-hylly mausteille ja muulle sälälle. Arvatenkin siihen piti hankkia String-tekstillä oleva purkkikin, kun sellainen tuli sattumalta vastaan. Purkissa on narua, jota muka tarvitsee alituiseen keittiössä - on se purkki tuossa jonkin aikaa jo ollut, eikä narua ole tarvittu kertaakaan. Mutta söpö purkki.

Näiden purkkien ostamista en edes miettinyt. Onhan kirjoittajalla oltava kirjoittajan kirjainpurkit! Nämä tulevat uuteen työhuoneeseeni. Ehkä. Joskus. Naisen logiikalla minulla on työhuoneeseen jo mm. valaisimet, pari koriste-esinettä ja nyt nämä purkitkin, vaikkei työhuoneessa ole edes pakkaseristeitä, saati sisustusta. Jostain on aloitettava...

Purkeissa on sekin hyvä puoli, että ne saivat minut huomaamaan, että kamerassani on korostettu väri -tms. toiminto. Olin laittanut sen vahingossa päälle ja kun kurkkasin juuri purkkikohtaa keittiössä kameran silmällä, huomasin, että kamera poimi hauskasti limenvihreän purkin sävyn ja pari muuta vihreää yksityiskohtaa keittiöstä ja jätti muun musta-harmaa-valkoiseksi, vaikka sellainenhan meidän keittiö melkein onkin.